Hyvästi Melilla!

Quien va a Sevilla, pierde su silla.

Joka sevillaan lähtee, paikkansa menettää. Tai melillansa menettää. Hehehee!

Viimeinen päivä on nyt sitten koittanut. Leena-Kaisa saapui eilen tänne, David ja Lea lähtivät aamulla aikaisin lentokentälle, ja oma laiva lähtee keskiyöllä Malagaa kohti.
Viikko matkailua niemimaalla ja sitten lontooseen pikainen (shoppailu) visiitti. Nyt nukuttaisi aivan hirvästi mutta pitää käydä suihkussa ja laittaa tavarat valmiuteen. Olo on epätodellinen.

Tässä on niin paljon saanut viime päivinä jauhaa kaikille, kuinka on tykännyt kokemuksesta. ja voinut itsekin miettiä niitä asioita, jotka on jäänyt käteen. Ykkösenä tyytyväinen täytyy olla kielitaidosta, jonka on täällä saanut haalittua. Edelleen harmittaa se kieliopin puute, mutta tietenkään ei voi ajatellakaan, että jossain vaiheessa olisi aivan valmis ja kielitaito olisi täydellinen. Se on prosessi, jossa on taas päästy valtava askel eteenpäin. Tavallaan se nälkä tutustua espanjalaiseen kulttuuriin ja musiikkiin ja historiaan on edelleen jäänyt. Sitä ei ole saanut täällä Melillassa tyydytettyä, mutta tietysti täällä on nähnyt niin valtavasti sellaista, mitä mantereella ei olisi ollut mahdollisuus nähdä. Marokkoon tutustuminen ja koko sen kulttuurin avautuminen on ollut aivan mielettömän palkitsevaa. En vaihtaisi sitä mihinkään. Jos mahdollisuus johonkin vielä tulee, niin mielellään viettäisin aikaa Espanjassa. Vaikka samalla Latinalainen Amerikka kiinnostaa vielä sitäkin enemmän.

Ja ainahan ne ihmiset tekevät jokaisen kokemuksen. Ihan jokapäiväisessä elämässä on ollut tekemisissä niin hauskojen tyyppien kanssa. Naapurikaupan sedät saavat aina hymyn kasvoille, samoin leipomon omistajatäti ja iloisesti tervehtivä kosmetologi. Täällä ihmisiin saa lopulta niin helposti yhteyden, olkoonkin vaikka pinnallinenkin. Suomessa sellaista voisi olla lisää. Mahtavat professorit Juan Antonio ja Leonardo tulevat varmaan suomeen käymään. Sitä odotan tosi innoissani. Ja tietysti päällimmäisenä mieleen jäävät Julia, Lea ja David. Ikävä tulee kyllä olemaan, mutta onneksi tiedän, että he tulevat pysymään elämässäni aina. Isabellaa on kiva mennä vielä tapaamaan. Hänen kaikki kaverinsa löytyvät nykyään facebookista. Myös hulvattoman hauskat englannin oppilaat tulen kyllä muistamaan.

Samalla tietysti odotan tosi paljon kotiin paluuta. Mikkoa on jatkuvasti ikävä ja on niin ihanaa taas nähdä. Samon kuin kaikkia muitakin ystäviä ja perhettä kotona. Hirveä odotus, että hanna tulee kotiin maaliskuussa. Juuri nyt on niin kiitollinen olo kaikista mahtavista ihmisistä, jotka ovat elämässäni. Voi kun olisi oikein paljon aikaa viettää kaikkien kanssa!

Tällaisia ajatuksia päässä siis nyt. Pitkä ja mahtava viikko edessä. Olo on nyt valmis. Valmis menemään takaisin kotiin.

Kiitos lukijat! Kiitos Melilla! Rauhaa :)