Moix taas!
Eilen mudassa lenkkeilyn jälkeen lähdin lopulta syömään keskustaan. Isa oli syönyt kuitenkin jo aiemmin kotonaan ja oli kai hieman krapulainen kun oli perjantaina ollut bailaamassa.
Hetkellistä tylsyyttä tyydytin eilen siis kävelemällä illalla rannalla ja pimeän tultua vielä supermarketissa! Myöhemmin pieni facebook -vakoilusessio tyydytti minua hiukan.
Aamulla aamiaisen jälkeen yritin lukea kehitysmaatutkimusta, mutta ikkunasta kuului kissan lohduton naukuminen. Tähyilin ulos (josta on muuten näkymä jalkapallokentälle!), ja vihdoin huomasin stadionin sisällä pienen kissanpennun, joka katsoi minua suoraan silmiin! Hetken naukumista kuunneltuani en kestänyt enää hetkeäkään, vaan hain lähikaupasta tonnikalapurkin ja lähdin kiertämään stadionia, josko sinne pääsisi sisään. Sisäänpääsyä ei löytynyt; kaikki portit olivat lukossa. Joskin yhdeltä kulmalta löytyi kusen hajuisia miekkosia, jotka olisivat olleet myös tonnikalapurkin tarpeessa. Tämä kierros stadionin ympäri oli jotenkin niiiin epätoivoisen surullinen. Palasin hostelliin tonnikala yhä kassissa. Kissaa ei enää näkynyt ikkunasta, joskin huomasin, että palotikkaita pitkin pääsisin huoltokäytävälle, josta ruokaa voisi heittää muurin yli.. Maybe next time :)
Isalta tuli viesti, että hän on menossa katsomaan kämppää. Tapasimme siis läheisen sairaalan edessä, josta vuokranantaja tuli hakemaan meitä autolla. (satoi...) Kämppä on tosi hyvällä sijainnilla, aika lähellä tätä residenciaa. Noin kolme korttelia rannasta, supermarketti ihan vieressä. Asunto oli kolmikerroksinen talo (kuitenkin siis suhteellisen pieni... n 100n2). Siellä oli remontti vielä kesken. Pintaan tulisi maalia ja jotain pintaremppaa, mutta kämppä oli aivan fantastinen! Alakerrassa ensin olohuone ja pienehkö keittiö ja kylppäri. Tokakerroksessa iso makuuhuone ja kylppäri ja kolmannessa kaksi pienempää makkaria (joista toinen oli kyllä varastotilana). Kaikki kylppärit ja keittiöt olivat uusia! Neljäskin kerros löytyi, jossa oli pesukone porrastasanteella sekä KATTOTERASSI, josta näkymät merelle ja vuorille. Varasimme kämpän heti! Vuokra on 250 e/kk plus sähkö. Asunto on täysin kalustettu telkkaria myöten. Remontti kestää vielä noin viikon... ja residenciassa ei kuulemma ole tilaa.. vähän jänskättää minne joudun menemään tässä välissä, jos täältä pitää lähteä.
Huomenna siis kuitenkin yliopistolle aamusta tapaamaan toiset vaihtarit ja katsomaan mille tunneille joudun.
Yritän pitää lipun korkealla, vaikka onkin ollut vähän hiljainen meininki. Lähinnä ehkä johtuen siitä, että on pari päivää ollut aika eristyksissä (thank god for mese).
Huomista sekä tulevaa muuttoa odotellen,
Tinde
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti