tiistai 30. syyskuuta 2008

Täällä piti paistaa aurinko!

Minut tuntevat tietävät, että vaihdon yksi päämotiiveista oli rusketuksen päivittäminen sekä sillä leuhottaminen kun tulen kotiin jouluksi. Tämä päämäärä näyttää jäävän auttamattomasti unelmaksi.

Aamupäiväinen juoksulenkki oli aiottua rankempi kun taivas repesi jälleen. Vettä tuli rankasti. Onneksi lenkkivaatteiden kastuminen ei ollut kovin vakavaa (rehellisesti olivat ruvenneet jo vähän haisemaan, ja olivat tosi otollisessa tilassa nyrkkipyykille kun palasin...). Sitä paitsi rankka vesisade lisää dramatiikkaa jokaiseen juoksulenkkiin, tunsin itseni todella Rocky Balboan veroiseksi. Vielä kun saisi lisää kasarirokkia soittimeen!

Sängyn vaihto on tosiaan lisännyt elämänhaluani. Muttei sängystä nousemisen haluani. Nukuin tosi myöhään ja otin vielä levolliset päiväunetkin. On ihanaa vain maata ja tuntea jämäkkä ja silti pehmeä patja vartalonsa alla. En ikinä olisi uskonut kuinka nautinnollista se voi olla! Suosittelen kaikille muutaman yön nukkumista vanhalla, vinkuvalla ja tökkivällä jousipatjalla.

Iltapäivällä aurinkoa oli mahdollista nähdä hieman ja menin hankkimaan itselleni vihdoin paikallisen Sim-kortin.

Huomenna koululle valitsemaan lopullisesti kurssit. Koko ajan odotan, että "nyt se alkaa", mutta tämä on tosiaan Espanja. Alkaa kun alkaa... vaikka välillä jo toivon, ettei ala ollenkaan! Mutta ihan kiva kyllä täyttää päivät jollain muulla kuin Columbon katselulla ja maleksemisella... Vaikka ei vanhassa kunnon etsiväketussa ole mitään vikaa!

Terdei taas!

3 kommenttia:

Salaa toivon, että joku tietäisi näistä kirjoitti...

mihin se kirje tolleen katoaa?? eikö se oo ees lähetetyissä tai luonnoksissa?

Tinde kirjoitti...

No sanoppa muuta! siitä ei ollut tosiaan mitään jälkeä. Nyt oon kyllä uudelleen kirjoittanut sen oman huoneeni rauhassa (itkin taas aika vuolaasti... tällä kertaa ÄÄNEEN) :)

Hanna kirjoitti...

ei rusketus edes nayta hyvalle!