Heeeips,
Mahtava saavutuksen tunne; eilen sain vihdoin viimein lähetettyä kandimailia kuntaliittoon ja yliopistolle. i did it. oujeee.
Muutoin ei merkittäviä saavutuksia. Kävin pilateksessa taas pitkästä aikaa. Kamalaa kun jumppatäti oli niin loukkaantunut. Hanna tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja kysyi oikein englanniksi "Tiina, Why?". Voi kamalaa! No nyt rupean kyllä taas käymään! Eilen Lea ja David olivat täällä illallisella ja varattiin hotelli meille neljälle Fesistä, Marokkosta. Joulukuun 6-9 on lomapäiviä täällä ja käytämme nämä pari päivää menemällä jouluostoksille ja katselemalla nähtävyyksiä Fesissä.
Talon kanssa kaikki hyvin. Lämmintä vettä ei vaan tule. Tänään vuokraemäntä tulee katsomaan asuntoa potentiaalisten ostajien kanssa. Ensi kuun alussa hän tekee meille vuokrasopimukset helmikuun loppuun asti, ja mikäli ei ostajaa löydy, hän tekee sitten sopimukset Julialle ja Leena-kaisalle kesälle asti. Vähän tuntuu, että ei me kyllä näin sovittu... mutta itsekin hän kyllä sanoi, ettei usko ostajaa löytyvän finanssikriisin ja muun kanssa. Toivotaan siis parasta!
Helmikuulla kun Lea lähtee ranskaan, David jää ilman kotia ja on mahdollista, että vuokraemäntä saisi aikaiseksi tyhjentää kolmannen huoneen Davidia varten. Tännehän tulisi sitten ihan ruuhka! ..ilman mua tosin!
Parhaillaan odottelen ensimmäistä englanninoppilastani. Salilla eräs täti kysyi jo aikaa sitten puhelinnumeroani, koska hänen veljensä on kiinnostunut englannintunneista. Nyt tunnin päästä veli tulee sitten tänne keskustelutuntia varten. Ihan jänskää. ja kiva jos saa vähän taskurahaa.
Ei siis sen kummempaa tällä erää. Tää uus bonditunnari on muuten ihan tykki! tekee vähän mieli bailata... Huomenna pidetään pienet tuparit, tai internetjuhlat, kuten lea ehdotti. Jotain naposteltavaa varmaan järkätään. Takoitus oli kutsua kaikki tutut, mutta Isabellalla on synttärit sitten lauantaina. He ovat menossa nadoriin päiväksi ja kutsuivat minutkin, mutta taidan kyllä skipata sen. Kiva, että äiti lähetti mulle kaikkea suomi-tarviketta, niin lahjakin on sitten jo valmiina. Hieman harmittaa, että ollaan nähty niin vähän viime aikoina espanjalaisten kavereiden kanssa. Mutta on toisaalta ollut niin paljon kaikkea äcktioniä tässä kuussa!
pusselipuss!
torstai 27. marraskuuta 2008
maanantai 24. marraskuuta 2008
Luulin ettei tämä päivä koita koskaan
OLEN INTERNETISSÄ KOTONA!!! Tämä on niin uskomatonta mutta totta! Telkkarin päällä nököttää vihreää valoaan hyväntahtoisesti vilkuttava modeemi ja langaton netti TOIMII!! herrantähden. liian hyvää ollakseen totta.
Kiva bonus on, että telkkarista näkyy mtv, eurosport ja fashion tv, joilla puhutaan englantia (tai lähinnä saksaa, mutta enivei). myös leffakanavia. ihanaa!!!
Lauantaina palasin siis Melillaan Fuengirolasta. Mikon kanssa vietettiin aivan ihana ja romanttinen viikko costa del solilla. Oli kunnon lomailua, vaikka reippaasti käytiin Gibraltarin retkellä englantilaisen matkanjärjestäjän kanssa. Nähtiin toki Malagaa ja Torremolinosta ja Benalmadenaa sekä kohokohtana oli autonvuokrauspäivä, kun ajeltiin ylös vuorille ja illalla Marbellan ja Puerto Banuksen -luksussataman ja romanttisen illallisen kautta hotelille. Hotellikin oli tosi mukava, huone seitsemännessä kerroksessa ja ikkunasta näkyi esteettä välimeri. Ja meren kohina kuului öisin huoneeseen. Voih.
Ei varmaan mitenkään yllättävää, että Melillaan paluu tuntui jokseenkin ankealta. Manner on kyllä ihana. Tuntee olevansa Euroopassa. Ja on luontoa. Sitä ei tajuakaan kuinka ikävä metsää ja avaruutta tulee, kun tämä pläntti on niin täyteenrakennettu ja ahdistava! Mutta Julia oli siivonnut kotona ja oli kiva saada vaatteet pyykkiin ja kaikkea. Ja tämä netti on ihan parasta! Julian kanssa yhteiselo on kyllä ollut niin saumatonta ja juteltavaa on aina hirveästi. Parannetaan maailmaa kunnolla! Ainut miinus on, että englantia tulee puhuttua niin paljon. Mutta kielitaitokehitykseen olen kyllä muutoin tyytyväinen.
Nyt on joululomaan enää 3 viikkoa! Aivan mieletöntä! Aika on mennyt kyllä tavallaan vähän liiankin nopeasti. Vaikka onhan tätä vielä jäljellä. Ja nyt täytyy laittaa vitosvaihe päälle sen kandin suhteen. Ajatuksia on pää pullollaan ja aihe motivoi, mutta pitää saada nyt isestä irti se, että kun netti on niin laitan facebookin välillä kiinni ja naputtelen järkeviä asioita!
huhhei! i'm back.
Kiva bonus on, että telkkarista näkyy mtv, eurosport ja fashion tv, joilla puhutaan englantia (tai lähinnä saksaa, mutta enivei). myös leffakanavia. ihanaa!!!
Lauantaina palasin siis Melillaan Fuengirolasta. Mikon kanssa vietettiin aivan ihana ja romanttinen viikko costa del solilla. Oli kunnon lomailua, vaikka reippaasti käytiin Gibraltarin retkellä englantilaisen matkanjärjestäjän kanssa. Nähtiin toki Malagaa ja Torremolinosta ja Benalmadenaa sekä kohokohtana oli autonvuokrauspäivä, kun ajeltiin ylös vuorille ja illalla Marbellan ja Puerto Banuksen -luksussataman ja romanttisen illallisen kautta hotelille. Hotellikin oli tosi mukava, huone seitsemännessä kerroksessa ja ikkunasta näkyi esteettä välimeri. Ja meren kohina kuului öisin huoneeseen. Voih.
Ei varmaan mitenkään yllättävää, että Melillaan paluu tuntui jokseenkin ankealta. Manner on kyllä ihana. Tuntee olevansa Euroopassa. Ja on luontoa. Sitä ei tajuakaan kuinka ikävä metsää ja avaruutta tulee, kun tämä pläntti on niin täyteenrakennettu ja ahdistava! Mutta Julia oli siivonnut kotona ja oli kiva saada vaatteet pyykkiin ja kaikkea. Ja tämä netti on ihan parasta! Julian kanssa yhteiselo on kyllä ollut niin saumatonta ja juteltavaa on aina hirveästi. Parannetaan maailmaa kunnolla! Ainut miinus on, että englantia tulee puhuttua niin paljon. Mutta kielitaitokehitykseen olen kyllä muutoin tyytyväinen.
Nyt on joululomaan enää 3 viikkoa! Aivan mieletöntä! Aika on mennyt kyllä tavallaan vähän liiankin nopeasti. Vaikka onhan tätä vielä jäljellä. Ja nyt täytyy laittaa vitosvaihe päälle sen kandin suhteen. Ajatuksia on pää pullollaan ja aihe motivoi, mutta pitää saada nyt isestä irti se, että kun netti on niin laitan facebookin välillä kiinni ja naputtelen järkeviä asioita!
huhhei! i'm back.
torstai 13. marraskuuta 2008
flunssainen mutta onnellinen
Paivat vaan kuluu!
Viime paivia on vaivannut sitkea flunssa, muttei onneksi kuitenkaan kuume. Kuntoilu on kuiteskin nyt jaanyt ensin Marokkon ja nyt kipeyden takia. Ei varmaan pitaisi tuntea syyllisyytta.
Eilen ranskalaisen Davidin pienimuotoinen synttari-illallinen kivassa pitseriassa. Englanti-ranska-espanjaa Julian, Lean ja Davidin kanssa. Julian espanjantuntien jarjestaminen on sujunut erittain paikallishenkisesti; sahlaysta sahlayksen jalkeen. On siis kestanyt aika kauan, etta opinnot vihdoin alkavat ja siitakin johtuen hanen kielitaitonsa on aika minimaalista. Englantilaisia kylla epailematta pannii kun kielen oppiminen kestaa kolminkertaisesti niin kauan kuin pohjoismaista tulleilla (jotka puhuvat jo valmiiksi useampaa kielta) tai italialaisilla ja ranskalaisille, joiden kieli on niin lahella espanjaa.
Muutoin olen toimittanut virastoasioita (sain vihdoin sen henkilollisyysnumeron! ja huomenna [just jooo....] pitaisi saada vihdoin viimein se residente -paperi. jeee!! ehka.) Mutta aamulla yritan siis hoitaa sen ja iltapaivalla sitten lentokoneella malagaan ja sielta jonkin sortin kyyti fuengirolaan. MIKKO TULEE SIIS HUOMENNA!!! En voi oikein edes kuvailla tuntemiani jannityksen tunteita. Joka paikkaa kipristelee! Meille tulee maailman ihanin viikko.
Ja muuta en oikein edes pysty ajattelemaankaan!
Viikon paasta luvassa siis lisaa paivitysta. Mun opinnot ei tassa vaiheessa tee kehenkaan vaikutusta...
Terveiset kotiin!
my heart keeps beating like a jungle drum
Viime paivia on vaivannut sitkea flunssa, muttei onneksi kuitenkaan kuume. Kuntoilu on kuiteskin nyt jaanyt ensin Marokkon ja nyt kipeyden takia. Ei varmaan pitaisi tuntea syyllisyytta.
Eilen ranskalaisen Davidin pienimuotoinen synttari-illallinen kivassa pitseriassa. Englanti-ranska-espanjaa Julian, Lean ja Davidin kanssa. Julian espanjantuntien jarjestaminen on sujunut erittain paikallishenkisesti; sahlaysta sahlayksen jalkeen. On siis kestanyt aika kauan, etta opinnot vihdoin alkavat ja siitakin johtuen hanen kielitaitonsa on aika minimaalista. Englantilaisia kylla epailematta pannii kun kielen oppiminen kestaa kolminkertaisesti niin kauan kuin pohjoismaista tulleilla (jotka puhuvat jo valmiiksi useampaa kielta) tai italialaisilla ja ranskalaisille, joiden kieli on niin lahella espanjaa.
Muutoin olen toimittanut virastoasioita (sain vihdoin sen henkilollisyysnumeron! ja huomenna [just jooo....] pitaisi saada vihdoin viimein se residente -paperi. jeee!! ehka.) Mutta aamulla yritan siis hoitaa sen ja iltapaivalla sitten lentokoneella malagaan ja sielta jonkin sortin kyyti fuengirolaan. MIKKO TULEE SIIS HUOMENNA!!! En voi oikein edes kuvailla tuntemiani jannityksen tunteita. Joka paikkaa kipristelee! Meille tulee maailman ihanin viikko.
Ja muuta en oikein edes pysty ajattelemaankaan!
Viikon paasta luvassa siis lisaa paivitysta. Mun opinnot ei tassa vaiheessa tee kehenkaan vaikutusta...
Terveiset kotiin!
my heart keeps beating like a jungle drum
maanantai 10. marraskuuta 2008
Marokkon matkaajat II
Aamutuimaan revimme itsemme siis sängystä ylös kuuden jälkeen. Kokemus oli todella raastava. Aamutoimet olivat yhtä ytimekkäät kuin iltatoimetkin ja minttuteelasin jälkeen kävimme Sarahin kanssa nauttimassa merinäköalasta. Aamuvalo oli kirkas ja kipakka ja tuuli heitteli Atlantin aaltoja lujaa rantakallioihin. Valtameri on ihana.
Pojat heittivät meidät juna-asemalle, josta lähdimme aamukahdeksan junalla kohti Fesin historiallista kaupunkia. Melkein tuli tippa linssiin, meidät oltiin otettu vastaan niin vieraanvaraisesti. Tässä vaiheessa myös tajusimme, että Mochine oli siihen asti hoitanut puolestamme KAIKEN! Nyt me ranskaa (ja etenkin arabiaa) puhumattomat saisimme häslätä body languagen avuin... Junamatka Fesiin kesti alle kolme tuntia. Ja maksoi 7 euroa. Perille päästyämme ensimmäinen prioriteetti oli hotellin löytäminen. Juna-aseman lähettyviltä löytyikin Hotel Perla, joka oli todella luksusta muiden yösijojen verralla. Kahden hengen huone maksoi 44 e yöltä. Ja taso oli tosiaan ihastuttavan korkea. Suihkun ja levon jälkeen suuntasimme CTM -bussiasemalle hankkimaan bussilippuja Nadoriin lauantaille. Sinne päästyämme kuitenkin selvisi, että ainoat bussit lähtevät 23.30 sekä 1.30. Kuuden tunnin matka on niin lyhyt, että aiempi bussi olisi Nadorissa aivan liian varhain. Päätimme siis ostaa liput yöbussiin ja tyytyä lyhyisiin iltauniin ihanassa hotellihuoneessamme. Myös tämä oli raastava tieto.
Sarahin kanssa olimme matkan ajan aikamoisia kameli-naisia. Emme juoneet koska emme halunneet käydä epämääräisissä vessoissa ja Fesissä tajusimme iltapäivällä kahdelta, ettemme olleet syöneet koko päivänä mitään. Menimme siis aamiaiselle, joka ajoi loppupeleissä myös lounaan, illallisen ja välipalojen asiaa. Bussipysäkiltä otimme siis Petit Taxin (hinta oli aina alle euron!!) vanhan kaupungin porteille (tämän ilmaisimme osoittamalla matkaopasta, jossa oli portin kuva). Kaikenlaisten virallisten oppaiden ja sisäänheittäjien viidakosta havaitsimme ihanan ravintolan ja menimme syömään aurinkoiselle terassille toiseen kerrokseen. Ateria maksoi neljä euroa ja olo oli kuin uudella ihmisellä.
Valitettavasti perjantaisin Fes on lähes autio. Muslimien pyhäpäivän takia suurin osa puodeista oli kiinni ja harhailimme mutkaisia katuja kunnes hyvin maanitteleva mattokauppias sai meidät sisään liikkeeseensä. Berberimies esitteli marokkolaisia mattoja ja huopia, ja ihastuin silmittömästi silkkipeitteisiin. Kirosimme, ettei Mochine ollut mukana tinkimässä hintaa alaspäin. Kauppaa kuitenkin käytiin ja huovat pelastivat myöhemmin henkemme hyytävän kylmässä yöbussissa.
Auringon laskiessa olo alkoi taas olla hieman saaliseläinmäinen. Toki hortoilimme ensin keskustan alueella etsien hienoa koraanikoulua. Luulimme löytävämme sen aukion laidalta, mutta paljastuikin, että se oli paikallinen yläaste. "Moi, saadaanko tulla katsomaan?"... Turvamies piti meitä vähän tärähtäneinä ja saattoi meidät varmoin ottein ulos. Myös oppilaat olivat aika riemuissaan.. Perästä kuului huuteluita " I want to practice my english with you". Fesissä huutelua oli muutoinkin enemmän kuin Rabattissa tai Casablancassa. En osaa sanoa johtuiko tämä kaupunkien nykyaikaisuudesta vai siitä, että meillä oli paikallista seuraa. On kyllä ihanaa kun miesseuralainen on pakollinen asuste! Voi helvetti.
Haimme vähän suklaata ja katsoimme hotellihuoneesta bullet proof monk -elokuvan (en voi suositella) arabiankielisillä teksteillä. Obaman puheen jälkeen menimme nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme taksia varten, jonka olimme tilanneet yhdeksi. Ei oikein huvittanut hortoilla pitkin katuja etsimässä taksia aamuyöllä.
Bussiasemalla olimme jälleen kerran ainoat naiset. "Onneksi" tulimme hyvissä ajoin sillä bussi oli vain kaksi tuntia myöhässä. Odotimme sitä siis puolikuolleina kolmeen asti. Kyyti oli kylmää, kuten aiemmin todetiin, joten peitteet tulivat tarpeeseen. Kuski ajoi hullua vauhtia hiekkateitä pitkin ja takaovi oli mukavasti raollaan koko matkan. Hyrrrrr!
Kun saavuimme vihdoin Nadoriin, emme ensin ihan uskoneet, että kyseessä oli sama kaupunki. Aamuauringossa jokin oli muuttunut... Vai olisivatko silmämme vain tottuneet Marokkoon? Ensimmäisen illan oli niin shokissa maiseman muutoksesta, että kaikki vaikutti hirveän likaiselta. En oikein edelleenkään voi uskoa, että karmiva Frontera on vain 3 kilometriä talostamme.
Nadorissa aloitimme aamun minttuteella (kuinkas muutenkaan). Kävimme katselemassa piraattitavaroita, mutta pian nappasimme taksin fronteralle. Fronteroitahan onkin siis kaksi, ja taksikuskit neuvottelivat asiat, ja veivät meidät niistä toiselle. Sille väärälle. Jokin byrokratian kiekura tekee mahdottomaksi sen, että lähtee toiselta fronteralta ja tulee sisään toiselta. Vai olisikohan se pienempi frontera vain asukkaille? Mene ja tiedä, mutta sähläämisen jälkeen paljastui, että meidän pitää vaihtaa raja-asemaa. "onko täällä takseja?" On kuulemma ylhäällä kaupungissa... Öh.... siis mitä?? Nyt oli aika heittäytyä avuttomaksi, "En minä tiedä missä ne ovat. en tunne aluetta, teidän täytyy auttaa. voisitteko soittaa meille auton?". Rajavartiaviranomaismiehet söhelsivät hetken keskenään ja vihdoin yksi huuteli epämääräiseen ihmisvilinään ja sieltä tuli laiha marokkolaismies. Hän vie teidät viidellä eurolla toiselle Fronteralle. Vanhempi rajavirkailija oli skeptinen ja kovisteli autokuskia kovin sanoin arabiaksi, ennen kuin päästi meidät hänen kyytiinsä. Tästä ei olo muutu varmemmaksi.
Automatkan jälkeen päädyimme kuitenkin tutun oloisten mutavallien keskelle, jonka läpi tarvoimme ensin Marokkon tarkastusasemalle, jossa vihdoin saimme passiimme leiman. Ei-kenenkäänmaan jälkeen Espanja jo häämötti. Kaikki jalankulkijat näyttivät kuitenkin suuntaavan loputtomaan jonoon, joka johti lähinnä karjahäkkien näköisiin metalliparakkeihin. Kauhu ehti jo vallata mieleni, ja epätoivoisena lähestyin espanjalaista rajavirkailijaa, joka katsoi autonkuljettajien passeja. "Päästäänkö me menemään tästä?". Hän viittilöi meidät (Gracias por dios!) toisen rajavirkailijan luo ja toivonpunaisilla EU-passeillamme olimme taas Euroopassa! Sarahin kanssa oli pakko jakaa pieni high5 -momentti valkoisille naamoillemme. Myöhemmin tunsimme syyllisyyttä.
Supermarketin kautta kotiin. Ilma Melillassa oli niin mieletön, että otimme bikineissä aurinkoa koko lauantain ja sunnuntain! Marraskuussa! Voi mitä ihanuutta. Julialla oli ollut hässäkkää vuokraemännän sekä erikoisen talkkarimme kanssa, mutta hänenkin mielialansa parani, kun tulimme Sarahin kanssa takaisin. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, mitä nyt taas vatsa vaivaa ja olo on hieman kuumeinen. Paluu kouluunkin sujui mutkattomasti.
Mikko tulee perjantaina, ja elämä hymyilee.
Linkki marokkon kuviin;
http://www.facebook.com/album.php?aid=81941&l=071c4&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=81952&l=b7735&id=540275599
Pojat heittivät meidät juna-asemalle, josta lähdimme aamukahdeksan junalla kohti Fesin historiallista kaupunkia. Melkein tuli tippa linssiin, meidät oltiin otettu vastaan niin vieraanvaraisesti. Tässä vaiheessa myös tajusimme, että Mochine oli siihen asti hoitanut puolestamme KAIKEN! Nyt me ranskaa (ja etenkin arabiaa) puhumattomat saisimme häslätä body languagen avuin... Junamatka Fesiin kesti alle kolme tuntia. Ja maksoi 7 euroa. Perille päästyämme ensimmäinen prioriteetti oli hotellin löytäminen. Juna-aseman lähettyviltä löytyikin Hotel Perla, joka oli todella luksusta muiden yösijojen verralla. Kahden hengen huone maksoi 44 e yöltä. Ja taso oli tosiaan ihastuttavan korkea. Suihkun ja levon jälkeen suuntasimme CTM -bussiasemalle hankkimaan bussilippuja Nadoriin lauantaille. Sinne päästyämme kuitenkin selvisi, että ainoat bussit lähtevät 23.30 sekä 1.30. Kuuden tunnin matka on niin lyhyt, että aiempi bussi olisi Nadorissa aivan liian varhain. Päätimme siis ostaa liput yöbussiin ja tyytyä lyhyisiin iltauniin ihanassa hotellihuoneessamme. Myös tämä oli raastava tieto.
Sarahin kanssa olimme matkan ajan aikamoisia kameli-naisia. Emme juoneet koska emme halunneet käydä epämääräisissä vessoissa ja Fesissä tajusimme iltapäivällä kahdelta, ettemme olleet syöneet koko päivänä mitään. Menimme siis aamiaiselle, joka ajoi loppupeleissä myös lounaan, illallisen ja välipalojen asiaa. Bussipysäkiltä otimme siis Petit Taxin (hinta oli aina alle euron!!) vanhan kaupungin porteille (tämän ilmaisimme osoittamalla matkaopasta, jossa oli portin kuva). Kaikenlaisten virallisten oppaiden ja sisäänheittäjien viidakosta havaitsimme ihanan ravintolan ja menimme syömään aurinkoiselle terassille toiseen kerrokseen. Ateria maksoi neljä euroa ja olo oli kuin uudella ihmisellä.
Valitettavasti perjantaisin Fes on lähes autio. Muslimien pyhäpäivän takia suurin osa puodeista oli kiinni ja harhailimme mutkaisia katuja kunnes hyvin maanitteleva mattokauppias sai meidät sisään liikkeeseensä. Berberimies esitteli marokkolaisia mattoja ja huopia, ja ihastuin silmittömästi silkkipeitteisiin. Kirosimme, ettei Mochine ollut mukana tinkimässä hintaa alaspäin. Kauppaa kuitenkin käytiin ja huovat pelastivat myöhemmin henkemme hyytävän kylmässä yöbussissa.
Auringon laskiessa olo alkoi taas olla hieman saaliseläinmäinen. Toki hortoilimme ensin keskustan alueella etsien hienoa koraanikoulua. Luulimme löytävämme sen aukion laidalta, mutta paljastuikin, että se oli paikallinen yläaste. "Moi, saadaanko tulla katsomaan?"... Turvamies piti meitä vähän tärähtäneinä ja saattoi meidät varmoin ottein ulos. Myös oppilaat olivat aika riemuissaan.. Perästä kuului huuteluita " I want to practice my english with you". Fesissä huutelua oli muutoinkin enemmän kuin Rabattissa tai Casablancassa. En osaa sanoa johtuiko tämä kaupunkien nykyaikaisuudesta vai siitä, että meillä oli paikallista seuraa. On kyllä ihanaa kun miesseuralainen on pakollinen asuste! Voi helvetti.
Haimme vähän suklaata ja katsoimme hotellihuoneesta bullet proof monk -elokuvan (en voi suositella) arabiankielisillä teksteillä. Obaman puheen jälkeen menimme nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme taksia varten, jonka olimme tilanneet yhdeksi. Ei oikein huvittanut hortoilla pitkin katuja etsimässä taksia aamuyöllä.
Bussiasemalla olimme jälleen kerran ainoat naiset. "Onneksi" tulimme hyvissä ajoin sillä bussi oli vain kaksi tuntia myöhässä. Odotimme sitä siis puolikuolleina kolmeen asti. Kyyti oli kylmää, kuten aiemmin todetiin, joten peitteet tulivat tarpeeseen. Kuski ajoi hullua vauhtia hiekkateitä pitkin ja takaovi oli mukavasti raollaan koko matkan. Hyrrrrr!
Kun saavuimme vihdoin Nadoriin, emme ensin ihan uskoneet, että kyseessä oli sama kaupunki. Aamuauringossa jokin oli muuttunut... Vai olisivatko silmämme vain tottuneet Marokkoon? Ensimmäisen illan oli niin shokissa maiseman muutoksesta, että kaikki vaikutti hirveän likaiselta. En oikein edelleenkään voi uskoa, että karmiva Frontera on vain 3 kilometriä talostamme.
Nadorissa aloitimme aamun minttuteella (kuinkas muutenkaan). Kävimme katselemassa piraattitavaroita, mutta pian nappasimme taksin fronteralle. Fronteroitahan onkin siis kaksi, ja taksikuskit neuvottelivat asiat, ja veivät meidät niistä toiselle. Sille väärälle. Jokin byrokratian kiekura tekee mahdottomaksi sen, että lähtee toiselta fronteralta ja tulee sisään toiselta. Vai olisikohan se pienempi frontera vain asukkaille? Mene ja tiedä, mutta sähläämisen jälkeen paljastui, että meidän pitää vaihtaa raja-asemaa. "onko täällä takseja?" On kuulemma ylhäällä kaupungissa... Öh.... siis mitä?? Nyt oli aika heittäytyä avuttomaksi, "En minä tiedä missä ne ovat. en tunne aluetta, teidän täytyy auttaa. voisitteko soittaa meille auton?". Rajavartiaviranomaismiehet söhelsivät hetken keskenään ja vihdoin yksi huuteli epämääräiseen ihmisvilinään ja sieltä tuli laiha marokkolaismies. Hän vie teidät viidellä eurolla toiselle Fronteralle. Vanhempi rajavirkailija oli skeptinen ja kovisteli autokuskia kovin sanoin arabiaksi, ennen kuin päästi meidät hänen kyytiinsä. Tästä ei olo muutu varmemmaksi.
Automatkan jälkeen päädyimme kuitenkin tutun oloisten mutavallien keskelle, jonka läpi tarvoimme ensin Marokkon tarkastusasemalle, jossa vihdoin saimme passiimme leiman. Ei-kenenkäänmaan jälkeen Espanja jo häämötti. Kaikki jalankulkijat näyttivät kuitenkin suuntaavan loputtomaan jonoon, joka johti lähinnä karjahäkkien näköisiin metalliparakkeihin. Kauhu ehti jo vallata mieleni, ja epätoivoisena lähestyin espanjalaista rajavirkailijaa, joka katsoi autonkuljettajien passeja. "Päästäänkö me menemään tästä?". Hän viittilöi meidät (Gracias por dios!) toisen rajavirkailijan luo ja toivonpunaisilla EU-passeillamme olimme taas Euroopassa! Sarahin kanssa oli pakko jakaa pieni high5 -momentti valkoisille naamoillemme. Myöhemmin tunsimme syyllisyyttä.
Supermarketin kautta kotiin. Ilma Melillassa oli niin mieletön, että otimme bikineissä aurinkoa koko lauantain ja sunnuntain! Marraskuussa! Voi mitä ihanuutta. Julialla oli ollut hässäkkää vuokraemännän sekä erikoisen talkkarimme kanssa, mutta hänenkin mielialansa parani, kun tulimme Sarahin kanssa takaisin. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, mitä nyt taas vatsa vaivaa ja olo on hieman kuumeinen. Paluu kouluunkin sujui mutkattomasti.
Mikko tulee perjantaina, ja elämä hymyilee.
Linkki marokkon kuviin;
http://www.facebook.com/album.php?aid=81941&l=071c4&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=81952&l=b7735&id=540275599
Linkki kuviin
Tästä linkistä facebookkia käyttämättömät lukijat (jos sellaisia on...) pääsevät katsomaan Melillan kuvia
http://www.facebook.com/album.php?aid=74617&l=7a777&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=74617&l=7a777&id=540275599
Marokkon matkaajat I
Olen palannut Eurooppaan!
Marokkon matka on nyt takanapäin. Viime tiistaina lounaan jälkeen nappasimme Sarahin kanssa taksin Fronteralle. Eurooppa jäi hyvin konkreettisesti rajan taakse. Raja-aseman muutaman kymmenen metrin matka tuntui pitkältä. Viimeaikaiset rankkasateet olivat muuttaneet maan mutaiseksi velliksi ja raja ylitettiin puikkelehtimalla autojen ja muunlaisten "ajoneuvojen" lomitse. Olimme kalpeimmat ihmiset lähettyvillä. Meidän lisäksemme suurin osa jalan rajaa ylittävistä olivat marokkolaisia mummuja ja pappoja, jotka kantoivat selässään valtavia jätesäkkejä. Marokkon puolelle päästäksemme tarvittiin hakemus, joita ystävällisesti täytti armeija nuoria miehiä, jotka odottivat työstään parin kolikon maksua. Melillan puolella samassa taksissa oli marokkolainen mies, joka tarjosi meille kyytiä Nadoriin. Hieman epäileväisinä kuljimme rajan yli hänen vanavedessään, valmiina ottamaan taksin. Häntä oli kuitenkin vastassa vaimo ja vaimon isä, joten uskalsimme auton kyytiin. Nadorin bussiasemalle matka oli yllättävän pitkä ja maksoimme heille kahdenkymmenen euron setelillä, jota he eivät ensin olisi huolineet. Nadorissa he kuitenkin joutuivat ajamaan ympäriinsä aika kauan, etsien CTM:n bussiasemaa. Tässä vaiheessa emme tosiaankaan ihan tajunneet, kuinka suuri raha 20 euroa on Marokkossa, mutta perhe oli kyllä todella ystävällinen. Ja huolissaan meidän turvallisuudestamme. Kuten tässä vaiheessa myös me.
Nadorissa meillä oli bussilippujen oston jälkeen useampi tunti aikaa tapettavana. Missään ei näkynyt muita naisia ja etenkin kun ilta rupesi hämärtymään olo oli hieman kuin saaliseläimellä. Katselimme kauppahallin tarjontaa ja menimme lopulta teelle. Epävarmuus valtasi mielen siitä, että saavatko naiset tulla kahvilaan sisään, sillä kaikki asiakkaat olivat miehiä. Läsnäolomme keräsi häpeilemättömiä tuijotuksia. Kadulla liikkuessa jokainen vastaantuleva tuntui kommentoivan tai huutelevan jotain. 4 tunnin teenjuonnin jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka oli reikä lattiassa. Kun vihdoin pääsimme Casablancan bussiin, olo oli helpottunut. Matka venyi 10 tunnista kahteentoista, joka kyllä tuntui jaloissa ja takalistossa perille päästyämme.
Casablanca oli valtava. Esikaupunkialuetta jatkui tuntitolkulla ennen bussiasemalle saapumista. Aamuaurinko valaisi monenmoiset asumukset sekä etäämpänä avautuvan Atlantin. Bussiasemalla meitä oli vastassa Mochine ja Nabil, jotka tapasin reilu vuosi sitten Murciassa Eu-vaihdossa. Pojat olivat parhaat matkaoppaat mitä kuvitella saattaa. Mochine oli varannut meille edullisen hotellin keskustassa (yö maksoi meiltä yhteensä 25 euroa, ei mikään Hilton, mutta mukava kuitenkin). Päivän vietimme Casablancassa katsellen nähtävyyksiä. Näimme ensitöiksemme keskustaa, Medina -vanhankaupungin, jossa aamutuimaan oli rauhallista kun kauppiaat laittoivat tuotteitaan esille. Maailman toiseksi suurin moskeija, Hassan II on rakennettu osittain meren päälle ja on mykistävän kokoinen. Mosaiikkilaattojen sininen hohti kilpaa meren kanssa. Näimme päivässä valtavan paljon; kaikki Casablancan osat tuntuivat olevan toistaan ihmeellisempiä. Moderni finanssialue oli täynnä länsimaisia merkkiliikkeitä ja ravintoloita kun taas perinteisempien alueiden pikkupuodit ja lihatori olivat niiden täysi vastakohta. Jokaisessa kaupunginosasssa oli useampi moskeija ja kun rukoushuuto kuului nykyaikaisten rakennusten lomitse ja liikenteen ja musiikin yli, olo oli epätodellinen. Paikallisten oppaiden kanssa olo oli tosi turvallinen, eikä tarvinnut miettiä mitään. Turisteja oli yllättävän paljon ja tunnelma osittain hyvinkin eurooppalainen. Kontrasti Nadoriin oli valtava.
Illalla kävimme syömässä perinteistä marokkolaista taji-ruukkuruokaa ihanassa ravintolassa. Siellä tapasimme myös Mochinen ystävän Karimin sekä Kenzan, jonka tunsin jo Murciasta. Pitkän päivän sekä edellisen, bussissa vietetyn yön jälkeen silmiä oli vaikea pitää auki ja nukuimme Sarahin kanssa sikeää koala-unta.
Torstai -aamupäivällä otimme Mochinen kanssa junan Rabattiin. Juna oli bussia paljon mielyttävämpi ja 1,5 tunnin matka maksoi alle 4 euroa. Rabatt oli rauhallinen ja puhdas, joskin rauhallisuus selittyi osin siltä, että Marokkossa vietettiin kansallispäivää. Vanhan kaupungin liikkeet olivat kuitenkin auki ja kävimme siellä ostoksilla. Mochine tinki meille hillittömät hinnat nahkatuotteista ja pojat auttoivat minua jopa pikkuhousuostoksilla (tämä tuntui kyllä kaikista osapuolista hieman kiusalliselta, mutta pakko ne oli hankkia!). Jatkoimme joen rannalla olevaan linnoitukseen, jonka pihalla nuoret naiset nappasivat minun ja Sarahin kädet ja pakkohennasivat meidät. Epäsiististä hennasta vaadittiin hillitöntä hintaa ja onneksemme emme olleet kaksin matkassa. Oma hennakuvio häipyi nopeasti, mutta Sarah sai hieman pysyvämmän muiston matkasta. Kirkkaan oranssit kiekurat ovat tosi tyylikkäät!
Tee ja pikkuleivonnaiset maistuivat hyvältä ja kahvilaan tulivat myös Nabil ja Karim. Jo aamusta kanssamme oli kierrellyt Unescossa työskentelevä, ylisympaattinen, Hamsha, joka puhui hyvin rajattua englantia, mutta kantoi ystävällisesti muovipussejani ympäri Rabattia. Joenvartta kävelimme ylös kuninkaan mausoleumille. Aurinko oli juuri laskemassa mereen ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvä taivas oli äärettömän kaunis. Mausoleumin mahtipontiset rakennukset värjäytyivät taivaan mukana. Kuvittelimme olevamme Alladdin -elokuvassa, kunnes meille paljastettiin, että Alladdin sijoituu Libanoniin... eh....
Mausoleumilla meidät tapasi Mochinen ystävä, toinen Mochine, jonka luona tulisimme yöpymään. Jatkoimme illalliselle ja pojat olivat ihan fiiliksissä siitä, että menisimme myöhemmin yökerhoon! Sarahin kanssa olimme aika reissussa rähjääntyneitä, kun kaikki jampat olivat pukeutuneet skarpisti ja trendikkäästi. Illalliseltä kävimme viemässä tavaramme Mochinen talolle, joka oli meren rannalla. Tähän asti meno oli vaikuttanut hyvin varakkaalta, mutta merenranta-asunto oli kyllä.... hyvin... epäeurooppalainen. Mochine asui yhdessä toisen miehen kanssa, mutta asunnossa oli vain yksi parisängyllä varustettu makuuhuone. Marokkossa homoseksuaalisuus on laitonta, mutta kuinka kukaan voi tietää, onko joku muu homo, jos kahden aikuisen, työssäkäyvän miehen on normaalia jakaa parisänky ja asunto? noh.... sänky annettiin minun ja Sarahin käyttöön, kun pojat olivat päättäneet nukkua olohuoneen pitkillä marokkolaissohvilla. Matkasimme ensin kabaree -baariin (?), joka oli hotellin yhteydessä toimiva ruokaravintola, jossa amerikkalaismies soitti syntikalla 80 -luvun parhaita juustojazz -kipaleita. Paikka oli kaunis, mutta ykköshoukutus näytti olevan alkoholitarjoilu. Hinnat olivat suomalaisittainkin päätä huimaavat, puhumattakaan mitä ne maksoivat marokkolaisessa ympäristössä. Seuraamme liittyi lisää Mohcinen opiskelukavereita sekä 3 italialaista tyttöä, jotka tunsivat Nabilin. He menivät kuitenkin pian nukkumaan, aamuherätyksen takia.
Tästä "kabaree-baarista" jatkoimme "yökerhoon". Sarahin kanssa olimme niin väsyneitä, että silmiä ei pitänyt auki juuri mikään, mutta kokemus oli tosiaan kokemisen arvoinen. Yökerho oli keskellä asuinaluetta ja näytti ulkoapäin lähinnä hotellin aulalta. Sisään mennessä huomasi kuitenkin portaat, jotka johdattivat Alladdinin taikaluolaan. Diskanttia säästelemättä paikassa pauhasi Marokkolainen perinnemusiikki sekä tekno. Totuttuun tyyliin kaikki asiakkaat olivat miehiä, lukuunottamatta kolmea naista, jotka olivat pukeutuneet valkosiin tuubitoppeihin ja mihihameisiin ja hyvin ilmeisesti olivat liikkeellä ilman aluskerrastoa. He hinkuttivat toisiaan hyvin rivosti musiikin tahtiin. Meno oli villimpää kuin ikinä suomalaisessa yökerhossa. Kysyin Semiriltä, olivatko naiset marokkolaisia, ja hän vastasi, että olivat. Olivat kuulemma kovassa humalassa. Mutta olivathan he silti lähteneet kotoaan tuon näköisinä?? Häveliäisyys esti kyselemästä lisää. Kasvoiltani kuitenkin taisi paistaa järkytys, sillä Khalil tuli viereeni ja sanoi "Tiina, stop analyzing this. You can't understand by looking". Mitä ikinä tämä tarkoittikaan, on myönnettävä, että en totta tosiaan ymmärtäny tilanteesta mitään.
Pojat tanssivat innoissaan keskenään tanssilattialla. He joivat pari olutta, kun me Sarahin kanssa pysyimme varovaisesti limpsalinjalla. Ihan normaalia miesten keskinäistä bailaamista on takapuolelle taputtelu ja hinkuttava syleily. Suomessa tämä yökerho olisi ollut homobaari.
Yllättäen meno loppui, ja yökerho sulkeutui. Pääsimme merenranta-asuntoon, jossa meitä odottivat kolmen tunnin yöunet ennen heräämistä. Aamulla ottaisimme Sarahin kanssa junan Fesiin. Iltatoimet olivat nopeat ja minimaaliset, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan valoja, joten siellä asioitiin ovi auki. Mochine vakuutti, että aamulla voisimme käydä suihkussa, mutta pikkueläimiä vilisevä, kylmä ja pimeä koppi ei oikein houkuttanut. Nukuimme taas sikeästi, kunnes herätyskellon julma ja selkäpiitä riipivä ääni herätti meidät.
jatkuu....
Marokkon matka on nyt takanapäin. Viime tiistaina lounaan jälkeen nappasimme Sarahin kanssa taksin Fronteralle. Eurooppa jäi hyvin konkreettisesti rajan taakse. Raja-aseman muutaman kymmenen metrin matka tuntui pitkältä. Viimeaikaiset rankkasateet olivat muuttaneet maan mutaiseksi velliksi ja raja ylitettiin puikkelehtimalla autojen ja muunlaisten "ajoneuvojen" lomitse. Olimme kalpeimmat ihmiset lähettyvillä. Meidän lisäksemme suurin osa jalan rajaa ylittävistä olivat marokkolaisia mummuja ja pappoja, jotka kantoivat selässään valtavia jätesäkkejä. Marokkon puolelle päästäksemme tarvittiin hakemus, joita ystävällisesti täytti armeija nuoria miehiä, jotka odottivat työstään parin kolikon maksua. Melillan puolella samassa taksissa oli marokkolainen mies, joka tarjosi meille kyytiä Nadoriin. Hieman epäileväisinä kuljimme rajan yli hänen vanavedessään, valmiina ottamaan taksin. Häntä oli kuitenkin vastassa vaimo ja vaimon isä, joten uskalsimme auton kyytiin. Nadorin bussiasemalle matka oli yllättävän pitkä ja maksoimme heille kahdenkymmenen euron setelillä, jota he eivät ensin olisi huolineet. Nadorissa he kuitenkin joutuivat ajamaan ympäriinsä aika kauan, etsien CTM:n bussiasemaa. Tässä vaiheessa emme tosiaankaan ihan tajunneet, kuinka suuri raha 20 euroa on Marokkossa, mutta perhe oli kyllä todella ystävällinen. Ja huolissaan meidän turvallisuudestamme. Kuten tässä vaiheessa myös me.
Nadorissa meillä oli bussilippujen oston jälkeen useampi tunti aikaa tapettavana. Missään ei näkynyt muita naisia ja etenkin kun ilta rupesi hämärtymään olo oli hieman kuin saaliseläimellä. Katselimme kauppahallin tarjontaa ja menimme lopulta teelle. Epävarmuus valtasi mielen siitä, että saavatko naiset tulla kahvilaan sisään, sillä kaikki asiakkaat olivat miehiä. Läsnäolomme keräsi häpeilemättömiä tuijotuksia. Kadulla liikkuessa jokainen vastaantuleva tuntui kommentoivan tai huutelevan jotain. 4 tunnin teenjuonnin jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka oli reikä lattiassa. Kun vihdoin pääsimme Casablancan bussiin, olo oli helpottunut. Matka venyi 10 tunnista kahteentoista, joka kyllä tuntui jaloissa ja takalistossa perille päästyämme.
Casablanca oli valtava. Esikaupunkialuetta jatkui tuntitolkulla ennen bussiasemalle saapumista. Aamuaurinko valaisi monenmoiset asumukset sekä etäämpänä avautuvan Atlantin. Bussiasemalla meitä oli vastassa Mochine ja Nabil, jotka tapasin reilu vuosi sitten Murciassa Eu-vaihdossa. Pojat olivat parhaat matkaoppaat mitä kuvitella saattaa. Mochine oli varannut meille edullisen hotellin keskustassa (yö maksoi meiltä yhteensä 25 euroa, ei mikään Hilton, mutta mukava kuitenkin). Päivän vietimme Casablancassa katsellen nähtävyyksiä. Näimme ensitöiksemme keskustaa, Medina -vanhankaupungin, jossa aamutuimaan oli rauhallista kun kauppiaat laittoivat tuotteitaan esille. Maailman toiseksi suurin moskeija, Hassan II on rakennettu osittain meren päälle ja on mykistävän kokoinen. Mosaiikkilaattojen sininen hohti kilpaa meren kanssa. Näimme päivässä valtavan paljon; kaikki Casablancan osat tuntuivat olevan toistaan ihmeellisempiä. Moderni finanssialue oli täynnä länsimaisia merkkiliikkeitä ja ravintoloita kun taas perinteisempien alueiden pikkupuodit ja lihatori olivat niiden täysi vastakohta. Jokaisessa kaupunginosasssa oli useampi moskeija ja kun rukoushuuto kuului nykyaikaisten rakennusten lomitse ja liikenteen ja musiikin yli, olo oli epätodellinen. Paikallisten oppaiden kanssa olo oli tosi turvallinen, eikä tarvinnut miettiä mitään. Turisteja oli yllättävän paljon ja tunnelma osittain hyvinkin eurooppalainen. Kontrasti Nadoriin oli valtava.
Illalla kävimme syömässä perinteistä marokkolaista taji-ruukkuruokaa ihanassa ravintolassa. Siellä tapasimme myös Mochinen ystävän Karimin sekä Kenzan, jonka tunsin jo Murciasta. Pitkän päivän sekä edellisen, bussissa vietetyn yön jälkeen silmiä oli vaikea pitää auki ja nukuimme Sarahin kanssa sikeää koala-unta.
Torstai -aamupäivällä otimme Mochinen kanssa junan Rabattiin. Juna oli bussia paljon mielyttävämpi ja 1,5 tunnin matka maksoi alle 4 euroa. Rabatt oli rauhallinen ja puhdas, joskin rauhallisuus selittyi osin siltä, että Marokkossa vietettiin kansallispäivää. Vanhan kaupungin liikkeet olivat kuitenkin auki ja kävimme siellä ostoksilla. Mochine tinki meille hillittömät hinnat nahkatuotteista ja pojat auttoivat minua jopa pikkuhousuostoksilla (tämä tuntui kyllä kaikista osapuolista hieman kiusalliselta, mutta pakko ne oli hankkia!). Jatkoimme joen rannalla olevaan linnoitukseen, jonka pihalla nuoret naiset nappasivat minun ja Sarahin kädet ja pakkohennasivat meidät. Epäsiististä hennasta vaadittiin hillitöntä hintaa ja onneksemme emme olleet kaksin matkassa. Oma hennakuvio häipyi nopeasti, mutta Sarah sai hieman pysyvämmän muiston matkasta. Kirkkaan oranssit kiekurat ovat tosi tyylikkäät!
Tee ja pikkuleivonnaiset maistuivat hyvältä ja kahvilaan tulivat myös Nabil ja Karim. Jo aamusta kanssamme oli kierrellyt Unescossa työskentelevä, ylisympaattinen, Hamsha, joka puhui hyvin rajattua englantia, mutta kantoi ystävällisesti muovipussejani ympäri Rabattia. Joenvartta kävelimme ylös kuninkaan mausoleumille. Aurinko oli juuri laskemassa mereen ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvä taivas oli äärettömän kaunis. Mausoleumin mahtipontiset rakennukset värjäytyivät taivaan mukana. Kuvittelimme olevamme Alladdin -elokuvassa, kunnes meille paljastettiin, että Alladdin sijoituu Libanoniin... eh....
Mausoleumilla meidät tapasi Mochinen ystävä, toinen Mochine, jonka luona tulisimme yöpymään. Jatkoimme illalliselle ja pojat olivat ihan fiiliksissä siitä, että menisimme myöhemmin yökerhoon! Sarahin kanssa olimme aika reissussa rähjääntyneitä, kun kaikki jampat olivat pukeutuneet skarpisti ja trendikkäästi. Illalliseltä kävimme viemässä tavaramme Mochinen talolle, joka oli meren rannalla. Tähän asti meno oli vaikuttanut hyvin varakkaalta, mutta merenranta-asunto oli kyllä.... hyvin... epäeurooppalainen. Mochine asui yhdessä toisen miehen kanssa, mutta asunnossa oli vain yksi parisängyllä varustettu makuuhuone. Marokkossa homoseksuaalisuus on laitonta, mutta kuinka kukaan voi tietää, onko joku muu homo, jos kahden aikuisen, työssäkäyvän miehen on normaalia jakaa parisänky ja asunto? noh.... sänky annettiin minun ja Sarahin käyttöön, kun pojat olivat päättäneet nukkua olohuoneen pitkillä marokkolaissohvilla. Matkasimme ensin kabaree -baariin (?), joka oli hotellin yhteydessä toimiva ruokaravintola, jossa amerikkalaismies soitti syntikalla 80 -luvun parhaita juustojazz -kipaleita. Paikka oli kaunis, mutta ykköshoukutus näytti olevan alkoholitarjoilu. Hinnat olivat suomalaisittainkin päätä huimaavat, puhumattakaan mitä ne maksoivat marokkolaisessa ympäristössä. Seuraamme liittyi lisää Mohcinen opiskelukavereita sekä 3 italialaista tyttöä, jotka tunsivat Nabilin. He menivät kuitenkin pian nukkumaan, aamuherätyksen takia.
Tästä "kabaree-baarista" jatkoimme "yökerhoon". Sarahin kanssa olimme niin väsyneitä, että silmiä ei pitänyt auki juuri mikään, mutta kokemus oli tosiaan kokemisen arvoinen. Yökerho oli keskellä asuinaluetta ja näytti ulkoapäin lähinnä hotellin aulalta. Sisään mennessä huomasi kuitenkin portaat, jotka johdattivat Alladdinin taikaluolaan. Diskanttia säästelemättä paikassa pauhasi Marokkolainen perinnemusiikki sekä tekno. Totuttuun tyyliin kaikki asiakkaat olivat miehiä, lukuunottamatta kolmea naista, jotka olivat pukeutuneet valkosiin tuubitoppeihin ja mihihameisiin ja hyvin ilmeisesti olivat liikkeellä ilman aluskerrastoa. He hinkuttivat toisiaan hyvin rivosti musiikin tahtiin. Meno oli villimpää kuin ikinä suomalaisessa yökerhossa. Kysyin Semiriltä, olivatko naiset marokkolaisia, ja hän vastasi, että olivat. Olivat kuulemma kovassa humalassa. Mutta olivathan he silti lähteneet kotoaan tuon näköisinä?? Häveliäisyys esti kyselemästä lisää. Kasvoiltani kuitenkin taisi paistaa järkytys, sillä Khalil tuli viereeni ja sanoi "Tiina, stop analyzing this. You can't understand by looking". Mitä ikinä tämä tarkoittikaan, on myönnettävä, että en totta tosiaan ymmärtäny tilanteesta mitään.
Pojat tanssivat innoissaan keskenään tanssilattialla. He joivat pari olutta, kun me Sarahin kanssa pysyimme varovaisesti limpsalinjalla. Ihan normaalia miesten keskinäistä bailaamista on takapuolelle taputtelu ja hinkuttava syleily. Suomessa tämä yökerho olisi ollut homobaari.
Yllättäen meno loppui, ja yökerho sulkeutui. Pääsimme merenranta-asuntoon, jossa meitä odottivat kolmen tunnin yöunet ennen heräämistä. Aamulla ottaisimme Sarahin kanssa junan Fesiin. Iltatoimet olivat nopeat ja minimaaliset, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan valoja, joten siellä asioitiin ovi auki. Mochine vakuutti, että aamulla voisimme käydä suihkussa, mutta pikkueläimiä vilisevä, kylmä ja pimeä koppi ei oikein houkuttanut. Nukuimme taas sikeästi, kunnes herätyskellon julma ja selkäpiitä riipivä ääni herätti meidät.
jatkuu....
maanantai 3. marraskuuta 2008
Kohti Casablancaa
Sarah on taalla! Tanaan ollaan katseltu Melillan "nahtavyyksia". Ja otettu pitkahkot paivaunet.
Espanjalainen henkilollisyysnumeroni on muuten vihdoin saapunut. Se on hyvassa turvassa virastossa. Minun pitaa "vain" kayda pankissa maksamassa 6 euroa 80 senttia ja tuoda virastoon kuitti ja saan numeron itselleni (periaatteessa ainakin). Sitten vien numeron toiseen virastoon ja odotan kolme paivaa residente-lappua. Sitten tarvin viela jonkun kolmannen lapun alennuksia varten! ja sitten voinkin matkustaa melillasta alennushinnoin. Tosi helppoa.
Helppoa oli myos internetin hankkiminen. Sopimus on nyt vihdoin tehty. Enaa 20 paivaa, niin yhteys tullaan asentamaan. Hip hei.... (*sarkasmia*). Eli tosi helppoa ja etenkin nopeaa.
Mutta mikaan ei masenna minua nyt. Huomenna matka suuntautuu Nadoriin, jossa katselemme paivan ja jatkamme sitten yobussilla Casablancaan. Suuri seikkailu alkakoon! (tai sellainen sopivan kokoinen ja turvallinen seikkailu ainakin).
Terppa vaan Melilla, pian nahdaan taas!
Espanjalainen henkilollisyysnumeroni on muuten vihdoin saapunut. Se on hyvassa turvassa virastossa. Minun pitaa "vain" kayda pankissa maksamassa 6 euroa 80 senttia ja tuoda virastoon kuitti ja saan numeron itselleni (periaatteessa ainakin). Sitten vien numeron toiseen virastoon ja odotan kolme paivaa residente-lappua. Sitten tarvin viela jonkun kolmannen lapun alennuksia varten! ja sitten voinkin matkustaa melillasta alennushinnoin. Tosi helppoa.
Helppoa oli myos internetin hankkiminen. Sopimus on nyt vihdoin tehty. Enaa 20 paivaa, niin yhteys tullaan asentamaan. Hip hei.... (*sarkasmia*). Eli tosi helppoa ja etenkin nopeaa.
Mutta mikaan ei masenna minua nyt. Huomenna matka suuntautuu Nadoriin, jossa katselemme paivan ja jatkamme sitten yobussilla Casablancaan. Suuri seikkailu alkakoon! (tai sellainen sopivan kokoinen ja turvallinen seikkailu ainakin).
Terppa vaan Melilla, pian nahdaan taas!
Tilaa:
Kommentit (Atom)
