Marokkon matkaajat II

Aamutuimaan revimme itsemme siis sängystä ylös kuuden jälkeen. Kokemus oli todella raastava. Aamutoimet olivat yhtä ytimekkäät kuin iltatoimetkin ja minttuteelasin jälkeen kävimme Sarahin kanssa nauttimassa merinäköalasta. Aamuvalo oli kirkas ja kipakka ja tuuli heitteli Atlantin aaltoja lujaa rantakallioihin. Valtameri on ihana.

Pojat heittivät meidät juna-asemalle, josta lähdimme aamukahdeksan junalla kohti Fesin historiallista kaupunkia. Melkein tuli tippa linssiin, meidät oltiin otettu vastaan niin vieraanvaraisesti. Tässä vaiheessa myös tajusimme, että Mochine oli siihen asti hoitanut puolestamme KAIKEN! Nyt me ranskaa (ja etenkin arabiaa) puhumattomat saisimme häslätä body languagen avuin... Junamatka Fesiin kesti alle kolme tuntia. Ja maksoi 7 euroa. Perille päästyämme ensimmäinen prioriteetti oli hotellin löytäminen. Juna-aseman lähettyviltä löytyikin Hotel Perla, joka oli todella luksusta muiden yösijojen verralla. Kahden hengen huone maksoi 44 e yöltä. Ja taso oli tosiaan ihastuttavan korkea. Suihkun ja levon jälkeen suuntasimme CTM -bussiasemalle hankkimaan bussilippuja Nadoriin lauantaille. Sinne päästyämme kuitenkin selvisi, että ainoat bussit lähtevät 23.30 sekä 1.30. Kuuden tunnin matka on niin lyhyt, että aiempi bussi olisi Nadorissa aivan liian varhain. Päätimme siis ostaa liput yöbussiin ja tyytyä lyhyisiin iltauniin ihanassa hotellihuoneessamme. Myös tämä oli raastava tieto.

Sarahin kanssa olimme matkan ajan aikamoisia kameli-naisia. Emme juoneet koska emme halunneet käydä epämääräisissä vessoissa ja Fesissä tajusimme iltapäivällä kahdelta, ettemme olleet syöneet koko päivänä mitään. Menimme siis aamiaiselle, joka ajoi loppupeleissä myös lounaan, illallisen ja välipalojen asiaa. Bussipysäkiltä otimme siis Petit Taxin (hinta oli aina alle euron!!) vanhan kaupungin porteille (tämän ilmaisimme osoittamalla matkaopasta, jossa oli portin kuva). Kaikenlaisten virallisten oppaiden ja sisäänheittäjien viidakosta havaitsimme ihanan ravintolan ja menimme syömään aurinkoiselle terassille toiseen kerrokseen. Ateria maksoi neljä euroa ja olo oli kuin uudella ihmisellä.

Valitettavasti perjantaisin Fes on lähes autio. Muslimien pyhäpäivän takia suurin osa puodeista oli kiinni ja harhailimme mutkaisia katuja kunnes hyvin maanitteleva mattokauppias sai meidät sisään liikkeeseensä. Berberimies esitteli marokkolaisia mattoja ja huopia, ja ihastuin silmittömästi silkkipeitteisiin. Kirosimme, ettei Mochine ollut mukana tinkimässä hintaa alaspäin. Kauppaa kuitenkin käytiin ja huovat pelastivat myöhemmin henkemme hyytävän kylmässä yöbussissa.

Auringon laskiessa olo alkoi taas olla hieman saaliseläinmäinen. Toki hortoilimme ensin keskustan alueella etsien hienoa koraanikoulua. Luulimme löytävämme sen aukion laidalta, mutta paljastuikin, että se oli paikallinen yläaste. "Moi, saadaanko tulla katsomaan?"... Turvamies piti meitä vähän tärähtäneinä ja saattoi meidät varmoin ottein ulos. Myös oppilaat olivat aika riemuissaan.. Perästä kuului huuteluita " I want to practice my english with you". Fesissä huutelua oli muutoinkin enemmän kuin Rabattissa tai Casablancassa. En osaa sanoa johtuiko tämä kaupunkien nykyaikaisuudesta vai siitä, että meillä oli paikallista seuraa. On kyllä ihanaa kun miesseuralainen on pakollinen asuste! Voi helvetti.

Haimme vähän suklaata ja katsoimme hotellihuoneesta bullet proof monk -elokuvan (en voi suositella) arabiankielisillä teksteillä. Obaman puheen jälkeen menimme nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme taksia varten, jonka olimme tilanneet yhdeksi. Ei oikein huvittanut hortoilla pitkin katuja etsimässä taksia aamuyöllä.

Bussiasemalla olimme jälleen kerran ainoat naiset. "Onneksi" tulimme hyvissä ajoin sillä bussi oli vain kaksi tuntia myöhässä. Odotimme sitä siis puolikuolleina kolmeen asti. Kyyti oli kylmää, kuten aiemmin todetiin, joten peitteet tulivat tarpeeseen. Kuski ajoi hullua vauhtia hiekkateitä pitkin ja takaovi oli mukavasti raollaan koko matkan. Hyrrrrr!

Kun saavuimme vihdoin Nadoriin, emme ensin ihan uskoneet, että kyseessä oli sama kaupunki. Aamuauringossa jokin oli muuttunut... Vai olisivatko silmämme vain tottuneet Marokkoon? Ensimmäisen illan oli niin shokissa maiseman muutoksesta, että kaikki vaikutti hirveän likaiselta. En oikein edelleenkään voi uskoa, että karmiva Frontera on vain 3 kilometriä talostamme.

Nadorissa aloitimme aamun minttuteella (kuinkas muutenkaan). Kävimme katselemassa piraattitavaroita, mutta pian nappasimme taksin fronteralle. Fronteroitahan onkin siis kaksi, ja taksikuskit neuvottelivat asiat, ja veivät meidät niistä toiselle. Sille väärälle. Jokin byrokratian kiekura tekee mahdottomaksi sen, että lähtee toiselta fronteralta ja tulee sisään toiselta. Vai olisikohan se pienempi frontera vain asukkaille? Mene ja tiedä, mutta sähläämisen jälkeen paljastui, että meidän pitää vaihtaa raja-asemaa. "onko täällä takseja?" On kuulemma ylhäällä kaupungissa... Öh.... siis mitä?? Nyt oli aika heittäytyä avuttomaksi, "En minä tiedä missä ne ovat. en tunne aluetta, teidän täytyy auttaa. voisitteko soittaa meille auton?". Rajavartiaviranomaismiehet söhelsivät hetken keskenään ja vihdoin yksi huuteli epämääräiseen ihmisvilinään ja sieltä tuli laiha marokkolaismies. Hän vie teidät viidellä eurolla toiselle Fronteralle. Vanhempi rajavirkailija oli skeptinen ja kovisteli autokuskia kovin sanoin arabiaksi, ennen kuin päästi meidät hänen kyytiinsä. Tästä ei olo muutu varmemmaksi.

Automatkan jälkeen päädyimme kuitenkin tutun oloisten mutavallien keskelle, jonka läpi tarvoimme ensin Marokkon tarkastusasemalle, jossa vihdoin saimme passiimme leiman. Ei-kenenkäänmaan jälkeen Espanja jo häämötti. Kaikki jalankulkijat näyttivät kuitenkin suuntaavan loputtomaan jonoon, joka johti lähinnä karjahäkkien näköisiin metalliparakkeihin. Kauhu ehti jo vallata mieleni, ja epätoivoisena lähestyin espanjalaista rajavirkailijaa, joka katsoi autonkuljettajien passeja. "Päästäänkö me menemään tästä?". Hän viittilöi meidät (Gracias por dios!) toisen rajavirkailijan luo ja toivonpunaisilla EU-passeillamme olimme taas Euroopassa! Sarahin kanssa oli pakko jakaa pieni high5 -momentti valkoisille naamoillemme. Myöhemmin tunsimme syyllisyyttä.

Supermarketin kautta kotiin. Ilma Melillassa oli niin mieletön, että otimme bikineissä aurinkoa koko lauantain ja sunnuntain! Marraskuussa! Voi mitä ihanuutta. Julialla oli ollut hässäkkää vuokraemännän sekä erikoisen talkkarimme kanssa, mutta hänenkin mielialansa parani, kun tulimme Sarahin kanssa takaisin. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, mitä nyt taas vatsa vaivaa ja olo on hieman kuumeinen. Paluu kouluunkin sujui mutkattomasti.

Mikko tulee perjantaina, ja elämä hymyilee.

Linkki marokkon kuviin;

http://www.facebook.com/album.php?aid=81941&l=071c4&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=81952&l=b7735&id=540275599