Eilisen epätoivon jälkeen olen päässyt taas elämänmakuun kiinni. Välissä tuntuu, että haluaa käpertyä sänkyyn ja vain itkeskellä, mutta yritän muuttaa asennettani jatkuvilla positiivisilla ajatuksilla.
Eilen kipitin siis spinning -tunnille ennen sosiologian luentoa. Natisevat pyörät ja anukseen tunkeutuva penkki, jonka pehmusteet ovat kuoriutuneet pois ei haitannut menoa. Endorfiinit tekivät tehtävänsä ja päätin, että juttelen teiniopiskelijoille, vaikkei heitä ensin kiinnostaisi pätkääkään. Enhän itse voi menettää mitään jos yritän! Kiitos spinning, positiivisista ajatuksista.
Kävin suihkussa ja menin koululle, jossa odottelin luokkahuoneen edessä 20.10 asti. Ketään ei näkynyt lähimaillakaan ja luokan ovikin oli lukossa. En jaksanut odotella enempää (vaikka aamun luennon proffa olikin sanonut, että tunnit alkavat "joustavasti") ja lähdin kotiin.
Illalla katselin hieman prison breakkiä, joka sijoittuu panamalaiseen vankilaan. Se kirvoitti koti-ikävän taas pintaan. Espanjankieliset tyypit olivat kaikkein kauheimpia.
Aamulla lähdin kouluun niin hyvissä ajoin, että ehdin käydä läheisessä kahvilassa teellä ja churroilla. Katselin kahvilassa istuvaa, hälisevää ihmisjoukkoa ja kadulla käveleviä musliminaisia värikkäissä vaatteissaan. Tee oli makeaa ja churroista rasvaiset sormet värjäsivät lautasliinat läpinäkyviksi. Muistin, miksi tänne on lähdetty. Elämä voittaa.
Luento meni kivasti. Ymmärsin kaiken! Kysyin neuvoja luentomateriaalin hakemiseen toisilta oppilailta, ja he olivat oikein avuliaita. Jee! Koululta kävelin keskustaan. En vain tajua näitä aukioloaikoja! Tuntuu, että olin aiemmin samoihin aikoihin keskustassa ja kaikki paikat olivat auki. Nyt kaikki oli kiinni. Söin hieman paellaa ja nautin auringonpaisteesta.
Ajattelin vihdoin mennä rannalle makoilemaan ja ruskettumaan. Ranta haisee yhä aika kauhealle, vaikka roskavuoret onkin siivottu. Tuntuu, että ainoat henkilöt rannan lähettyvillä (tai puistoissa tai julkisilla penkeillä) ovat muslimimiehiä, joilla ei ole muuta toimitettavaa kuin tuijottaa provosoivasti ja maiskutella suitaan, kuin kutsuisivat luokseen kissaa. YÖÖÖÖKKK!!! Olen hieman kyllästynyt siihen, että tuijotetaan. Voi ihanat Suomen kadut, joissa kukaan mies ei katso kahdesti! Nautin siitä niin.
Nyt lenkkeilyn ja "pilateksen" (opettaja ei vain tullut paikalle, joten tein itsekseni vartin vatsoja..) jälkeen valmistaudun kohta lähtemään ulos. Isa on kavereineen menossa puertoon ja änkeydyn taas mukaan. Huomenna on Paki -nimisen tytön synttärit ja ennen sitä menemme viemään tavaroitamme uuteen asuntoon (joka ei muuten vieläkään ole valmis!). Olen edelleen äärimmäisen muuttokypsässä tilassa.
Hasta luego!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti