Viikonloppu Malagassa

Moikkeli vaan,

Perjantai-iltapaivana koulun jalkeen hyppasin siis Malagaan menevaan laivaan. Viikonloppu muualla teki kylla hyvaa. Otin hotellin Torremolinoksesta ja kavin Malagassa ostoksilla, ja kuuntelin kun turistit puhuivat suomea ja ostin englanninkielista lukemista. Aivot tuulettuivat vahan. Joskin sunnuntaina olo oli tosi kipea (vatsa sekaisin, ja kuume tuntui nousevan). Yolaivalla takaisin tahan enklaaviin sitten, eli olin Melillassa tanaan aamulla varhain.

Torstaina sain kiikutettua hakemuksen espanjalaista henkilollisyysnumeroa varten, jotta saisin residente -kortin. Taman numeron saaminen kestaa kolme viikkoa. Joten halpoja matkoja ei ihan heti ole tulossa.

Tanaan minulle soitettiin aamupaivalla asunnosta, jota menen huomenna katsomaan. Ihan meren rannalla sijaitsee kamppa, jossa kaksi huonetta, olohuone ja keittio ja minulle oma vessa. Asunnossa asuu muslimitytto, joka on tarjoilija, eika kuulemma juuri lainkaan kotona. Netinkin ehka saisi... Hintaa on vahan enemman kuin nykyisessa, mutta mikali asunto on kiva, otan sen. Huomenna se selviaa. Pitakaa mulle peukkuja!

Olo on ollut tanaan todella vetamaton. Jokin sairaus varmaan pukkaa paalle. Paleltaa ja paata sarkee. Hirveat ikavantunteet ovat tietysti tallaisessa olotilassa viemassa voiton. Painajaisten keskella herasin sangystani ja luulin, etta Mikko on vieressa. Olo oli aivan kamala kun huomasin, ettei niin ollutkaan. Sita ikavan maaraa, jota taalla tuntee, en ikina olisi voinut arvata. Kaikissa jasenissa tuntuu karmiva kaipaus, se on oikeasti fyysinen tila. Kolme ja puoli viikkoa. Aivan ylivoimaisen pitka aika! Mutta kylla se kuluu lopulta.

Samanaikaisesti olen ahdistunut kanditutkielmani edistymisesta. Tarkoitus oli saada taalla toita tehtya, mutta netin puuttumisen takia se on ollut ihan ylivoimaisen vaikeaa. Pitaisi pystya olemaan kotona ja pakertamaan useita tunteja putkeen. Omien tiedostojen parissa ja kayden silloin netissa kun tarvitsee. Suomessa itsestaanselvyys.

Malagassa ihmisten kommentit olivat muuten aika jaatavia. Ne, joiden kanssa siella tuli juteltua (hotellin henkilokunta, taksikuski, amerikkalaisnainen, jolla nettikahvila) olivat aivan kauhuissaan, etta asun Melillassa. Heti kun astuin laivasta ulos, passiseta kohotti kulmakarvojaan ja kommentoi "suomalainen Melillassa, onpas outoa". Taksikuskin vaimo on taalta kotoisin eika taksikuski peitellyt inhoaan kaupunkia kohtaan. Han ei kuulemma vapaaehtoisesti tule vaimon sukulaisia tapaamaan kun Melilla on niin ahdistava. Kaikki kommentoivat sita, etta minulla on varmasti erityisen vaikeaa, kun olen niin vaalea.

Eivat taida espanjalaiset pitaa Melillaa oikein korkeassa arvossa. Mutta olen tassa vaiheessa jo yhtynyt heidan mielipiteeseensa. Malagassa tajusi kuinka ihanaa olisikaan olla mantereella, jossa paasee hyppaamaan junaan tai bussiin ja vaihtamaan maisemaa kun haluaa.

Iloinen asia oli muuten se, etta salsatunnilla torstaina tapasin kaksi englantilaista tyttoa, jotka ovat taalla opettajina. Ovat tulleet jo heinakuussa, ja ovat vuoden. Vaihdettiin numeroita, ja toivottavasti tavataan tassa joissain merkeissa. Olisi niin kiva paasta ilmaisemaan ajatuksia vapaasti, ilman kovaa miettimista. Mutta toisaalta, mita enemman ajattelin englanninkielisia kirjoja ja lehtia ja ihmisia, huomasin, ettei ero espanjan kanssa ole enaa niin tuntuva. Sujuvasti pystyy lukemaan jo espanjankielisiakin lehtia ja katselemaan telkkaria. Siita on kylla hyva mieli.

Terveisia kotisuomeen!