Voi vittu vittu vittu.
Eilen illalla Maria Jose tuli sitten sopimuksen kanssa. Sopimus oli kuukaudeksi. Han oli vihainen Isalle ja oli paattanyt etta haluaa vuokralaiseksi jonkun luotettavan perheen. Siina sitten vuolaasti itkien allekirjoitin sopparin ja maksoin. voi helvetti.
Maria Jose jai taloon "jarjestelemaan" tavaroitaan, joka tarkoitti sita etta han tyhjensi vaatevuoren kaapista ylakerran makkarin lattialle. Sentaan se ei minua siella haittaa. Menin sitten syomaan italialaiseen Manun, Isan, Lolan ja manun aidin kanssa. Ravintolassa olin tietysti puoli tuntia etuajassa, ja ehdin itkea rannalla oikeen kunnolla ja soittaa Mikolle ja aidille. Epatoivo on aika vahvasti lasna. Juuri kun oli ajatellut voivansa asettua, niin matto vedetaan jalkojen alta. Isa oli ehtinyt jo allekirjoittaa sopimuksen. Han asuu nyt kahden nuoren tyton kanssa, jotka opiskelevat sairaanhoitoa. Tuntuu pahalta kun syytan tasta kylla osittain hanta. Ei varmasti pitaisi, mutta ilman sita riitaa, tilanne olisi nyt niin hyva. Mina joudun nyt karsimaan muiden idioottimaisuudesta.
Aamulla Maria Jose soitti ja oli paattanyt, etta voin jaada asuntoon jos loydan kamppiksen. Eli nyt minulla on kuukausi aikaa loytaa itselleni joko kamppa tai uusi kamppis. En jaksaisi mitaan.
Olin jo saanut itseani koottua hieman, ja menin avaamaan tilia taynna toivoa. Mukana piti olla kaikki tarvittava, mutta pankissa tarvittiinkin tietysti todistus koululta viela kaiken muun harpakkeen lisaksi. Pankit menevat puolen paivan aikaan kiinni, joten homma lykkaantyy jalleen paivalla. VITTUPASKA!!!
Lahdin sitten puolijuoksua koululle, koska jos asia olisi hoitunut nopsakasti (you wish...) olisin ehtinyt tilin avaamiseen viela tanaan. Koululla ei ollut paikalla ketaan niista henkiloista jotka ovat olleet kanssani tekemisissa. Kanslisti sitten pitkallisen taistelun jalkeen kirjoitti minulle jonkun lappusen. Huomenna haluan kylla mukaan jonkun tukihenkilon. Taalla koululla ei minusta kylla olla oikein huolehdittu. En saisi ketaan kiinni jos tarvitsisin. Ei ole ketaan jolle puhua asuntoasiasta. Rocio, jolle periaatteessa voisi jutella ei ole koskaan paikalla ja kun on, on niin kiireinen etta ehtii vain sanoa; ¿miten menee? ¿hyvin? kiva!.
En tieda mista loytaisin nyt voimia itseni motivoimiseen. Patterit on ihan lopussa. Eika tunnelin paassa nay mitaan valoa. voi paska.
tekstarit piristaisivat!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No voi höh kun koetellaan :(
Ei voi muuta sanoa kun että yritä jaksaa siellä, mä myötäelän aika vahvasti näitä sun tarinoita kun ajattelen että voi olla mun elämää pian! Ja tuosta Rociosta olen minäkin saanut hieman, hmm, ei niin luotettavan kuvan.. Mutta, huomenna on taas päivä uus, ei sitä tiedä mitä tulee vastaan :) älä luovuta!
Voih! Laitoin eka viestiä naamakirjaan ja vasta sitten luin tän! Tosi inhottava tilanne. Ja kun on vielä yksin siellä... Mie lähetän sulle paljon haleja ja piristäviä ajatuksia ja uskon vahvasti että asiat järjestyvät! -Heidi
Lähetä kommentti