Heips!
Onpas mulla ollut tylsä elämä! Tuntuu ettei mitään raportoimisen arvoista ole tapahtunut, keskityn vain joulun odotukseen.
No news is good news. Kait.
Lämmintä vettä ei tule edelleenkään, ja olenkin käynyt tästä innoittuneena salilla (suihkussa) vilkkaasti. Putkimiestä tai jotain lämmittimenkorjaustyyppiä on tässä odoteltu nyt kaksi päivää. Mutta huomenna siis OIKEESTI... hahahaa! Uskon kun näen.
Koulujuttuja pitäisi jonkin verran tehdä ennen joulua, mutta enemmän nyt suunnittelen viikonloppuna tulevaa Fesin matkaa. Hirveää sählinkiä bussiaikataulujen selvittämisessä ja kaiken lisäksi Julialla on perjantaina työsitoumuksia myöhään asti. Nyt siis toivotaan, että Nadorista lähtee oikein myöhäinen bussi Fesiin. Hotellit on varattu. Elämä.
Englannintunteja on ollut nyt kaksi Adrian -nimisen oppilaan kanssa. Oikein mukavasti menivät kummatkin. Hän on poliisi raja-asemalle ja kertoi aika mielenkiintoisia juttuja siellä työskentelystä. Ei käy kateeksi. Englantikin sujuu ihan OK, joskin en tiedä paljonko ymmärtäisin, ellen osaisi espanjaa. Ääntäminen on fataalia.
Muutoin kaikki hyvin! Tylsiä blogikirjoituksia tylsästä elämästä. Joulu on nurkan takana!
Tiina
tiistai 2. joulukuuta 2008
torstai 27. marraskuuta 2008
Elämä vaan jatkuu ja jatkuu
Heeeips,
Mahtava saavutuksen tunne; eilen sain vihdoin viimein lähetettyä kandimailia kuntaliittoon ja yliopistolle. i did it. oujeee.
Muutoin ei merkittäviä saavutuksia. Kävin pilateksessa taas pitkästä aikaa. Kamalaa kun jumppatäti oli niin loukkaantunut. Hanna tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja kysyi oikein englanniksi "Tiina, Why?". Voi kamalaa! No nyt rupean kyllä taas käymään! Eilen Lea ja David olivat täällä illallisella ja varattiin hotelli meille neljälle Fesistä, Marokkosta. Joulukuun 6-9 on lomapäiviä täällä ja käytämme nämä pari päivää menemällä jouluostoksille ja katselemalla nähtävyyksiä Fesissä.
Talon kanssa kaikki hyvin. Lämmintä vettä ei vaan tule. Tänään vuokraemäntä tulee katsomaan asuntoa potentiaalisten ostajien kanssa. Ensi kuun alussa hän tekee meille vuokrasopimukset helmikuun loppuun asti, ja mikäli ei ostajaa löydy, hän tekee sitten sopimukset Julialle ja Leena-kaisalle kesälle asti. Vähän tuntuu, että ei me kyllä näin sovittu... mutta itsekin hän kyllä sanoi, ettei usko ostajaa löytyvän finanssikriisin ja muun kanssa. Toivotaan siis parasta!
Helmikuulla kun Lea lähtee ranskaan, David jää ilman kotia ja on mahdollista, että vuokraemäntä saisi aikaiseksi tyhjentää kolmannen huoneen Davidia varten. Tännehän tulisi sitten ihan ruuhka! ..ilman mua tosin!
Parhaillaan odottelen ensimmäistä englanninoppilastani. Salilla eräs täti kysyi jo aikaa sitten puhelinnumeroani, koska hänen veljensä on kiinnostunut englannintunneista. Nyt tunnin päästä veli tulee sitten tänne keskustelutuntia varten. Ihan jänskää. ja kiva jos saa vähän taskurahaa.
Ei siis sen kummempaa tällä erää. Tää uus bonditunnari on muuten ihan tykki! tekee vähän mieli bailata... Huomenna pidetään pienet tuparit, tai internetjuhlat, kuten lea ehdotti. Jotain naposteltavaa varmaan järkätään. Takoitus oli kutsua kaikki tutut, mutta Isabellalla on synttärit sitten lauantaina. He ovat menossa nadoriin päiväksi ja kutsuivat minutkin, mutta taidan kyllä skipata sen. Kiva, että äiti lähetti mulle kaikkea suomi-tarviketta, niin lahjakin on sitten jo valmiina. Hieman harmittaa, että ollaan nähty niin vähän viime aikoina espanjalaisten kavereiden kanssa. Mutta on toisaalta ollut niin paljon kaikkea äcktioniä tässä kuussa!
pusselipuss!
Mahtava saavutuksen tunne; eilen sain vihdoin viimein lähetettyä kandimailia kuntaliittoon ja yliopistolle. i did it. oujeee.
Muutoin ei merkittäviä saavutuksia. Kävin pilateksessa taas pitkästä aikaa. Kamalaa kun jumppatäti oli niin loukkaantunut. Hanna tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja kysyi oikein englanniksi "Tiina, Why?". Voi kamalaa! No nyt rupean kyllä taas käymään! Eilen Lea ja David olivat täällä illallisella ja varattiin hotelli meille neljälle Fesistä, Marokkosta. Joulukuun 6-9 on lomapäiviä täällä ja käytämme nämä pari päivää menemällä jouluostoksille ja katselemalla nähtävyyksiä Fesissä.
Talon kanssa kaikki hyvin. Lämmintä vettä ei vaan tule. Tänään vuokraemäntä tulee katsomaan asuntoa potentiaalisten ostajien kanssa. Ensi kuun alussa hän tekee meille vuokrasopimukset helmikuun loppuun asti, ja mikäli ei ostajaa löydy, hän tekee sitten sopimukset Julialle ja Leena-kaisalle kesälle asti. Vähän tuntuu, että ei me kyllä näin sovittu... mutta itsekin hän kyllä sanoi, ettei usko ostajaa löytyvän finanssikriisin ja muun kanssa. Toivotaan siis parasta!
Helmikuulla kun Lea lähtee ranskaan, David jää ilman kotia ja on mahdollista, että vuokraemäntä saisi aikaiseksi tyhjentää kolmannen huoneen Davidia varten. Tännehän tulisi sitten ihan ruuhka! ..ilman mua tosin!
Parhaillaan odottelen ensimmäistä englanninoppilastani. Salilla eräs täti kysyi jo aikaa sitten puhelinnumeroani, koska hänen veljensä on kiinnostunut englannintunneista. Nyt tunnin päästä veli tulee sitten tänne keskustelutuntia varten. Ihan jänskää. ja kiva jos saa vähän taskurahaa.
Ei siis sen kummempaa tällä erää. Tää uus bonditunnari on muuten ihan tykki! tekee vähän mieli bailata... Huomenna pidetään pienet tuparit, tai internetjuhlat, kuten lea ehdotti. Jotain naposteltavaa varmaan järkätään. Takoitus oli kutsua kaikki tutut, mutta Isabellalla on synttärit sitten lauantaina. He ovat menossa nadoriin päiväksi ja kutsuivat minutkin, mutta taidan kyllä skipata sen. Kiva, että äiti lähetti mulle kaikkea suomi-tarviketta, niin lahjakin on sitten jo valmiina. Hieman harmittaa, että ollaan nähty niin vähän viime aikoina espanjalaisten kavereiden kanssa. Mutta on toisaalta ollut niin paljon kaikkea äcktioniä tässä kuussa!
pusselipuss!
maanantai 24. marraskuuta 2008
Luulin ettei tämä päivä koita koskaan
OLEN INTERNETISSÄ KOTONA!!! Tämä on niin uskomatonta mutta totta! Telkkarin päällä nököttää vihreää valoaan hyväntahtoisesti vilkuttava modeemi ja langaton netti TOIMII!! herrantähden. liian hyvää ollakseen totta.
Kiva bonus on, että telkkarista näkyy mtv, eurosport ja fashion tv, joilla puhutaan englantia (tai lähinnä saksaa, mutta enivei). myös leffakanavia. ihanaa!!!
Lauantaina palasin siis Melillaan Fuengirolasta. Mikon kanssa vietettiin aivan ihana ja romanttinen viikko costa del solilla. Oli kunnon lomailua, vaikka reippaasti käytiin Gibraltarin retkellä englantilaisen matkanjärjestäjän kanssa. Nähtiin toki Malagaa ja Torremolinosta ja Benalmadenaa sekä kohokohtana oli autonvuokrauspäivä, kun ajeltiin ylös vuorille ja illalla Marbellan ja Puerto Banuksen -luksussataman ja romanttisen illallisen kautta hotelille. Hotellikin oli tosi mukava, huone seitsemännessä kerroksessa ja ikkunasta näkyi esteettä välimeri. Ja meren kohina kuului öisin huoneeseen. Voih.
Ei varmaan mitenkään yllättävää, että Melillaan paluu tuntui jokseenkin ankealta. Manner on kyllä ihana. Tuntee olevansa Euroopassa. Ja on luontoa. Sitä ei tajuakaan kuinka ikävä metsää ja avaruutta tulee, kun tämä pläntti on niin täyteenrakennettu ja ahdistava! Mutta Julia oli siivonnut kotona ja oli kiva saada vaatteet pyykkiin ja kaikkea. Ja tämä netti on ihan parasta! Julian kanssa yhteiselo on kyllä ollut niin saumatonta ja juteltavaa on aina hirveästi. Parannetaan maailmaa kunnolla! Ainut miinus on, että englantia tulee puhuttua niin paljon. Mutta kielitaitokehitykseen olen kyllä muutoin tyytyväinen.
Nyt on joululomaan enää 3 viikkoa! Aivan mieletöntä! Aika on mennyt kyllä tavallaan vähän liiankin nopeasti. Vaikka onhan tätä vielä jäljellä. Ja nyt täytyy laittaa vitosvaihe päälle sen kandin suhteen. Ajatuksia on pää pullollaan ja aihe motivoi, mutta pitää saada nyt isestä irti se, että kun netti on niin laitan facebookin välillä kiinni ja naputtelen järkeviä asioita!
huhhei! i'm back.
Kiva bonus on, että telkkarista näkyy mtv, eurosport ja fashion tv, joilla puhutaan englantia (tai lähinnä saksaa, mutta enivei). myös leffakanavia. ihanaa!!!
Lauantaina palasin siis Melillaan Fuengirolasta. Mikon kanssa vietettiin aivan ihana ja romanttinen viikko costa del solilla. Oli kunnon lomailua, vaikka reippaasti käytiin Gibraltarin retkellä englantilaisen matkanjärjestäjän kanssa. Nähtiin toki Malagaa ja Torremolinosta ja Benalmadenaa sekä kohokohtana oli autonvuokrauspäivä, kun ajeltiin ylös vuorille ja illalla Marbellan ja Puerto Banuksen -luksussataman ja romanttisen illallisen kautta hotelille. Hotellikin oli tosi mukava, huone seitsemännessä kerroksessa ja ikkunasta näkyi esteettä välimeri. Ja meren kohina kuului öisin huoneeseen. Voih.
Ei varmaan mitenkään yllättävää, että Melillaan paluu tuntui jokseenkin ankealta. Manner on kyllä ihana. Tuntee olevansa Euroopassa. Ja on luontoa. Sitä ei tajuakaan kuinka ikävä metsää ja avaruutta tulee, kun tämä pläntti on niin täyteenrakennettu ja ahdistava! Mutta Julia oli siivonnut kotona ja oli kiva saada vaatteet pyykkiin ja kaikkea. Ja tämä netti on ihan parasta! Julian kanssa yhteiselo on kyllä ollut niin saumatonta ja juteltavaa on aina hirveästi. Parannetaan maailmaa kunnolla! Ainut miinus on, että englantia tulee puhuttua niin paljon. Mutta kielitaitokehitykseen olen kyllä muutoin tyytyväinen.
Nyt on joululomaan enää 3 viikkoa! Aivan mieletöntä! Aika on mennyt kyllä tavallaan vähän liiankin nopeasti. Vaikka onhan tätä vielä jäljellä. Ja nyt täytyy laittaa vitosvaihe päälle sen kandin suhteen. Ajatuksia on pää pullollaan ja aihe motivoi, mutta pitää saada nyt isestä irti se, että kun netti on niin laitan facebookin välillä kiinni ja naputtelen järkeviä asioita!
huhhei! i'm back.
torstai 13. marraskuuta 2008
flunssainen mutta onnellinen
Paivat vaan kuluu!
Viime paivia on vaivannut sitkea flunssa, muttei onneksi kuitenkaan kuume. Kuntoilu on kuiteskin nyt jaanyt ensin Marokkon ja nyt kipeyden takia. Ei varmaan pitaisi tuntea syyllisyytta.
Eilen ranskalaisen Davidin pienimuotoinen synttari-illallinen kivassa pitseriassa. Englanti-ranska-espanjaa Julian, Lean ja Davidin kanssa. Julian espanjantuntien jarjestaminen on sujunut erittain paikallishenkisesti; sahlaysta sahlayksen jalkeen. On siis kestanyt aika kauan, etta opinnot vihdoin alkavat ja siitakin johtuen hanen kielitaitonsa on aika minimaalista. Englantilaisia kylla epailematta pannii kun kielen oppiminen kestaa kolminkertaisesti niin kauan kuin pohjoismaista tulleilla (jotka puhuvat jo valmiiksi useampaa kielta) tai italialaisilla ja ranskalaisille, joiden kieli on niin lahella espanjaa.
Muutoin olen toimittanut virastoasioita (sain vihdoin sen henkilollisyysnumeron! ja huomenna [just jooo....] pitaisi saada vihdoin viimein se residente -paperi. jeee!! ehka.) Mutta aamulla yritan siis hoitaa sen ja iltapaivalla sitten lentokoneella malagaan ja sielta jonkin sortin kyyti fuengirolaan. MIKKO TULEE SIIS HUOMENNA!!! En voi oikein edes kuvailla tuntemiani jannityksen tunteita. Joka paikkaa kipristelee! Meille tulee maailman ihanin viikko.
Ja muuta en oikein edes pysty ajattelemaankaan!
Viikon paasta luvassa siis lisaa paivitysta. Mun opinnot ei tassa vaiheessa tee kehenkaan vaikutusta...
Terveiset kotiin!
my heart keeps beating like a jungle drum
Viime paivia on vaivannut sitkea flunssa, muttei onneksi kuitenkaan kuume. Kuntoilu on kuiteskin nyt jaanyt ensin Marokkon ja nyt kipeyden takia. Ei varmaan pitaisi tuntea syyllisyytta.
Eilen ranskalaisen Davidin pienimuotoinen synttari-illallinen kivassa pitseriassa. Englanti-ranska-espanjaa Julian, Lean ja Davidin kanssa. Julian espanjantuntien jarjestaminen on sujunut erittain paikallishenkisesti; sahlaysta sahlayksen jalkeen. On siis kestanyt aika kauan, etta opinnot vihdoin alkavat ja siitakin johtuen hanen kielitaitonsa on aika minimaalista. Englantilaisia kylla epailematta pannii kun kielen oppiminen kestaa kolminkertaisesti niin kauan kuin pohjoismaista tulleilla (jotka puhuvat jo valmiiksi useampaa kielta) tai italialaisilla ja ranskalaisille, joiden kieli on niin lahella espanjaa.
Muutoin olen toimittanut virastoasioita (sain vihdoin sen henkilollisyysnumeron! ja huomenna [just jooo....] pitaisi saada vihdoin viimein se residente -paperi. jeee!! ehka.) Mutta aamulla yritan siis hoitaa sen ja iltapaivalla sitten lentokoneella malagaan ja sielta jonkin sortin kyyti fuengirolaan. MIKKO TULEE SIIS HUOMENNA!!! En voi oikein edes kuvailla tuntemiani jannityksen tunteita. Joka paikkaa kipristelee! Meille tulee maailman ihanin viikko.
Ja muuta en oikein edes pysty ajattelemaankaan!
Viikon paasta luvassa siis lisaa paivitysta. Mun opinnot ei tassa vaiheessa tee kehenkaan vaikutusta...
Terveiset kotiin!
my heart keeps beating like a jungle drum
maanantai 10. marraskuuta 2008
Marokkon matkaajat II
Aamutuimaan revimme itsemme siis sängystä ylös kuuden jälkeen. Kokemus oli todella raastava. Aamutoimet olivat yhtä ytimekkäät kuin iltatoimetkin ja minttuteelasin jälkeen kävimme Sarahin kanssa nauttimassa merinäköalasta. Aamuvalo oli kirkas ja kipakka ja tuuli heitteli Atlantin aaltoja lujaa rantakallioihin. Valtameri on ihana.
Pojat heittivät meidät juna-asemalle, josta lähdimme aamukahdeksan junalla kohti Fesin historiallista kaupunkia. Melkein tuli tippa linssiin, meidät oltiin otettu vastaan niin vieraanvaraisesti. Tässä vaiheessa myös tajusimme, että Mochine oli siihen asti hoitanut puolestamme KAIKEN! Nyt me ranskaa (ja etenkin arabiaa) puhumattomat saisimme häslätä body languagen avuin... Junamatka Fesiin kesti alle kolme tuntia. Ja maksoi 7 euroa. Perille päästyämme ensimmäinen prioriteetti oli hotellin löytäminen. Juna-aseman lähettyviltä löytyikin Hotel Perla, joka oli todella luksusta muiden yösijojen verralla. Kahden hengen huone maksoi 44 e yöltä. Ja taso oli tosiaan ihastuttavan korkea. Suihkun ja levon jälkeen suuntasimme CTM -bussiasemalle hankkimaan bussilippuja Nadoriin lauantaille. Sinne päästyämme kuitenkin selvisi, että ainoat bussit lähtevät 23.30 sekä 1.30. Kuuden tunnin matka on niin lyhyt, että aiempi bussi olisi Nadorissa aivan liian varhain. Päätimme siis ostaa liput yöbussiin ja tyytyä lyhyisiin iltauniin ihanassa hotellihuoneessamme. Myös tämä oli raastava tieto.
Sarahin kanssa olimme matkan ajan aikamoisia kameli-naisia. Emme juoneet koska emme halunneet käydä epämääräisissä vessoissa ja Fesissä tajusimme iltapäivällä kahdelta, ettemme olleet syöneet koko päivänä mitään. Menimme siis aamiaiselle, joka ajoi loppupeleissä myös lounaan, illallisen ja välipalojen asiaa. Bussipysäkiltä otimme siis Petit Taxin (hinta oli aina alle euron!!) vanhan kaupungin porteille (tämän ilmaisimme osoittamalla matkaopasta, jossa oli portin kuva). Kaikenlaisten virallisten oppaiden ja sisäänheittäjien viidakosta havaitsimme ihanan ravintolan ja menimme syömään aurinkoiselle terassille toiseen kerrokseen. Ateria maksoi neljä euroa ja olo oli kuin uudella ihmisellä.
Valitettavasti perjantaisin Fes on lähes autio. Muslimien pyhäpäivän takia suurin osa puodeista oli kiinni ja harhailimme mutkaisia katuja kunnes hyvin maanitteleva mattokauppias sai meidät sisään liikkeeseensä. Berberimies esitteli marokkolaisia mattoja ja huopia, ja ihastuin silmittömästi silkkipeitteisiin. Kirosimme, ettei Mochine ollut mukana tinkimässä hintaa alaspäin. Kauppaa kuitenkin käytiin ja huovat pelastivat myöhemmin henkemme hyytävän kylmässä yöbussissa.
Auringon laskiessa olo alkoi taas olla hieman saaliseläinmäinen. Toki hortoilimme ensin keskustan alueella etsien hienoa koraanikoulua. Luulimme löytävämme sen aukion laidalta, mutta paljastuikin, että se oli paikallinen yläaste. "Moi, saadaanko tulla katsomaan?"... Turvamies piti meitä vähän tärähtäneinä ja saattoi meidät varmoin ottein ulos. Myös oppilaat olivat aika riemuissaan.. Perästä kuului huuteluita " I want to practice my english with you". Fesissä huutelua oli muutoinkin enemmän kuin Rabattissa tai Casablancassa. En osaa sanoa johtuiko tämä kaupunkien nykyaikaisuudesta vai siitä, että meillä oli paikallista seuraa. On kyllä ihanaa kun miesseuralainen on pakollinen asuste! Voi helvetti.
Haimme vähän suklaata ja katsoimme hotellihuoneesta bullet proof monk -elokuvan (en voi suositella) arabiankielisillä teksteillä. Obaman puheen jälkeen menimme nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme taksia varten, jonka olimme tilanneet yhdeksi. Ei oikein huvittanut hortoilla pitkin katuja etsimässä taksia aamuyöllä.
Bussiasemalla olimme jälleen kerran ainoat naiset. "Onneksi" tulimme hyvissä ajoin sillä bussi oli vain kaksi tuntia myöhässä. Odotimme sitä siis puolikuolleina kolmeen asti. Kyyti oli kylmää, kuten aiemmin todetiin, joten peitteet tulivat tarpeeseen. Kuski ajoi hullua vauhtia hiekkateitä pitkin ja takaovi oli mukavasti raollaan koko matkan. Hyrrrrr!
Kun saavuimme vihdoin Nadoriin, emme ensin ihan uskoneet, että kyseessä oli sama kaupunki. Aamuauringossa jokin oli muuttunut... Vai olisivatko silmämme vain tottuneet Marokkoon? Ensimmäisen illan oli niin shokissa maiseman muutoksesta, että kaikki vaikutti hirveän likaiselta. En oikein edelleenkään voi uskoa, että karmiva Frontera on vain 3 kilometriä talostamme.
Nadorissa aloitimme aamun minttuteella (kuinkas muutenkaan). Kävimme katselemassa piraattitavaroita, mutta pian nappasimme taksin fronteralle. Fronteroitahan onkin siis kaksi, ja taksikuskit neuvottelivat asiat, ja veivät meidät niistä toiselle. Sille väärälle. Jokin byrokratian kiekura tekee mahdottomaksi sen, että lähtee toiselta fronteralta ja tulee sisään toiselta. Vai olisikohan se pienempi frontera vain asukkaille? Mene ja tiedä, mutta sähläämisen jälkeen paljastui, että meidän pitää vaihtaa raja-asemaa. "onko täällä takseja?" On kuulemma ylhäällä kaupungissa... Öh.... siis mitä?? Nyt oli aika heittäytyä avuttomaksi, "En minä tiedä missä ne ovat. en tunne aluetta, teidän täytyy auttaa. voisitteko soittaa meille auton?". Rajavartiaviranomaismiehet söhelsivät hetken keskenään ja vihdoin yksi huuteli epämääräiseen ihmisvilinään ja sieltä tuli laiha marokkolaismies. Hän vie teidät viidellä eurolla toiselle Fronteralle. Vanhempi rajavirkailija oli skeptinen ja kovisteli autokuskia kovin sanoin arabiaksi, ennen kuin päästi meidät hänen kyytiinsä. Tästä ei olo muutu varmemmaksi.
Automatkan jälkeen päädyimme kuitenkin tutun oloisten mutavallien keskelle, jonka läpi tarvoimme ensin Marokkon tarkastusasemalle, jossa vihdoin saimme passiimme leiman. Ei-kenenkäänmaan jälkeen Espanja jo häämötti. Kaikki jalankulkijat näyttivät kuitenkin suuntaavan loputtomaan jonoon, joka johti lähinnä karjahäkkien näköisiin metalliparakkeihin. Kauhu ehti jo vallata mieleni, ja epätoivoisena lähestyin espanjalaista rajavirkailijaa, joka katsoi autonkuljettajien passeja. "Päästäänkö me menemään tästä?". Hän viittilöi meidät (Gracias por dios!) toisen rajavirkailijan luo ja toivonpunaisilla EU-passeillamme olimme taas Euroopassa! Sarahin kanssa oli pakko jakaa pieni high5 -momentti valkoisille naamoillemme. Myöhemmin tunsimme syyllisyyttä.
Supermarketin kautta kotiin. Ilma Melillassa oli niin mieletön, että otimme bikineissä aurinkoa koko lauantain ja sunnuntain! Marraskuussa! Voi mitä ihanuutta. Julialla oli ollut hässäkkää vuokraemännän sekä erikoisen talkkarimme kanssa, mutta hänenkin mielialansa parani, kun tulimme Sarahin kanssa takaisin. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, mitä nyt taas vatsa vaivaa ja olo on hieman kuumeinen. Paluu kouluunkin sujui mutkattomasti.
Mikko tulee perjantaina, ja elämä hymyilee.
Linkki marokkon kuviin;
http://www.facebook.com/album.php?aid=81941&l=071c4&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=81952&l=b7735&id=540275599
Pojat heittivät meidät juna-asemalle, josta lähdimme aamukahdeksan junalla kohti Fesin historiallista kaupunkia. Melkein tuli tippa linssiin, meidät oltiin otettu vastaan niin vieraanvaraisesti. Tässä vaiheessa myös tajusimme, että Mochine oli siihen asti hoitanut puolestamme KAIKEN! Nyt me ranskaa (ja etenkin arabiaa) puhumattomat saisimme häslätä body languagen avuin... Junamatka Fesiin kesti alle kolme tuntia. Ja maksoi 7 euroa. Perille päästyämme ensimmäinen prioriteetti oli hotellin löytäminen. Juna-aseman lähettyviltä löytyikin Hotel Perla, joka oli todella luksusta muiden yösijojen verralla. Kahden hengen huone maksoi 44 e yöltä. Ja taso oli tosiaan ihastuttavan korkea. Suihkun ja levon jälkeen suuntasimme CTM -bussiasemalle hankkimaan bussilippuja Nadoriin lauantaille. Sinne päästyämme kuitenkin selvisi, että ainoat bussit lähtevät 23.30 sekä 1.30. Kuuden tunnin matka on niin lyhyt, että aiempi bussi olisi Nadorissa aivan liian varhain. Päätimme siis ostaa liput yöbussiin ja tyytyä lyhyisiin iltauniin ihanassa hotellihuoneessamme. Myös tämä oli raastava tieto.
Sarahin kanssa olimme matkan ajan aikamoisia kameli-naisia. Emme juoneet koska emme halunneet käydä epämääräisissä vessoissa ja Fesissä tajusimme iltapäivällä kahdelta, ettemme olleet syöneet koko päivänä mitään. Menimme siis aamiaiselle, joka ajoi loppupeleissä myös lounaan, illallisen ja välipalojen asiaa. Bussipysäkiltä otimme siis Petit Taxin (hinta oli aina alle euron!!) vanhan kaupungin porteille (tämän ilmaisimme osoittamalla matkaopasta, jossa oli portin kuva). Kaikenlaisten virallisten oppaiden ja sisäänheittäjien viidakosta havaitsimme ihanan ravintolan ja menimme syömään aurinkoiselle terassille toiseen kerrokseen. Ateria maksoi neljä euroa ja olo oli kuin uudella ihmisellä.
Valitettavasti perjantaisin Fes on lähes autio. Muslimien pyhäpäivän takia suurin osa puodeista oli kiinni ja harhailimme mutkaisia katuja kunnes hyvin maanitteleva mattokauppias sai meidät sisään liikkeeseensä. Berberimies esitteli marokkolaisia mattoja ja huopia, ja ihastuin silmittömästi silkkipeitteisiin. Kirosimme, ettei Mochine ollut mukana tinkimässä hintaa alaspäin. Kauppaa kuitenkin käytiin ja huovat pelastivat myöhemmin henkemme hyytävän kylmässä yöbussissa.
Auringon laskiessa olo alkoi taas olla hieman saaliseläinmäinen. Toki hortoilimme ensin keskustan alueella etsien hienoa koraanikoulua. Luulimme löytävämme sen aukion laidalta, mutta paljastuikin, että se oli paikallinen yläaste. "Moi, saadaanko tulla katsomaan?"... Turvamies piti meitä vähän tärähtäneinä ja saattoi meidät varmoin ottein ulos. Myös oppilaat olivat aika riemuissaan.. Perästä kuului huuteluita " I want to practice my english with you". Fesissä huutelua oli muutoinkin enemmän kuin Rabattissa tai Casablancassa. En osaa sanoa johtuiko tämä kaupunkien nykyaikaisuudesta vai siitä, että meillä oli paikallista seuraa. On kyllä ihanaa kun miesseuralainen on pakollinen asuste! Voi helvetti.
Haimme vähän suklaata ja katsoimme hotellihuoneesta bullet proof monk -elokuvan (en voi suositella) arabiankielisillä teksteillä. Obaman puheen jälkeen menimme nukkumaan pariksi tunniksi ja heräsimme taksia varten, jonka olimme tilanneet yhdeksi. Ei oikein huvittanut hortoilla pitkin katuja etsimässä taksia aamuyöllä.
Bussiasemalla olimme jälleen kerran ainoat naiset. "Onneksi" tulimme hyvissä ajoin sillä bussi oli vain kaksi tuntia myöhässä. Odotimme sitä siis puolikuolleina kolmeen asti. Kyyti oli kylmää, kuten aiemmin todetiin, joten peitteet tulivat tarpeeseen. Kuski ajoi hullua vauhtia hiekkateitä pitkin ja takaovi oli mukavasti raollaan koko matkan. Hyrrrrr!
Kun saavuimme vihdoin Nadoriin, emme ensin ihan uskoneet, että kyseessä oli sama kaupunki. Aamuauringossa jokin oli muuttunut... Vai olisivatko silmämme vain tottuneet Marokkoon? Ensimmäisen illan oli niin shokissa maiseman muutoksesta, että kaikki vaikutti hirveän likaiselta. En oikein edelleenkään voi uskoa, että karmiva Frontera on vain 3 kilometriä talostamme.
Nadorissa aloitimme aamun minttuteella (kuinkas muutenkaan). Kävimme katselemassa piraattitavaroita, mutta pian nappasimme taksin fronteralle. Fronteroitahan onkin siis kaksi, ja taksikuskit neuvottelivat asiat, ja veivät meidät niistä toiselle. Sille väärälle. Jokin byrokratian kiekura tekee mahdottomaksi sen, että lähtee toiselta fronteralta ja tulee sisään toiselta. Vai olisikohan se pienempi frontera vain asukkaille? Mene ja tiedä, mutta sähläämisen jälkeen paljastui, että meidän pitää vaihtaa raja-asemaa. "onko täällä takseja?" On kuulemma ylhäällä kaupungissa... Öh.... siis mitä?? Nyt oli aika heittäytyä avuttomaksi, "En minä tiedä missä ne ovat. en tunne aluetta, teidän täytyy auttaa. voisitteko soittaa meille auton?". Rajavartiaviranomaismiehet söhelsivät hetken keskenään ja vihdoin yksi huuteli epämääräiseen ihmisvilinään ja sieltä tuli laiha marokkolaismies. Hän vie teidät viidellä eurolla toiselle Fronteralle. Vanhempi rajavirkailija oli skeptinen ja kovisteli autokuskia kovin sanoin arabiaksi, ennen kuin päästi meidät hänen kyytiinsä. Tästä ei olo muutu varmemmaksi.
Automatkan jälkeen päädyimme kuitenkin tutun oloisten mutavallien keskelle, jonka läpi tarvoimme ensin Marokkon tarkastusasemalle, jossa vihdoin saimme passiimme leiman. Ei-kenenkäänmaan jälkeen Espanja jo häämötti. Kaikki jalankulkijat näyttivät kuitenkin suuntaavan loputtomaan jonoon, joka johti lähinnä karjahäkkien näköisiin metalliparakkeihin. Kauhu ehti jo vallata mieleni, ja epätoivoisena lähestyin espanjalaista rajavirkailijaa, joka katsoi autonkuljettajien passeja. "Päästäänkö me menemään tästä?". Hän viittilöi meidät (Gracias por dios!) toisen rajavirkailijan luo ja toivonpunaisilla EU-passeillamme olimme taas Euroopassa! Sarahin kanssa oli pakko jakaa pieni high5 -momentti valkoisille naamoillemme. Myöhemmin tunsimme syyllisyyttä.
Supermarketin kautta kotiin. Ilma Melillassa oli niin mieletön, että otimme bikineissä aurinkoa koko lauantain ja sunnuntain! Marraskuussa! Voi mitä ihanuutta. Julialla oli ollut hässäkkää vuokraemännän sekä erikoisen talkkarimme kanssa, mutta hänenkin mielialansa parani, kun tulimme Sarahin kanssa takaisin. Viikonloppu oli ihana ja rentouttava, mitä nyt taas vatsa vaivaa ja olo on hieman kuumeinen. Paluu kouluunkin sujui mutkattomasti.
Mikko tulee perjantaina, ja elämä hymyilee.
Linkki marokkon kuviin;
http://www.facebook.com/album.php?aid=81941&l=071c4&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=81952&l=b7735&id=540275599
Linkki kuviin
Tästä linkistä facebookkia käyttämättömät lukijat (jos sellaisia on...) pääsevät katsomaan Melillan kuvia
http://www.facebook.com/album.php?aid=74617&l=7a777&id=540275599
http://www.facebook.com/album.php?aid=74617&l=7a777&id=540275599
Marokkon matkaajat I
Olen palannut Eurooppaan!
Marokkon matka on nyt takanapäin. Viime tiistaina lounaan jälkeen nappasimme Sarahin kanssa taksin Fronteralle. Eurooppa jäi hyvin konkreettisesti rajan taakse. Raja-aseman muutaman kymmenen metrin matka tuntui pitkältä. Viimeaikaiset rankkasateet olivat muuttaneet maan mutaiseksi velliksi ja raja ylitettiin puikkelehtimalla autojen ja muunlaisten "ajoneuvojen" lomitse. Olimme kalpeimmat ihmiset lähettyvillä. Meidän lisäksemme suurin osa jalan rajaa ylittävistä olivat marokkolaisia mummuja ja pappoja, jotka kantoivat selässään valtavia jätesäkkejä. Marokkon puolelle päästäksemme tarvittiin hakemus, joita ystävällisesti täytti armeija nuoria miehiä, jotka odottivat työstään parin kolikon maksua. Melillan puolella samassa taksissa oli marokkolainen mies, joka tarjosi meille kyytiä Nadoriin. Hieman epäileväisinä kuljimme rajan yli hänen vanavedessään, valmiina ottamaan taksin. Häntä oli kuitenkin vastassa vaimo ja vaimon isä, joten uskalsimme auton kyytiin. Nadorin bussiasemalle matka oli yllättävän pitkä ja maksoimme heille kahdenkymmenen euron setelillä, jota he eivät ensin olisi huolineet. Nadorissa he kuitenkin joutuivat ajamaan ympäriinsä aika kauan, etsien CTM:n bussiasemaa. Tässä vaiheessa emme tosiaankaan ihan tajunneet, kuinka suuri raha 20 euroa on Marokkossa, mutta perhe oli kyllä todella ystävällinen. Ja huolissaan meidän turvallisuudestamme. Kuten tässä vaiheessa myös me.
Nadorissa meillä oli bussilippujen oston jälkeen useampi tunti aikaa tapettavana. Missään ei näkynyt muita naisia ja etenkin kun ilta rupesi hämärtymään olo oli hieman kuin saaliseläimellä. Katselimme kauppahallin tarjontaa ja menimme lopulta teelle. Epävarmuus valtasi mielen siitä, että saavatko naiset tulla kahvilaan sisään, sillä kaikki asiakkaat olivat miehiä. Läsnäolomme keräsi häpeilemättömiä tuijotuksia. Kadulla liikkuessa jokainen vastaantuleva tuntui kommentoivan tai huutelevan jotain. 4 tunnin teenjuonnin jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka oli reikä lattiassa. Kun vihdoin pääsimme Casablancan bussiin, olo oli helpottunut. Matka venyi 10 tunnista kahteentoista, joka kyllä tuntui jaloissa ja takalistossa perille päästyämme.
Casablanca oli valtava. Esikaupunkialuetta jatkui tuntitolkulla ennen bussiasemalle saapumista. Aamuaurinko valaisi monenmoiset asumukset sekä etäämpänä avautuvan Atlantin. Bussiasemalla meitä oli vastassa Mochine ja Nabil, jotka tapasin reilu vuosi sitten Murciassa Eu-vaihdossa. Pojat olivat parhaat matkaoppaat mitä kuvitella saattaa. Mochine oli varannut meille edullisen hotellin keskustassa (yö maksoi meiltä yhteensä 25 euroa, ei mikään Hilton, mutta mukava kuitenkin). Päivän vietimme Casablancassa katsellen nähtävyyksiä. Näimme ensitöiksemme keskustaa, Medina -vanhankaupungin, jossa aamutuimaan oli rauhallista kun kauppiaat laittoivat tuotteitaan esille. Maailman toiseksi suurin moskeija, Hassan II on rakennettu osittain meren päälle ja on mykistävän kokoinen. Mosaiikkilaattojen sininen hohti kilpaa meren kanssa. Näimme päivässä valtavan paljon; kaikki Casablancan osat tuntuivat olevan toistaan ihmeellisempiä. Moderni finanssialue oli täynnä länsimaisia merkkiliikkeitä ja ravintoloita kun taas perinteisempien alueiden pikkupuodit ja lihatori olivat niiden täysi vastakohta. Jokaisessa kaupunginosasssa oli useampi moskeija ja kun rukoushuuto kuului nykyaikaisten rakennusten lomitse ja liikenteen ja musiikin yli, olo oli epätodellinen. Paikallisten oppaiden kanssa olo oli tosi turvallinen, eikä tarvinnut miettiä mitään. Turisteja oli yllättävän paljon ja tunnelma osittain hyvinkin eurooppalainen. Kontrasti Nadoriin oli valtava.
Illalla kävimme syömässä perinteistä marokkolaista taji-ruukkuruokaa ihanassa ravintolassa. Siellä tapasimme myös Mochinen ystävän Karimin sekä Kenzan, jonka tunsin jo Murciasta. Pitkän päivän sekä edellisen, bussissa vietetyn yön jälkeen silmiä oli vaikea pitää auki ja nukuimme Sarahin kanssa sikeää koala-unta.
Torstai -aamupäivällä otimme Mochinen kanssa junan Rabattiin. Juna oli bussia paljon mielyttävämpi ja 1,5 tunnin matka maksoi alle 4 euroa. Rabatt oli rauhallinen ja puhdas, joskin rauhallisuus selittyi osin siltä, että Marokkossa vietettiin kansallispäivää. Vanhan kaupungin liikkeet olivat kuitenkin auki ja kävimme siellä ostoksilla. Mochine tinki meille hillittömät hinnat nahkatuotteista ja pojat auttoivat minua jopa pikkuhousuostoksilla (tämä tuntui kyllä kaikista osapuolista hieman kiusalliselta, mutta pakko ne oli hankkia!). Jatkoimme joen rannalla olevaan linnoitukseen, jonka pihalla nuoret naiset nappasivat minun ja Sarahin kädet ja pakkohennasivat meidät. Epäsiististä hennasta vaadittiin hillitöntä hintaa ja onneksemme emme olleet kaksin matkassa. Oma hennakuvio häipyi nopeasti, mutta Sarah sai hieman pysyvämmän muiston matkasta. Kirkkaan oranssit kiekurat ovat tosi tyylikkäät!
Tee ja pikkuleivonnaiset maistuivat hyvältä ja kahvilaan tulivat myös Nabil ja Karim. Jo aamusta kanssamme oli kierrellyt Unescossa työskentelevä, ylisympaattinen, Hamsha, joka puhui hyvin rajattua englantia, mutta kantoi ystävällisesti muovipussejani ympäri Rabattia. Joenvartta kävelimme ylös kuninkaan mausoleumille. Aurinko oli juuri laskemassa mereen ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvä taivas oli äärettömän kaunis. Mausoleumin mahtipontiset rakennukset värjäytyivät taivaan mukana. Kuvittelimme olevamme Alladdin -elokuvassa, kunnes meille paljastettiin, että Alladdin sijoituu Libanoniin... eh....
Mausoleumilla meidät tapasi Mochinen ystävä, toinen Mochine, jonka luona tulisimme yöpymään. Jatkoimme illalliselle ja pojat olivat ihan fiiliksissä siitä, että menisimme myöhemmin yökerhoon! Sarahin kanssa olimme aika reissussa rähjääntyneitä, kun kaikki jampat olivat pukeutuneet skarpisti ja trendikkäästi. Illalliseltä kävimme viemässä tavaramme Mochinen talolle, joka oli meren rannalla. Tähän asti meno oli vaikuttanut hyvin varakkaalta, mutta merenranta-asunto oli kyllä.... hyvin... epäeurooppalainen. Mochine asui yhdessä toisen miehen kanssa, mutta asunnossa oli vain yksi parisängyllä varustettu makuuhuone. Marokkossa homoseksuaalisuus on laitonta, mutta kuinka kukaan voi tietää, onko joku muu homo, jos kahden aikuisen, työssäkäyvän miehen on normaalia jakaa parisänky ja asunto? noh.... sänky annettiin minun ja Sarahin käyttöön, kun pojat olivat päättäneet nukkua olohuoneen pitkillä marokkolaissohvilla. Matkasimme ensin kabaree -baariin (?), joka oli hotellin yhteydessä toimiva ruokaravintola, jossa amerikkalaismies soitti syntikalla 80 -luvun parhaita juustojazz -kipaleita. Paikka oli kaunis, mutta ykköshoukutus näytti olevan alkoholitarjoilu. Hinnat olivat suomalaisittainkin päätä huimaavat, puhumattakaan mitä ne maksoivat marokkolaisessa ympäristössä. Seuraamme liittyi lisää Mohcinen opiskelukavereita sekä 3 italialaista tyttöä, jotka tunsivat Nabilin. He menivät kuitenkin pian nukkumaan, aamuherätyksen takia.
Tästä "kabaree-baarista" jatkoimme "yökerhoon". Sarahin kanssa olimme niin väsyneitä, että silmiä ei pitänyt auki juuri mikään, mutta kokemus oli tosiaan kokemisen arvoinen. Yökerho oli keskellä asuinaluetta ja näytti ulkoapäin lähinnä hotellin aulalta. Sisään mennessä huomasi kuitenkin portaat, jotka johdattivat Alladdinin taikaluolaan. Diskanttia säästelemättä paikassa pauhasi Marokkolainen perinnemusiikki sekä tekno. Totuttuun tyyliin kaikki asiakkaat olivat miehiä, lukuunottamatta kolmea naista, jotka olivat pukeutuneet valkosiin tuubitoppeihin ja mihihameisiin ja hyvin ilmeisesti olivat liikkeellä ilman aluskerrastoa. He hinkuttivat toisiaan hyvin rivosti musiikin tahtiin. Meno oli villimpää kuin ikinä suomalaisessa yökerhossa. Kysyin Semiriltä, olivatko naiset marokkolaisia, ja hän vastasi, että olivat. Olivat kuulemma kovassa humalassa. Mutta olivathan he silti lähteneet kotoaan tuon näköisinä?? Häveliäisyys esti kyselemästä lisää. Kasvoiltani kuitenkin taisi paistaa järkytys, sillä Khalil tuli viereeni ja sanoi "Tiina, stop analyzing this. You can't understand by looking". Mitä ikinä tämä tarkoittikaan, on myönnettävä, että en totta tosiaan ymmärtäny tilanteesta mitään.
Pojat tanssivat innoissaan keskenään tanssilattialla. He joivat pari olutta, kun me Sarahin kanssa pysyimme varovaisesti limpsalinjalla. Ihan normaalia miesten keskinäistä bailaamista on takapuolelle taputtelu ja hinkuttava syleily. Suomessa tämä yökerho olisi ollut homobaari.
Yllättäen meno loppui, ja yökerho sulkeutui. Pääsimme merenranta-asuntoon, jossa meitä odottivat kolmen tunnin yöunet ennen heräämistä. Aamulla ottaisimme Sarahin kanssa junan Fesiin. Iltatoimet olivat nopeat ja minimaaliset, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan valoja, joten siellä asioitiin ovi auki. Mochine vakuutti, että aamulla voisimme käydä suihkussa, mutta pikkueläimiä vilisevä, kylmä ja pimeä koppi ei oikein houkuttanut. Nukuimme taas sikeästi, kunnes herätyskellon julma ja selkäpiitä riipivä ääni herätti meidät.
jatkuu....
Marokkon matka on nyt takanapäin. Viime tiistaina lounaan jälkeen nappasimme Sarahin kanssa taksin Fronteralle. Eurooppa jäi hyvin konkreettisesti rajan taakse. Raja-aseman muutaman kymmenen metrin matka tuntui pitkältä. Viimeaikaiset rankkasateet olivat muuttaneet maan mutaiseksi velliksi ja raja ylitettiin puikkelehtimalla autojen ja muunlaisten "ajoneuvojen" lomitse. Olimme kalpeimmat ihmiset lähettyvillä. Meidän lisäksemme suurin osa jalan rajaa ylittävistä olivat marokkolaisia mummuja ja pappoja, jotka kantoivat selässään valtavia jätesäkkejä. Marokkon puolelle päästäksemme tarvittiin hakemus, joita ystävällisesti täytti armeija nuoria miehiä, jotka odottivat työstään parin kolikon maksua. Melillan puolella samassa taksissa oli marokkolainen mies, joka tarjosi meille kyytiä Nadoriin. Hieman epäileväisinä kuljimme rajan yli hänen vanavedessään, valmiina ottamaan taksin. Häntä oli kuitenkin vastassa vaimo ja vaimon isä, joten uskalsimme auton kyytiin. Nadorin bussiasemalle matka oli yllättävän pitkä ja maksoimme heille kahdenkymmenen euron setelillä, jota he eivät ensin olisi huolineet. Nadorissa he kuitenkin joutuivat ajamaan ympäriinsä aika kauan, etsien CTM:n bussiasemaa. Tässä vaiheessa emme tosiaankaan ihan tajunneet, kuinka suuri raha 20 euroa on Marokkossa, mutta perhe oli kyllä todella ystävällinen. Ja huolissaan meidän turvallisuudestamme. Kuten tässä vaiheessa myös me.
Nadorissa meillä oli bussilippujen oston jälkeen useampi tunti aikaa tapettavana. Missään ei näkynyt muita naisia ja etenkin kun ilta rupesi hämärtymään olo oli hieman kuin saaliseläimellä. Katselimme kauppahallin tarjontaa ja menimme lopulta teelle. Epävarmuus valtasi mielen siitä, että saavatko naiset tulla kahvilaan sisään, sillä kaikki asiakkaat olivat miehiä. Läsnäolomme keräsi häpeilemättömiä tuijotuksia. Kadulla liikkuessa jokainen vastaantuleva tuntui kommentoivan tai huutelevan jotain. 4 tunnin teenjuonnin jälkeen oli pakko päästä vessaan, joka oli reikä lattiassa. Kun vihdoin pääsimme Casablancan bussiin, olo oli helpottunut. Matka venyi 10 tunnista kahteentoista, joka kyllä tuntui jaloissa ja takalistossa perille päästyämme.
Casablanca oli valtava. Esikaupunkialuetta jatkui tuntitolkulla ennen bussiasemalle saapumista. Aamuaurinko valaisi monenmoiset asumukset sekä etäämpänä avautuvan Atlantin. Bussiasemalla meitä oli vastassa Mochine ja Nabil, jotka tapasin reilu vuosi sitten Murciassa Eu-vaihdossa. Pojat olivat parhaat matkaoppaat mitä kuvitella saattaa. Mochine oli varannut meille edullisen hotellin keskustassa (yö maksoi meiltä yhteensä 25 euroa, ei mikään Hilton, mutta mukava kuitenkin). Päivän vietimme Casablancassa katsellen nähtävyyksiä. Näimme ensitöiksemme keskustaa, Medina -vanhankaupungin, jossa aamutuimaan oli rauhallista kun kauppiaat laittoivat tuotteitaan esille. Maailman toiseksi suurin moskeija, Hassan II on rakennettu osittain meren päälle ja on mykistävän kokoinen. Mosaiikkilaattojen sininen hohti kilpaa meren kanssa. Näimme päivässä valtavan paljon; kaikki Casablancan osat tuntuivat olevan toistaan ihmeellisempiä. Moderni finanssialue oli täynnä länsimaisia merkkiliikkeitä ja ravintoloita kun taas perinteisempien alueiden pikkupuodit ja lihatori olivat niiden täysi vastakohta. Jokaisessa kaupunginosasssa oli useampi moskeija ja kun rukoushuuto kuului nykyaikaisten rakennusten lomitse ja liikenteen ja musiikin yli, olo oli epätodellinen. Paikallisten oppaiden kanssa olo oli tosi turvallinen, eikä tarvinnut miettiä mitään. Turisteja oli yllättävän paljon ja tunnelma osittain hyvinkin eurooppalainen. Kontrasti Nadoriin oli valtava.
Illalla kävimme syömässä perinteistä marokkolaista taji-ruukkuruokaa ihanassa ravintolassa. Siellä tapasimme myös Mochinen ystävän Karimin sekä Kenzan, jonka tunsin jo Murciasta. Pitkän päivän sekä edellisen, bussissa vietetyn yön jälkeen silmiä oli vaikea pitää auki ja nukuimme Sarahin kanssa sikeää koala-unta.
Torstai -aamupäivällä otimme Mochinen kanssa junan Rabattiin. Juna oli bussia paljon mielyttävämpi ja 1,5 tunnin matka maksoi alle 4 euroa. Rabatt oli rauhallinen ja puhdas, joskin rauhallisuus selittyi osin siltä, että Marokkossa vietettiin kansallispäivää. Vanhan kaupungin liikkeet olivat kuitenkin auki ja kävimme siellä ostoksilla. Mochine tinki meille hillittömät hinnat nahkatuotteista ja pojat auttoivat minua jopa pikkuhousuostoksilla (tämä tuntui kyllä kaikista osapuolista hieman kiusalliselta, mutta pakko ne oli hankkia!). Jatkoimme joen rannalla olevaan linnoitukseen, jonka pihalla nuoret naiset nappasivat minun ja Sarahin kädet ja pakkohennasivat meidät. Epäsiististä hennasta vaadittiin hillitöntä hintaa ja onneksemme emme olleet kaksin matkassa. Oma hennakuvio häipyi nopeasti, mutta Sarah sai hieman pysyvämmän muiston matkasta. Kirkkaan oranssit kiekurat ovat tosi tyylikkäät!
Tee ja pikkuleivonnaiset maistuivat hyvältä ja kahvilaan tulivat myös Nabil ja Karim. Jo aamusta kanssamme oli kierrellyt Unescossa työskentelevä, ylisympaattinen, Hamsha, joka puhui hyvin rajattua englantia, mutta kantoi ystävällisesti muovipussejani ympäri Rabattia. Joenvartta kävelimme ylös kuninkaan mausoleumille. Aurinko oli juuri laskemassa mereen ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvä taivas oli äärettömän kaunis. Mausoleumin mahtipontiset rakennukset värjäytyivät taivaan mukana. Kuvittelimme olevamme Alladdin -elokuvassa, kunnes meille paljastettiin, että Alladdin sijoituu Libanoniin... eh....
Mausoleumilla meidät tapasi Mochinen ystävä, toinen Mochine, jonka luona tulisimme yöpymään. Jatkoimme illalliselle ja pojat olivat ihan fiiliksissä siitä, että menisimme myöhemmin yökerhoon! Sarahin kanssa olimme aika reissussa rähjääntyneitä, kun kaikki jampat olivat pukeutuneet skarpisti ja trendikkäästi. Illalliseltä kävimme viemässä tavaramme Mochinen talolle, joka oli meren rannalla. Tähän asti meno oli vaikuttanut hyvin varakkaalta, mutta merenranta-asunto oli kyllä.... hyvin... epäeurooppalainen. Mochine asui yhdessä toisen miehen kanssa, mutta asunnossa oli vain yksi parisängyllä varustettu makuuhuone. Marokkossa homoseksuaalisuus on laitonta, mutta kuinka kukaan voi tietää, onko joku muu homo, jos kahden aikuisen, työssäkäyvän miehen on normaalia jakaa parisänky ja asunto? noh.... sänky annettiin minun ja Sarahin käyttöön, kun pojat olivat päättäneet nukkua olohuoneen pitkillä marokkolaissohvilla. Matkasimme ensin kabaree -baariin (?), joka oli hotellin yhteydessä toimiva ruokaravintola, jossa amerikkalaismies soitti syntikalla 80 -luvun parhaita juustojazz -kipaleita. Paikka oli kaunis, mutta ykköshoukutus näytti olevan alkoholitarjoilu. Hinnat olivat suomalaisittainkin päätä huimaavat, puhumattakaan mitä ne maksoivat marokkolaisessa ympäristössä. Seuraamme liittyi lisää Mohcinen opiskelukavereita sekä 3 italialaista tyttöä, jotka tunsivat Nabilin. He menivät kuitenkin pian nukkumaan, aamuherätyksen takia.
Tästä "kabaree-baarista" jatkoimme "yökerhoon". Sarahin kanssa olimme niin väsyneitä, että silmiä ei pitänyt auki juuri mikään, mutta kokemus oli tosiaan kokemisen arvoinen. Yökerho oli keskellä asuinaluetta ja näytti ulkoapäin lähinnä hotellin aulalta. Sisään mennessä huomasi kuitenkin portaat, jotka johdattivat Alladdinin taikaluolaan. Diskanttia säästelemättä paikassa pauhasi Marokkolainen perinnemusiikki sekä tekno. Totuttuun tyyliin kaikki asiakkaat olivat miehiä, lukuunottamatta kolmea naista, jotka olivat pukeutuneet valkosiin tuubitoppeihin ja mihihameisiin ja hyvin ilmeisesti olivat liikkeellä ilman aluskerrastoa. He hinkuttivat toisiaan hyvin rivosti musiikin tahtiin. Meno oli villimpää kuin ikinä suomalaisessa yökerhossa. Kysyin Semiriltä, olivatko naiset marokkolaisia, ja hän vastasi, että olivat. Olivat kuulemma kovassa humalassa. Mutta olivathan he silti lähteneet kotoaan tuon näköisinä?? Häveliäisyys esti kyselemästä lisää. Kasvoiltani kuitenkin taisi paistaa järkytys, sillä Khalil tuli viereeni ja sanoi "Tiina, stop analyzing this. You can't understand by looking". Mitä ikinä tämä tarkoittikaan, on myönnettävä, että en totta tosiaan ymmärtäny tilanteesta mitään.
Pojat tanssivat innoissaan keskenään tanssilattialla. He joivat pari olutta, kun me Sarahin kanssa pysyimme varovaisesti limpsalinjalla. Ihan normaalia miesten keskinäistä bailaamista on takapuolelle taputtelu ja hinkuttava syleily. Suomessa tämä yökerho olisi ollut homobaari.
Yllättäen meno loppui, ja yökerho sulkeutui. Pääsimme merenranta-asuntoon, jossa meitä odottivat kolmen tunnin yöunet ennen heräämistä. Aamulla ottaisimme Sarahin kanssa junan Fesiin. Iltatoimet olivat nopeat ja minimaaliset, sillä kylpyhuoneessa ei ollut lainkaan valoja, joten siellä asioitiin ovi auki. Mochine vakuutti, että aamulla voisimme käydä suihkussa, mutta pikkueläimiä vilisevä, kylmä ja pimeä koppi ei oikein houkuttanut. Nukuimme taas sikeästi, kunnes herätyskellon julma ja selkäpiitä riipivä ääni herätti meidät.
jatkuu....
maanantai 3. marraskuuta 2008
Kohti Casablancaa
Sarah on taalla! Tanaan ollaan katseltu Melillan "nahtavyyksia". Ja otettu pitkahkot paivaunet.
Espanjalainen henkilollisyysnumeroni on muuten vihdoin saapunut. Se on hyvassa turvassa virastossa. Minun pitaa "vain" kayda pankissa maksamassa 6 euroa 80 senttia ja tuoda virastoon kuitti ja saan numeron itselleni (periaatteessa ainakin). Sitten vien numeron toiseen virastoon ja odotan kolme paivaa residente-lappua. Sitten tarvin viela jonkun kolmannen lapun alennuksia varten! ja sitten voinkin matkustaa melillasta alennushinnoin. Tosi helppoa.
Helppoa oli myos internetin hankkiminen. Sopimus on nyt vihdoin tehty. Enaa 20 paivaa, niin yhteys tullaan asentamaan. Hip hei.... (*sarkasmia*). Eli tosi helppoa ja etenkin nopeaa.
Mutta mikaan ei masenna minua nyt. Huomenna matka suuntautuu Nadoriin, jossa katselemme paivan ja jatkamme sitten yobussilla Casablancaan. Suuri seikkailu alkakoon! (tai sellainen sopivan kokoinen ja turvallinen seikkailu ainakin).
Terppa vaan Melilla, pian nahdaan taas!
Espanjalainen henkilollisyysnumeroni on muuten vihdoin saapunut. Se on hyvassa turvassa virastossa. Minun pitaa "vain" kayda pankissa maksamassa 6 euroa 80 senttia ja tuoda virastoon kuitti ja saan numeron itselleni (periaatteessa ainakin). Sitten vien numeron toiseen virastoon ja odotan kolme paivaa residente-lappua. Sitten tarvin viela jonkun kolmannen lapun alennuksia varten! ja sitten voinkin matkustaa melillasta alennushinnoin. Tosi helppoa.
Helppoa oli myos internetin hankkiminen. Sopimus on nyt vihdoin tehty. Enaa 20 paivaa, niin yhteys tullaan asentamaan. Hip hei.... (*sarkasmia*). Eli tosi helppoa ja etenkin nopeaa.
Mutta mikaan ei masenna minua nyt. Huomenna matka suuntautuu Nadoriin, jossa katselemme paivan ja jatkamme sitten yobussilla Casablancaan. Suuri seikkailu alkakoon! (tai sellainen sopivan kokoinen ja turvallinen seikkailu ainakin).
Terppa vaan Melilla, pian nahdaan taas!
torstai 30. lokakuuta 2008
Near Death Experience
Olipas epamaarainen toi edellinen blogikirjoitus.
Hinnan kanssa oli siis sellainen ongelma, etta Julia on lupautunut maksamaan marraskuun vuokran edellisesta kampasta, eika nyt siis olisi varaa maksaa molempia. Siksi jannitin etukateen tosi paljon tapaamista vuokraemannan kanssa. Onneksi Maria Jose oli tosi ymmartavainen. Ja tykkaa musta aikalailla. Sanoikin oikein, etta talo on niin siisti, etta pitaisi mut siella mielellaan. jee! Mutta se asia on nyt siis jarjestyksessa.
Varjoja onnellisten puutarhaan luo se, etta vetta ei ole tullut kolmeen paivaan. Tai siis on tullut vahan, mutta vedenpaine on niin surkea, etta esim suihku on mahdoton ajatus. Ja vesi on tietysti kylmaa. Asia on tutkimusten alainen. Myos pesukone sanoi sopimuksen irti, mutta epailys on, etta tama johtuu huonosta vedensaannista. We´ll see.
Parhautta oli se, etta kun asken yritin vaihtaa lamppua ylakerrassa, kateen jai vain lampun lasiosa ja sekin lahti irti rajahdyksen saattelemana. Sain oikein kunnon tallin joka tuntuu yha oikeassa jalkapohjassa asti. Kiva kokemus. Samassa rytakassa paloi sulake ja sahkot lahtivat koko talosta. Maria Jose tuli onneksi aika piakkoin ja naytti, miten ongelma korjataan. Joten mielenkiintoista tama omakotitaloasuminen kylla on. Onneksi on apu lahella.
Nyt olen nettisession jalkeen lahdossa salsaan. Huomenna Julian pitaisi muuttaa, mutta en ole viela onnistunut saamaan autokyytia. Taksitkin onneksi kulkevat.
Huomenna aamupaivalla olisi tarkoitus menna vihdoin tekemaan nettisopimusta. Yliopistolla asiasta jutellessani, paatos olikin nyt se, etta menen tekemaan sen itse, mukaan tulee ranskalainen David, joka tietaa missa paikka sijaitsee. Voi helvetti. Taydellista idioottimaisuutta ottaa nettisopimus mun nimella kolmeksi kuukaudeksi, ja suoraveloittaa se tilita, joka mun oikeastaan olisi jarkevaa sulkea. Ja leena-kaisalla on sitten sama motherfucking rulianssi edessa. Meen kylla huomenna viela "neuvottelemaan" asiasta. En jaksa tapella enaa yhdessakaan liikkeessa mistaan.
Uutta maailmaa nain tanaan kun vein kengat suutarille. Suutari sijaitsee marokkolaiskortteleissa, jotka kylla ovat nimensa veroiset. En ollut siella ennen kaynytkaan, mutta aika eksoottista oli.
Viime paivat mua on vaivannut tosi kovat vatsakivut. Ensin luulin niita kuukautiskivuiksi, mutta ne eivat lopu. Tuntuvat suolistokivuilta eika ruoka meinaa pysya sisalla.. Kaikkia varmaan kiinnostaa! Oon jo epaillyt suolistosyopaa ja vakavammin keliakiaa. Niin ja jotain munasarjahaikkaa. Aiti-tohtori kuitenkin epaili syyksi bakteerikannan muuttumista. Tanaan olen ruokaillut jugurtilla ja banaanilla ja tama kuuri jatkunee jonkin aikaa. Olo on vahan heikko, mutta huomaan kylla, etta tyhja vatsa ei ole yhta kipea. Tilannetta seurataan.
Eipas sen kummempia uutisia. Sarah tulee ihan parin paivan paasta ja marokkon suunnitelmat on kovasti kaynnissa.
Puss ja kram kaikille!
Hinnan kanssa oli siis sellainen ongelma, etta Julia on lupautunut maksamaan marraskuun vuokran edellisesta kampasta, eika nyt siis olisi varaa maksaa molempia. Siksi jannitin etukateen tosi paljon tapaamista vuokraemannan kanssa. Onneksi Maria Jose oli tosi ymmartavainen. Ja tykkaa musta aikalailla. Sanoikin oikein, etta talo on niin siisti, etta pitaisi mut siella mielellaan. jee! Mutta se asia on nyt siis jarjestyksessa.
Varjoja onnellisten puutarhaan luo se, etta vetta ei ole tullut kolmeen paivaan. Tai siis on tullut vahan, mutta vedenpaine on niin surkea, etta esim suihku on mahdoton ajatus. Ja vesi on tietysti kylmaa. Asia on tutkimusten alainen. Myos pesukone sanoi sopimuksen irti, mutta epailys on, etta tama johtuu huonosta vedensaannista. We´ll see.
Parhautta oli se, etta kun asken yritin vaihtaa lamppua ylakerrassa, kateen jai vain lampun lasiosa ja sekin lahti irti rajahdyksen saattelemana. Sain oikein kunnon tallin joka tuntuu yha oikeassa jalkapohjassa asti. Kiva kokemus. Samassa rytakassa paloi sulake ja sahkot lahtivat koko talosta. Maria Jose tuli onneksi aika piakkoin ja naytti, miten ongelma korjataan. Joten mielenkiintoista tama omakotitaloasuminen kylla on. Onneksi on apu lahella.
Nyt olen nettisession jalkeen lahdossa salsaan. Huomenna Julian pitaisi muuttaa, mutta en ole viela onnistunut saamaan autokyytia. Taksitkin onneksi kulkevat.
Huomenna aamupaivalla olisi tarkoitus menna vihdoin tekemaan nettisopimusta. Yliopistolla asiasta jutellessani, paatos olikin nyt se, etta menen tekemaan sen itse, mukaan tulee ranskalainen David, joka tietaa missa paikka sijaitsee. Voi helvetti. Taydellista idioottimaisuutta ottaa nettisopimus mun nimella kolmeksi kuukaudeksi, ja suoraveloittaa se tilita, joka mun oikeastaan olisi jarkevaa sulkea. Ja leena-kaisalla on sitten sama motherfucking rulianssi edessa. Meen kylla huomenna viela "neuvottelemaan" asiasta. En jaksa tapella enaa yhdessakaan liikkeessa mistaan.
Uutta maailmaa nain tanaan kun vein kengat suutarille. Suutari sijaitsee marokkolaiskortteleissa, jotka kylla ovat nimensa veroiset. En ollut siella ennen kaynytkaan, mutta aika eksoottista oli.
Viime paivat mua on vaivannut tosi kovat vatsakivut. Ensin luulin niita kuukautiskivuiksi, mutta ne eivat lopu. Tuntuvat suolistokivuilta eika ruoka meinaa pysya sisalla.. Kaikkia varmaan kiinnostaa! Oon jo epaillyt suolistosyopaa ja vakavammin keliakiaa. Niin ja jotain munasarjahaikkaa. Aiti-tohtori kuitenkin epaili syyksi bakteerikannan muuttumista. Tanaan olen ruokaillut jugurtilla ja banaanilla ja tama kuuri jatkunee jonkin aikaa. Olo on vahan heikko, mutta huomaan kylla, etta tyhja vatsa ei ole yhta kipea. Tilannetta seurataan.
Eipas sen kummempia uutisia. Sarah tulee ihan parin paivan paasta ja marokkon suunnitelmat on kovasti kaynnissa.
Puss ja kram kaikille!
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Blondi jaa taloon
Tiina jaa taloon! Eilen vuokraemanta kavi juttelemassa ja vuokranalennus Julielle onnistui... Ma maksan talta kuulta kuitenkin enemman, mutta olin siihen jo varautunut.
Julie ja edellinen kamppis siis ovat ajautuneet ilmiriitaa, ja tama on nyt sitten minun onneni. Joten viikonloppuna kamppis muuttaa taloon.
Nyt ei jotenkin juttu kulje. Olo on vasynyt mutta onnellinen. Sarahia odotellessa. Tuntuu etta aika kuluu nyt nopeasti. Marokkon reissu edessa ensi viikolla. Ja sitten Mikko tuleekin.
Halauksia suomeen. Kirjoittelen enemman kun ajatuksenjuoksu on selkeampi. Kaikki kuitenkin jarjestyksessa.
Julie ja edellinen kamppis siis ovat ajautuneet ilmiriitaa, ja tama on nyt sitten minun onneni. Joten viikonloppuna kamppis muuttaa taloon.
Nyt ei jotenkin juttu kulje. Olo on vasynyt mutta onnellinen. Sarahia odotellessa. Tuntuu etta aika kuluu nyt nopeasti. Marokkon reissu edessa ensi viikolla. Ja sitten Mikko tuleekin.
Halauksia suomeen. Kirjoittelen enemman kun ajatuksenjuoksu on selkeampi. Kaikki kuitenkin jarjestyksessa.
tiistai 28. lokakuuta 2008
Epatietoisuutta
Illalla nain Julian (julie..julia... tamakin asia hieman hamaran peitossa). Han vaikutti jo aika muuttovalmiilta, mutta potee hirveaa syyllisyytta, jos jattaa Donnan yksin. Asia ei siis edelleenkaan ratkennut. Mutta Maria Jose ilmoitti, etta hanen taytyy tietaa tanaan yhdeksaan mennessa, miten toimitaan. Eli ehkapa asiaan tulee tanaan jonkinlainen paatos.
Jannittaa ja hermostuttaa! Rehellisesti kylla toivon, etta voisin jaada Julian kanssa taloon. Se on vaan niin kiva! Mutta en hirveasti uskalla toivoa nyt mitaan. Ilmoitan kylla kun varmuus tulee!
Sarahin tuloon vain pari paivaa. Mahtista! Ikavan kanssa kestaa kun on tekemista. Vaikka mietin Mikkoa kylla hirveasti paivittain. Voikohan se edes olla oikeasti niin ihana kuin milta mun paassa nyt tuntuu? tai viela ihanampi... mmmm....
Pitakaa peukkuja!
Jannittaa ja hermostuttaa! Rehellisesti kylla toivon, etta voisin jaada Julian kanssa taloon. Se on vaan niin kiva! Mutta en hirveasti uskalla toivoa nyt mitaan. Ilmoitan kylla kun varmuus tulee!
Sarahin tuloon vain pari paivaa. Mahtista! Ikavan kanssa kestaa kun on tekemista. Vaikka mietin Mikkoa kylla hirveasti paivittain. Voikohan se edes olla oikeasti niin ihana kuin milta mun paassa nyt tuntuu? tai viela ihanampi... mmmm....
Pitakaa peukkuja!
maanantai 27. lokakuuta 2008
Hyva Flow
Elama on ihanaa. Ja valinnanvaikeus on valilla kamalaa.
Tanaan kavin katsomassa asuntoa. Ja se oli tosi kiva! Mukavan kokoinen kerrostaloasunto, jossa 4 makuuhuonetta, olohuone, keittio, terassi, 2 vessaa. Netti tulossa. 3 tosi mukavan oloista espanjalaistyttoa kamppiksena. Ja vuokra reilusti alle 200 e kuukaudessa! Yksityisyytta ja hiljaisuutta ei varmaan hirveasti ole, mutta kielikylpya ja kuplivaa seuraa sitakin enemman. Ja rahaa jaisi saastoonkin!
Tanaan laitoin Maria Joselle viestin, etta huomenna ilmoitan mita teen, mutta saatan olla muuttamassa jo talla viikolla. Odotan, mita Julie suunnittelee kun menemme syomaan myohemmin. Harmittaa vahan kun han luuli, etta olisi kuukausi miettimisaikaa, mutta itse olen niin kyllastyny epavarmuuteen. Eli tanaan nukkumaan mennessa tiedan (koputa puuta... toivottavasti tiedan) millainen asumisjarjestely tulee olemaan loppuvaihdon ajan. Koko ajan olen myos miettinyt Leena-Kaisaa, etta jarjestelyn pitaa olla sellainen, johon han voi sitten hypata kesken mukaan. Terkkuja sinne vaan, etta asunto on sellaisessa kerrostalossa, jonka sisapihalla on uima-allas. (josta mina en tietenkaan paase nauttimaan!)... Taitaa olla kesa-heinakuussa vierailun paikka, mikali muutan sinne!
Kavin juuri salilla ja juoksemassa, nyt salsaan. Kamala nalka!
Euforiaani korostaa se, etta Sarah on juuri varannut matkaliput 3-12.11 ajalle. Marokko siis odottaa! Mahtavuutta!
Tanaan kavin katsomassa asuntoa. Ja se oli tosi kiva! Mukavan kokoinen kerrostaloasunto, jossa 4 makuuhuonetta, olohuone, keittio, terassi, 2 vessaa. Netti tulossa. 3 tosi mukavan oloista espanjalaistyttoa kamppiksena. Ja vuokra reilusti alle 200 e kuukaudessa! Yksityisyytta ja hiljaisuutta ei varmaan hirveasti ole, mutta kielikylpya ja kuplivaa seuraa sitakin enemman. Ja rahaa jaisi saastoonkin!
Tanaan laitoin Maria Joselle viestin, etta huomenna ilmoitan mita teen, mutta saatan olla muuttamassa jo talla viikolla. Odotan, mita Julie suunnittelee kun menemme syomaan myohemmin. Harmittaa vahan kun han luuli, etta olisi kuukausi miettimisaikaa, mutta itse olen niin kyllastyny epavarmuuteen. Eli tanaan nukkumaan mennessa tiedan (koputa puuta... toivottavasti tiedan) millainen asumisjarjestely tulee olemaan loppuvaihdon ajan. Koko ajan olen myos miettinyt Leena-Kaisaa, etta jarjestelyn pitaa olla sellainen, johon han voi sitten hypata kesken mukaan. Terkkuja sinne vaan, etta asunto on sellaisessa kerrostalossa, jonka sisapihalla on uima-allas. (josta mina en tietenkaan paase nauttimaan!)... Taitaa olla kesa-heinakuussa vierailun paikka, mikali muutan sinne!
Kavin juuri salilla ja juoksemassa, nyt salsaan. Kamala nalka!
Euforiaani korostaa se, etta Sarah on juuri varannut matkaliput 3-12.11 ajalle. Marokko siis odottaa! Mahtavuutta!
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Nautin vaikka väkisin!
Sateisena sunnuntaiaamuna heräsin hieman alakuloisena, mutta kun rupesin miettimään vaihdon kulumista tuli yllättäen tunne, että tämähän on kohta jo ohi! Mikko tulee kahden viikon ja viiden päivän päästä. Sen jälkeen on enää 3 viikkoa joululomaan. Kun palaan joululomalta olen täällä enää kuukauden. Täähän oli melkeen tässä! voi hyvänen aika.
Perjantai-ilta meni huippumukavasti. Mulle tuli kylään rankalaiset Lea ja David sekä espanjalaiset Isa, Loles, Carmen, Vanessa, Raquel ja Manuel. Kokkasin fetasalaattia, kermaperunoita ja lihapullia. Ruoka oli sellainen hitti, ettei jäljelle jäänyt murustakaan! Jatkettiin irkkubaariin, jossa soi hirveän kiva musiikki, mutta joka oli niin täynnä, että jatkoimme Puertoon. Olin maltillisesti kotona jo kahden aikaan. Tiskaamista oli riittävästi, mutta ilta oli juomapeleineen tosi mukava.
Eilen Julie tuli päivällä katsomaan taloa, olen voidellut häntä nyt hieman muuttamaan kanssani sinne. Juliella ja Donnalla on ollut vaikeuksia kämppissuhteissa ja Julie on siis mahdollisesti muuttamassa pois. Tässä nyt siis toivotaan muille huonoa onnea! (olen kamala kamala ihminen).
Tänään olisi pitänyt mennä katsomaan asuntoa, mutta tyttö ei ole vielä soittanut. Toisaalta eilen Maria Jose kävi talolla hakemassa tavaroitaan ja sanoi, että pitäisi minut vuokralaisena mielellään. Hän tarjosi koko taloa vuokralle marraskuuksi 350 eurolla. Tämä hinta on tosi kohtalainen, ja oloni on nyt melkoisen toiveikas, että löydän kämppiksen itselleni. Mikäli Julie muuttaa mielensä, on mahdollista että sevillalainen Carmen muuttaa tänne viittomakielen tulkiksi ja tarvitsee asuntoa.
Eilen siis juteltiin Julien kanssa ja kokattiin pastaa. Illalla vietettiin hänen synttäreitään tapas-paikassa. Koko englanninkielinen yhteisö oli paikalla ja ihmiset vaikuttivat oikein mukavilta. Gemma-niminen opettaja kertoi, että hänellä ei ollut vaikeuksia löytää kämppistä, kun oli laittanut ilmoituksia ympäri kaupunkia. Hän pystyi sitten valitsemaan muutaman hyvän hakijan välillä. Olo on siis jälleen ihan toiveikas. Ja katto on pään päällä vielä ensi kuun.
Parhaillani olen Lean ja Daviden kotona käyttämässä heidän nettiään. Ihanaa olla omalla koneella! Ja mukavaa hengailla.
Ensi sunnuntaina mennään naisporukalla turkkilaiseen kylpylään rapsuttamaan kuolleet ihosolut pois. ja keskiviikkona menen kasvohoitoon! jeee!! Sarahin tuleminen ei ole vielä varmaa, mutta toivo elää, että hän löytää hyvät lennot. Aika Huidea!
Joten nyt olen päättänyt, etten pysty ikävöimään enää yhtään, koska vaihto on käytännössä jo melkein ohi! Täysivaltainen nauttiminen alkaa nyt. Vielä kun saisi netin...
Perjantai-ilta meni huippumukavasti. Mulle tuli kylään rankalaiset Lea ja David sekä espanjalaiset Isa, Loles, Carmen, Vanessa, Raquel ja Manuel. Kokkasin fetasalaattia, kermaperunoita ja lihapullia. Ruoka oli sellainen hitti, ettei jäljelle jäänyt murustakaan! Jatkettiin irkkubaariin, jossa soi hirveän kiva musiikki, mutta joka oli niin täynnä, että jatkoimme Puertoon. Olin maltillisesti kotona jo kahden aikaan. Tiskaamista oli riittävästi, mutta ilta oli juomapeleineen tosi mukava.
Eilen Julie tuli päivällä katsomaan taloa, olen voidellut häntä nyt hieman muuttamaan kanssani sinne. Juliella ja Donnalla on ollut vaikeuksia kämppissuhteissa ja Julie on siis mahdollisesti muuttamassa pois. Tässä nyt siis toivotaan muille huonoa onnea! (olen kamala kamala ihminen).
Tänään olisi pitänyt mennä katsomaan asuntoa, mutta tyttö ei ole vielä soittanut. Toisaalta eilen Maria Jose kävi talolla hakemassa tavaroitaan ja sanoi, että pitäisi minut vuokralaisena mielellään. Hän tarjosi koko taloa vuokralle marraskuuksi 350 eurolla. Tämä hinta on tosi kohtalainen, ja oloni on nyt melkoisen toiveikas, että löydän kämppiksen itselleni. Mikäli Julie muuttaa mielensä, on mahdollista että sevillalainen Carmen muuttaa tänne viittomakielen tulkiksi ja tarvitsee asuntoa.
Eilen siis juteltiin Julien kanssa ja kokattiin pastaa. Illalla vietettiin hänen synttäreitään tapas-paikassa. Koko englanninkielinen yhteisö oli paikalla ja ihmiset vaikuttivat oikein mukavilta. Gemma-niminen opettaja kertoi, että hänellä ei ollut vaikeuksia löytää kämppistä, kun oli laittanut ilmoituksia ympäri kaupunkia. Hän pystyi sitten valitsemaan muutaman hyvän hakijan välillä. Olo on siis jälleen ihan toiveikas. Ja katto on pään päällä vielä ensi kuun.
Parhaillani olen Lean ja Daviden kotona käyttämässä heidän nettiään. Ihanaa olla omalla koneella! Ja mukavaa hengailla.
Ensi sunnuntaina mennään naisporukalla turkkilaiseen kylpylään rapsuttamaan kuolleet ihosolut pois. ja keskiviikkona menen kasvohoitoon! jeee!! Sarahin tuleminen ei ole vielä varmaa, mutta toivo elää, että hän löytää hyvät lennot. Aika Huidea!
Joten nyt olen päättänyt, etten pysty ikävöimään enää yhtään, koska vaihto on käytännössä jo melkein ohi! Täysivaltainen nauttiminen alkaa nyt. Vielä kun saisi netin...
perjantai 24. lokakuuta 2008
En toivo liikoja
Eilen ensin koulussa, sitten katsoin columboa, salille. Illalla skippasin salsan, koska nuorten Melillalaistaiteilijoiden (???) nayttely avautui. Manuelilla oli siella tyo esilla ja tunnelma oli supermukava.
Mieliala on noussut kylla ihan sata-nolla. Nayttelyssa juteltiin ja tarjolla oli viinia ja pikkupurtavaa. Siita jatkettiin ihanaan tapas-paikkaan, jonka sisustus oli modernistinen. Naytti, etta Gaudi olisi liimannut kokoon paikan tuolitkin. Tapakset olivat superhyvia ja olutkin maistui. Tassa vaiheessa hammastelen valilla itsekin, kuinka hyvaa espanjaa puhun! Loleksen kanssa juteltiin pitkat patkat siita, kuinka sulkeutunut kulttuurielama Melillassa on, ja keskustelu virtasi kertakaikkiaan niin hyvin. Huomaan, etta porukassa pystyn jo osallistumaan vilkkaaseen puheeseen ja muutamia slangi- tai murresanoja lukuunottamatta ymmarran kaiken. En olisi uskonut, etta kuukauden jalkeen kielitaito olisi parantunut nain paljon. Taputan itseani selkaan.
Asken sitten kavelin koululle. Soitin Juan Antonion toimistosta jollekin tytolle, jolla oli ilmoitus huoneesta. Tytto vaikutti tosi mukavalta ja toivottavasti paasen katsomaan asuntoa tanaan tai huomenna. Joten epamiellyttavasti kutkutteleva toivonkipina on taas syttynyt sisallani. Pahus. Pitakaa peukut pystyssa!!!
Iloisia ajatuksia on tuonut myos Sarahin mahdollinen vierailu! Han katselee nyt lentoja, ja on ehka tulossa jo viikon paasta. Olen ihan fiiliksissa! Yhdessa voitaisiin lahtea Marokkoon vallan mainiosti. Odottelen jo innoissani Marrakeshia, Casablancaa, vanhojen kavereiden tapaamista siella. Haluan epatoivoisesti nahda kun Sahara yhdistyy Atlantiin. Ja ehkapa jopa kayda kameliajelulla...jos niiden jalat ja selka vaan kestaa! Jiihaa! Joten peukut pystyssa taas, etta Sarahin etelanmatka toteutuu.
Aamun tunti oli peruttu, joten lahden tasta supermarkettiin ostamaan tykotarpeita suomalaista ateriaa varten. Ranskikset seka Isa, Raquel, Vanessa, Manu ja Carmen ovat tulossa. Huomenna seuraa sitten Julien synttarit, ja lahjakin pitaisi varmaan ostaa.. Julien kanssa ollaan menossa kahville nyt iltapaivalla. Olen superonnekas kun sosiaalinen piiri on nainkin laaja. Jos ei halua, ei tarvitse olla yksin. Lucky me.
Kun sama onni seuraisi viela asuntoasioissakin!
Puss och Kram!
Mieliala on noussut kylla ihan sata-nolla. Nayttelyssa juteltiin ja tarjolla oli viinia ja pikkupurtavaa. Siita jatkettiin ihanaan tapas-paikkaan, jonka sisustus oli modernistinen. Naytti, etta Gaudi olisi liimannut kokoon paikan tuolitkin. Tapakset olivat superhyvia ja olutkin maistui. Tassa vaiheessa hammastelen valilla itsekin, kuinka hyvaa espanjaa puhun! Loleksen kanssa juteltiin pitkat patkat siita, kuinka sulkeutunut kulttuurielama Melillassa on, ja keskustelu virtasi kertakaikkiaan niin hyvin. Huomaan, etta porukassa pystyn jo osallistumaan vilkkaaseen puheeseen ja muutamia slangi- tai murresanoja lukuunottamatta ymmarran kaiken. En olisi uskonut, etta kuukauden jalkeen kielitaito olisi parantunut nain paljon. Taputan itseani selkaan.
Asken sitten kavelin koululle. Soitin Juan Antonion toimistosta jollekin tytolle, jolla oli ilmoitus huoneesta. Tytto vaikutti tosi mukavalta ja toivottavasti paasen katsomaan asuntoa tanaan tai huomenna. Joten epamiellyttavasti kutkutteleva toivonkipina on taas syttynyt sisallani. Pahus. Pitakaa peukut pystyssa!!!
Iloisia ajatuksia on tuonut myos Sarahin mahdollinen vierailu! Han katselee nyt lentoja, ja on ehka tulossa jo viikon paasta. Olen ihan fiiliksissa! Yhdessa voitaisiin lahtea Marokkoon vallan mainiosti. Odottelen jo innoissani Marrakeshia, Casablancaa, vanhojen kavereiden tapaamista siella. Haluan epatoivoisesti nahda kun Sahara yhdistyy Atlantiin. Ja ehkapa jopa kayda kameliajelulla...jos niiden jalat ja selka vaan kestaa! Jiihaa! Joten peukut pystyssa taas, etta Sarahin etelanmatka toteutuu.
Aamun tunti oli peruttu, joten lahden tasta supermarkettiin ostamaan tykotarpeita suomalaista ateriaa varten. Ranskikset seka Isa, Raquel, Vanessa, Manu ja Carmen ovat tulossa. Huomenna seuraa sitten Julien synttarit, ja lahjakin pitaisi varmaan ostaa.. Julien kanssa ollaan menossa kahville nyt iltapaivalla. Olen superonnekas kun sosiaalinen piiri on nainkin laaja. Jos ei halua, ei tarvitse olla yksin. Lucky me.
Kun sama onni seuraisi viela asuntoasioissakin!
Puss och Kram!
torstai 23. lokakuuta 2008
Voisko joku juttu onnistua vaihteeksi!!??
Eilen siis ihana asunnon esittely. Sijainti oli tosiaan ihan hyva. "Kamppis" paljastui kuitenkin n.45-50 -vuotiaaksi naiseksi, joka oli vahintaankin hieman tarahtanyt. Kun ovesta paasi sisaan kaksi pienta koiraa haukkuivat n. vartin ja pissasivat pitkin lattiaa. Nainen lohdutti, etteivat koirat pure tai tee muutenkaan mitaan. Huomautin, etta taisivat tehda lattialle pissat. "Ne ovat vain niin iloisia kun tuli vieraita"....selva. "Tykkaathan sina koirista?". Tottakai. Ei olisi mitaan koiria vastaan, mutta tati selitti, etta han on toissa aamuyhdeksasta iltakymmeneen. Olisi kuulemma tosi kiva jos koirilla olisi seuraa! Voi vittu. Koiria ei kayteta ulkona, vaan ne tekevat tarpeensa "sisapihalle" (joka on siis espanjalaiseen tapaan laatoitettu alue keskella asuntoa...eli sita ei voi kayttaa muuhun!). Asunto oli isohko, joskin tosi pimea. Huonekaluja ei ollut juuri lainkaan. "Tama vessa on vain sinulle", nainen kertoo ylpeana. No se sattuu olemaan asunnon ainoa, eli vaikka nainen yleensa kavisikin toissa vessassa, niin kaippa han sita silti joskus joutuu kayttamaan. Haisi siis pahalle, oli meluista, ja "kamppis" vaikutti lupaavasti silta, etta tulisi poissa ollessani tonkimaan kaikki tavarani ja utelisi kaikki asiani. Kaikki tama vain 300/e kuussa. Ei kiitos.
Vuokratoimiston Isabelle onneksi ymmarsi yskan. Mieli oli niin maassa sen jalkeen kun paasin kampasta ulos. Aina jotenkin onnistuu uskottelemaan itselleen, etta nyt onnistuu. Ajattelin, etta kamppa olisi edes Ok, ja voisin vaikka heti allekirjoittaa paperit. Vittu. Onhan tassa viela viikko ennen kuin joudun kadulle.
Ja kamala syyllisyys siita, etta soitan itku silmassa aidille tai Mikolle, jotka eivat voi minua mitenkaan auttaa. He vain huolestuvat turhasta. Mutta olo on aika epatoivoinen. Olen kysellyt jo kuntosalillakin kaikilta, josko he tietaisivat jostain asunnosta. Mutta tietenkaan se ei voi olla ihan mika vaan. Tarvitsen sen mother fucking netin (kandi aiheuttaa pahoinvointia) ja hinnan pitaa olla ok. Henkisesti tosi raskasta jatkuva epatietoisuus. Ellei kuun loppuun mennessa loydy asuntoa, en tosiaan tieda mita teen. Eka kuukausi on mennyt niin, ettei ole voinut aloittaa sellaista mukavaa asumista ja olemista. Tuleeko kotimatka eteen, ellen loyda asuntoa? Paska fiilis.
Eilen kavin juoksemassa ja pilateksessa. Lea on myos liittynyt supermuscleen, joten pilateksen jalkeen jatimme marketing -kurssin omaan arvoonsa ja menimme lean ja daviden asuntoon juttelemaan. Oli mukavaa. Han naytti kuvia perheestaan ja leallakin on kova ikava kotia ja poikakaveria. Harmittaa ihan hirveasti, etta he vuokrasivat kampan etukateen kahdelle. Kunnon hallintotieteilijan tavoin tassa mietin kuinka koko vaihto-opiskelijoiden asunnontarpeen voisi suunnitella uudelleen. Nyt mietin katkerana, kuinka pommitin huono-Rociota sahkoposteilla ennen melillaan lahtoa, ja kuinka levaperaisia ja epamaaraisia vastauksia hanelta sain. Kouluhan tietaa montako vaihto-opiskelijaa tulee. Mikseivat he voi varata jotain kivaa asuntoa jo etukateen? Taalta tarjottiin kokonaisia taloja tai 3 huoneen asuntoja, joita kukaan ei voi vuokrata yksin. Lahetin etukateen sahkopostia muille vaihtareille, joista vain italialainen poika vastasi (poika joka ei edelleenkaan ole saapunut tanne, eika varmaan siis saavukkaan). Ottaa niin paljon paasta, kun tuntuu, etta olen yrittanyt parhaani alusta alkaen eivatka asiat vain suju.
Olen pahoillani tilityksesta. Kiitos niille, jotka jaksavat lukea. Pakkohan taman on tasta parantua?? Olen aina uskonut karman lakiin, ja minulle on viimeisen kuukauden perusteella tulossa varmaan lottovoitto. vahintaan.
Vuokratoimiston Isabelle onneksi ymmarsi yskan. Mieli oli niin maassa sen jalkeen kun paasin kampasta ulos. Aina jotenkin onnistuu uskottelemaan itselleen, etta nyt onnistuu. Ajattelin, etta kamppa olisi edes Ok, ja voisin vaikka heti allekirjoittaa paperit. Vittu. Onhan tassa viela viikko ennen kuin joudun kadulle.
Ja kamala syyllisyys siita, etta soitan itku silmassa aidille tai Mikolle, jotka eivat voi minua mitenkaan auttaa. He vain huolestuvat turhasta. Mutta olo on aika epatoivoinen. Olen kysellyt jo kuntosalillakin kaikilta, josko he tietaisivat jostain asunnosta. Mutta tietenkaan se ei voi olla ihan mika vaan. Tarvitsen sen mother fucking netin (kandi aiheuttaa pahoinvointia) ja hinnan pitaa olla ok. Henkisesti tosi raskasta jatkuva epatietoisuus. Ellei kuun loppuun mennessa loydy asuntoa, en tosiaan tieda mita teen. Eka kuukausi on mennyt niin, ettei ole voinut aloittaa sellaista mukavaa asumista ja olemista. Tuleeko kotimatka eteen, ellen loyda asuntoa? Paska fiilis.
Eilen kavin juoksemassa ja pilateksessa. Lea on myos liittynyt supermuscleen, joten pilateksen jalkeen jatimme marketing -kurssin omaan arvoonsa ja menimme lean ja daviden asuntoon juttelemaan. Oli mukavaa. Han naytti kuvia perheestaan ja leallakin on kova ikava kotia ja poikakaveria. Harmittaa ihan hirveasti, etta he vuokrasivat kampan etukateen kahdelle. Kunnon hallintotieteilijan tavoin tassa mietin kuinka koko vaihto-opiskelijoiden asunnontarpeen voisi suunnitella uudelleen. Nyt mietin katkerana, kuinka pommitin huono-Rociota sahkoposteilla ennen melillaan lahtoa, ja kuinka levaperaisia ja epamaaraisia vastauksia hanelta sain. Kouluhan tietaa montako vaihto-opiskelijaa tulee. Mikseivat he voi varata jotain kivaa asuntoa jo etukateen? Taalta tarjottiin kokonaisia taloja tai 3 huoneen asuntoja, joita kukaan ei voi vuokrata yksin. Lahetin etukateen sahkopostia muille vaihtareille, joista vain italialainen poika vastasi (poika joka ei edelleenkaan ole saapunut tanne, eika varmaan siis saavukkaan). Ottaa niin paljon paasta, kun tuntuu, etta olen yrittanyt parhaani alusta alkaen eivatka asiat vain suju.
Olen pahoillani tilityksesta. Kiitos niille, jotka jaksavat lukea. Pakkohan taman on tasta parantua?? Olen aina uskonut karman lakiin, ja minulle on viimeisen kuukauden perusteella tulossa varmaan lottovoitto. vahintaan.
tiistai 21. lokakuuta 2008
taas.
Tanaan tosiaan sitten katsomaan tata paljon puhuttua asuntoa. Olin paikalla sovittuun aikaan, sitten saapuu vuokratoimiston Isabelle, menemme taloon sisaan ja odotamme vartin rappukaytavassa. Kukaan ei ollut kotona eika vastannut Isabellen soittoihin. Sellanen kamppa siis. Talo oli ihan siisti, joskin korttelin vaaralla puolella; ei siis merinakoalaa, vaan nakyma synkealle ja kusiselle kadulle.. mutta vaikea sanoa mitaan, kun en asuntoa tosiaan nahnyt. Kuulemma huomenna. HAHA!!!!!
Lounastin englantilaisen Julietin kanssa. Han on taalla siis opettajana ja oli ihan mukava jutella englanniksi. Kauhukseni kuitenkin huomasin, etta englanninkielentaitoni on oikeasti hieman ruostunut! no worries... Minut kutsuttiin Julietin syntymapaiville lauantaina, joten paasen tapaamaan koko englanninkielisen yhteison. Odotan innolla. Vaikkakin Juliet oli aika negatiivislatautunut; han ruoti kaikki entiset ja nykyiset tyokaverinsa, mutta jotenkin uskallan toivoa, etteivat ne kaikki voi olla niin hirveita!
Aamupaivalla oli taas sistema financiero -tuntia, jolla taistelen tavauksen kanssa. Itku meinasi tulla oikeasti, kun kysyin opettajalta kopioita tms. luennoista, ja han oli tosi toykea vastauksissaan. "Siinahan sinulle on 15 avustajaa", han sanoi ja osoitti luokkahuonetta. Minun olisi tosiaan siis tarkoitus menna aina jonkun kylkeen kopioimaan heidan muistiinpanojaan. Mutta kaytannossa se on mahdotonta, koska myos tama henkilo kirjoittaa parhaillaan taytta hakaa naita muistiinpanoja. Onneksi yksi tytto lupasi kopioida omat muistiinpanonsa minulle. Proffa oli vaan sita mielta, etta siinahan sita kielta oppii kun sanealua kirjoittaa.. just joo. Minun vain pitaisi myos pystya lukemaan ne muistiinpanot loppukoetta varten.. talla hetkella ei nayta sen kannalta oikein lupaavalta.
Nyt kotiin syomaan jugurttia. Kotimatkalla (tai matkalla asunnon "nayttoon") juttelin ranskalaisen Lean kanssa, joka on viela pahemmissa koti-ikavan tunnelmissa kuin mina. Lean poikakaveri tulee tosin ensi viikolla (kateus!). Han ja David eivat taida oikein tulla toimeen. Lea olisi mukava kamppisvaihtoehto, mutta heilla on sopimus jo tehty vaihdon loppuun asti. Pahus.
Lounastin englantilaisen Julietin kanssa. Han on taalla siis opettajana ja oli ihan mukava jutella englanniksi. Kauhukseni kuitenkin huomasin, etta englanninkielentaitoni on oikeasti hieman ruostunut! no worries... Minut kutsuttiin Julietin syntymapaiville lauantaina, joten paasen tapaamaan koko englanninkielisen yhteison. Odotan innolla. Vaikkakin Juliet oli aika negatiivislatautunut; han ruoti kaikki entiset ja nykyiset tyokaverinsa, mutta jotenkin uskallan toivoa, etteivat ne kaikki voi olla niin hirveita!
Aamupaivalla oli taas sistema financiero -tuntia, jolla taistelen tavauksen kanssa. Itku meinasi tulla oikeasti, kun kysyin opettajalta kopioita tms. luennoista, ja han oli tosi toykea vastauksissaan. "Siinahan sinulle on 15 avustajaa", han sanoi ja osoitti luokkahuonetta. Minun olisi tosiaan siis tarkoitus menna aina jonkun kylkeen kopioimaan heidan muistiinpanojaan. Mutta kaytannossa se on mahdotonta, koska myos tama henkilo kirjoittaa parhaillaan taytta hakaa naita muistiinpanoja. Onneksi yksi tytto lupasi kopioida omat muistiinpanonsa minulle. Proffa oli vaan sita mielta, etta siinahan sita kielta oppii kun sanealua kirjoittaa.. just joo. Minun vain pitaisi myos pystya lukemaan ne muistiinpanot loppukoetta varten.. talla hetkella ei nayta sen kannalta oikein lupaavalta.
Nyt kotiin syomaan jugurttia. Kotimatkalla (tai matkalla asunnon "nayttoon") juttelin ranskalaisen Lean kanssa, joka on viela pahemmissa koti-ikavan tunnelmissa kuin mina. Lean poikakaveri tulee tosin ensi viikolla (kateus!). Han ja David eivat taida oikein tulla toimeen. Lea olisi mukava kamppisvaihtoehto, mutta heilla on sopimus jo tehty vaihdon loppuun asti. Pahus.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Viikonloppu Malagassa
Moikkeli vaan,
Perjantai-iltapaivana koulun jalkeen hyppasin siis Malagaan menevaan laivaan. Viikonloppu muualla teki kylla hyvaa. Otin hotellin Torremolinoksesta ja kavin Malagassa ostoksilla, ja kuuntelin kun turistit puhuivat suomea ja ostin englanninkielista lukemista. Aivot tuulettuivat vahan. Joskin sunnuntaina olo oli tosi kipea (vatsa sekaisin, ja kuume tuntui nousevan). Yolaivalla takaisin tahan enklaaviin sitten, eli olin Melillassa tanaan aamulla varhain.
Torstaina sain kiikutettua hakemuksen espanjalaista henkilollisyysnumeroa varten, jotta saisin residente -kortin. Taman numeron saaminen kestaa kolme viikkoa. Joten halpoja matkoja ei ihan heti ole tulossa.
Tanaan minulle soitettiin aamupaivalla asunnosta, jota menen huomenna katsomaan. Ihan meren rannalla sijaitsee kamppa, jossa kaksi huonetta, olohuone ja keittio ja minulle oma vessa. Asunnossa asuu muslimitytto, joka on tarjoilija, eika kuulemma juuri lainkaan kotona. Netinkin ehka saisi... Hintaa on vahan enemman kuin nykyisessa, mutta mikali asunto on kiva, otan sen. Huomenna se selviaa. Pitakaa mulle peukkuja!
Olo on ollut tanaan todella vetamaton. Jokin sairaus varmaan pukkaa paalle. Paleltaa ja paata sarkee. Hirveat ikavantunteet ovat tietysti tallaisessa olotilassa viemassa voiton. Painajaisten keskella herasin sangystani ja luulin, etta Mikko on vieressa. Olo oli aivan kamala kun huomasin, ettei niin ollutkaan. Sita ikavan maaraa, jota taalla tuntee, en ikina olisi voinut arvata. Kaikissa jasenissa tuntuu karmiva kaipaus, se on oikeasti fyysinen tila. Kolme ja puoli viikkoa. Aivan ylivoimaisen pitka aika! Mutta kylla se kuluu lopulta.
Samanaikaisesti olen ahdistunut kanditutkielmani edistymisesta. Tarkoitus oli saada taalla toita tehtya, mutta netin puuttumisen takia se on ollut ihan ylivoimaisen vaikeaa. Pitaisi pystya olemaan kotona ja pakertamaan useita tunteja putkeen. Omien tiedostojen parissa ja kayden silloin netissa kun tarvitsee. Suomessa itsestaanselvyys.
Malagassa ihmisten kommentit olivat muuten aika jaatavia. Ne, joiden kanssa siella tuli juteltua (hotellin henkilokunta, taksikuski, amerikkalaisnainen, jolla nettikahvila) olivat aivan kauhuissaan, etta asun Melillassa. Heti kun astuin laivasta ulos, passiseta kohotti kulmakarvojaan ja kommentoi "suomalainen Melillassa, onpas outoa". Taksikuskin vaimo on taalta kotoisin eika taksikuski peitellyt inhoaan kaupunkia kohtaan. Han ei kuulemma vapaaehtoisesti tule vaimon sukulaisia tapaamaan kun Melilla on niin ahdistava. Kaikki kommentoivat sita, etta minulla on varmasti erityisen vaikeaa, kun olen niin vaalea.
Eivat taida espanjalaiset pitaa Melillaa oikein korkeassa arvossa. Mutta olen tassa vaiheessa jo yhtynyt heidan mielipiteeseensa. Malagassa tajusi kuinka ihanaa olisikaan olla mantereella, jossa paasee hyppaamaan junaan tai bussiin ja vaihtamaan maisemaa kun haluaa.
Iloinen asia oli muuten se, etta salsatunnilla torstaina tapasin kaksi englantilaista tyttoa, jotka ovat taalla opettajina. Ovat tulleet jo heinakuussa, ja ovat vuoden. Vaihdettiin numeroita, ja toivottavasti tavataan tassa joissain merkeissa. Olisi niin kiva paasta ilmaisemaan ajatuksia vapaasti, ilman kovaa miettimista. Mutta toisaalta, mita enemman ajattelin englanninkielisia kirjoja ja lehtia ja ihmisia, huomasin, ettei ero espanjan kanssa ole enaa niin tuntuva. Sujuvasti pystyy lukemaan jo espanjankielisiakin lehtia ja katselemaan telkkaria. Siita on kylla hyva mieli.
Terveisia kotisuomeen!
Perjantai-iltapaivana koulun jalkeen hyppasin siis Malagaan menevaan laivaan. Viikonloppu muualla teki kylla hyvaa. Otin hotellin Torremolinoksesta ja kavin Malagassa ostoksilla, ja kuuntelin kun turistit puhuivat suomea ja ostin englanninkielista lukemista. Aivot tuulettuivat vahan. Joskin sunnuntaina olo oli tosi kipea (vatsa sekaisin, ja kuume tuntui nousevan). Yolaivalla takaisin tahan enklaaviin sitten, eli olin Melillassa tanaan aamulla varhain.
Torstaina sain kiikutettua hakemuksen espanjalaista henkilollisyysnumeroa varten, jotta saisin residente -kortin. Taman numeron saaminen kestaa kolme viikkoa. Joten halpoja matkoja ei ihan heti ole tulossa.
Tanaan minulle soitettiin aamupaivalla asunnosta, jota menen huomenna katsomaan. Ihan meren rannalla sijaitsee kamppa, jossa kaksi huonetta, olohuone ja keittio ja minulle oma vessa. Asunnossa asuu muslimitytto, joka on tarjoilija, eika kuulemma juuri lainkaan kotona. Netinkin ehka saisi... Hintaa on vahan enemman kuin nykyisessa, mutta mikali asunto on kiva, otan sen. Huomenna se selviaa. Pitakaa mulle peukkuja!
Olo on ollut tanaan todella vetamaton. Jokin sairaus varmaan pukkaa paalle. Paleltaa ja paata sarkee. Hirveat ikavantunteet ovat tietysti tallaisessa olotilassa viemassa voiton. Painajaisten keskella herasin sangystani ja luulin, etta Mikko on vieressa. Olo oli aivan kamala kun huomasin, ettei niin ollutkaan. Sita ikavan maaraa, jota taalla tuntee, en ikina olisi voinut arvata. Kaikissa jasenissa tuntuu karmiva kaipaus, se on oikeasti fyysinen tila. Kolme ja puoli viikkoa. Aivan ylivoimaisen pitka aika! Mutta kylla se kuluu lopulta.
Samanaikaisesti olen ahdistunut kanditutkielmani edistymisesta. Tarkoitus oli saada taalla toita tehtya, mutta netin puuttumisen takia se on ollut ihan ylivoimaisen vaikeaa. Pitaisi pystya olemaan kotona ja pakertamaan useita tunteja putkeen. Omien tiedostojen parissa ja kayden silloin netissa kun tarvitsee. Suomessa itsestaanselvyys.
Malagassa ihmisten kommentit olivat muuten aika jaatavia. Ne, joiden kanssa siella tuli juteltua (hotellin henkilokunta, taksikuski, amerikkalaisnainen, jolla nettikahvila) olivat aivan kauhuissaan, etta asun Melillassa. Heti kun astuin laivasta ulos, passiseta kohotti kulmakarvojaan ja kommentoi "suomalainen Melillassa, onpas outoa". Taksikuskin vaimo on taalta kotoisin eika taksikuski peitellyt inhoaan kaupunkia kohtaan. Han ei kuulemma vapaaehtoisesti tule vaimon sukulaisia tapaamaan kun Melilla on niin ahdistava. Kaikki kommentoivat sita, etta minulla on varmasti erityisen vaikeaa, kun olen niin vaalea.
Eivat taida espanjalaiset pitaa Melillaa oikein korkeassa arvossa. Mutta olen tassa vaiheessa jo yhtynyt heidan mielipiteeseensa. Malagassa tajusi kuinka ihanaa olisikaan olla mantereella, jossa paasee hyppaamaan junaan tai bussiin ja vaihtamaan maisemaa kun haluaa.
Iloinen asia oli muuten se, etta salsatunnilla torstaina tapasin kaksi englantilaista tyttoa, jotka ovat taalla opettajina. Ovat tulleet jo heinakuussa, ja ovat vuoden. Vaihdettiin numeroita, ja toivottavasti tavataan tassa joissain merkeissa. Olisi niin kiva paasta ilmaisemaan ajatuksia vapaasti, ilman kovaa miettimista. Mutta toisaalta, mita enemman ajattelin englanninkielisia kirjoja ja lehtia ja ihmisia, huomasin, ettei ero espanjan kanssa ole enaa niin tuntuva. Sujuvasti pystyy lukemaan jo espanjankielisiakin lehtia ja katselemaan telkkaria. Siita on kylla hyva mieli.
Terveisia kotisuomeen!
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Klaustrofobia
Sataa taas. Esterin perseesta. Karmivaa.
Olen kuntoillut ja katsonut columboa. Nyt etsin uutta kamppaa tai kamppista (on mahdollista, etta italiainen erasmus-opiskelija, joka on poika, tulisi kanssani asumaan) ja sitten yliopistolta joku ottaa nettiyhteyden nimellaan, ja maksan sitten heille.
Tanaan olen juossut myos virastoissa. Matkalipuista mantereelle saa ison alennuksen, jos on asukkaana Melillassa, joten yritan saada itselleni residente -korttia. Ei tietenkaan ihan yhdella virastokaynnilla onnistu... Mutta asia on vireilla.
Melilla on alkanut vahan ahdistaa. Viikonloppuna otan varmaan laivan Malagaan ja olen sitten siella tai lahden junalla Madridiin tai Murciaan tai johonkin. Ahdistaa tama 12nelion alue, josta ei suunnittelematta paase mihinkaan.
Ristorante -pakastepizza toi eilispaivaani suurta iloa. Maistui ihan kodilta!
Halauksia kotisuomeen!
Olen kuntoillut ja katsonut columboa. Nyt etsin uutta kamppaa tai kamppista (on mahdollista, etta italiainen erasmus-opiskelija, joka on poika, tulisi kanssani asumaan) ja sitten yliopistolta joku ottaa nettiyhteyden nimellaan, ja maksan sitten heille.
Tanaan olen juossut myos virastoissa. Matkalipuista mantereelle saa ison alennuksen, jos on asukkaana Melillassa, joten yritan saada itselleni residente -korttia. Ei tietenkaan ihan yhdella virastokaynnilla onnistu... Mutta asia on vireilla.
Melilla on alkanut vahan ahdistaa. Viikonloppuna otan varmaan laivan Malagaan ja olen sitten siella tai lahden junalla Madridiin tai Murciaan tai johonkin. Ahdistaa tama 12nelion alue, josta ei suunnittelematta paase mihinkaan.
Ristorante -pakastepizza toi eilispaivaani suurta iloa. Maistui ihan kodilta!
Halauksia kotisuomeen!
tiistai 14. lokakuuta 2008
muuten...
Tuli viela mieleen, etta eilen kebabilla, kysyin, onko normaalia, etta naen koko ajan miehia, jotka kahmivat pippeliaan. Ei kuulemma ole. Lolalle, joka on asunut taalla 4 vuotta, on kaynyt niin kerran! Heita nauratti kylla aika paljon, kun uskalsin vihdoin kysya asiasta... Kerroin myos Rociolle ahdistuksestani. Kaikkien yhteinen toteamus oli; se johtuu siita, etta olet niin vaalea.
No mutta sitten!
No mutta sitten!
Arvatkaapa tuliko sita vitun nettia?
Taa on taas tata. Voi helvetti.
Eilen salsan jalkeen kotsaan kebabin kautta. Aamulla aikaisin kouluun. Sistema Financieron professori S-A-N-E-L-E-E muistiinpanot. I kid you not. Se vittu sanelee kaiken, mita pitaa kirjoittaa! Voin kertoa, etta tama on huonoin mahdollinen tapa kielta opettelevalle vaihto-opiskelijalle. Kuunnella, kirjoittaa, yrittaa ymmartaa samaan aikaan. Jos ei tieda mita joku sana tarkoittaa tai miten se kirjoitetaan.. Nakisittepa mun "muistiinpanot"! Niin, ja en tiennyt mita "lainausmerkit" tarkoittivat, joten aina kun jotain piti laittaa lainausmerkkeihin, kirjoitin sen sanan eteen lainausmerkit, ja mietin vaan, etta mikahan taloustieteen termi toi mahtaa olla...
Esim. Taloudellinen kehitys on riippuvainen lainausmerkit valuuttojen realistisesta arvosta.
Taa oli selvastikin nyt ihan hatusta... mutta you know what i mean. Aika kattavat muistiinpanot tosiaan, ehka tarjoan niita poissa olleille kopioitavaksi!
Koululta kavelin sitten Telefonicalle. Talla kertaa tytsylla oli oikeen aantakin. "hei! Vihdoin!". Just joo. Kipinoiva toivo sielussani sammutettiin taas saavillisella kusivetta. Tarvitsen kopion passista ja vuokrasopimuksesta ja todistuksen koululta ja kopion tilin jostain mistalie pankkipaperista. Ne lahetetaan sit Madridin paakonttoriin, josta tulee tieto 72 tunnin sisalta, etta voiko ulkomaalainen avata nettiliittymaa. Nii joo, ja sit pitaa maksaa 300 euroa "panttia". Voi perkele! Mua rupes itkettaan siella liikkeessa. Aika hehkeeta.
Kavelin sit koululle, ja Rocio sattui olemaan yksin toimistossa, joka yleensa on taynna porukkaa. (Leena-Kaisa!; Rocioita on 2, olen nahnyt vain kerran ohimennen sen Rocion, jonka kanssa olemme kirjoitelleet, ja tama toinen on se, jonka kanssa periaatteessa ollaan tekemisissa. Han on kylla tosi mukava, joskin yleensa mielettoman kiireinen). Hanella oli onneksi aikaa kuunnella koko avautumiseni ja olo on nyt parempi. Kamalaa itkun tuhertamista ja kaiken selittamista, mutta Rocio kuunteli karsivallisesti, ja jutteli mukavia, ja sanoi, etta tama on niin normaalia, etta aluksi tuntuu talta, ja kertoi omasta vaihdostaan Walesissa, kun ymmarsi englantia paljon heikommin kun mina espanjaa. Vaikka tietysti tiesinkin sen kaiken. Etta tallaista tulee valilla olemaan. Kylla se kuitenkin helpottaa, kun on joku joka kuuntelee.
Eika vain kuuntele, vaan ottaa selvaa josko nettiyhteyden voisi avata koulun nimissa tai sitten niin, etta han tai joku muu tulee avaamaan sen. Ja lupasi etsia mulle kamppiksenkin! Tai sitten uuden asunnon. Ja sanoi, etta "ala huolehdi, kylla me jarjestetaan tama". Ei voi edes kuvata sita helpotuksen tunnetta, kun saa jattaa asioita toisten hoidettavaksi kun ensin on itse epatoivoisesti yrittanyt niita ratkoa. I love Rocio.
Nyt yritan ehkapa syoda jotain, sitten marketing -tunti ja sitten salille. Huomenna olisi kiva saada ystavat luokseni syomaan. Olisi mukavaa kokata kaikille. Mutta huomenna ei tule nettia! (katsotaan, josko tuo toimisi...)
Eilen salsan jalkeen kotsaan kebabin kautta. Aamulla aikaisin kouluun. Sistema Financieron professori S-A-N-E-L-E-E muistiinpanot. I kid you not. Se vittu sanelee kaiken, mita pitaa kirjoittaa! Voin kertoa, etta tama on huonoin mahdollinen tapa kielta opettelevalle vaihto-opiskelijalle. Kuunnella, kirjoittaa, yrittaa ymmartaa samaan aikaan. Jos ei tieda mita joku sana tarkoittaa tai miten se kirjoitetaan.. Nakisittepa mun "muistiinpanot"! Niin, ja en tiennyt mita "lainausmerkit" tarkoittivat, joten aina kun jotain piti laittaa lainausmerkkeihin, kirjoitin sen sanan eteen lainausmerkit, ja mietin vaan, etta mikahan taloustieteen termi toi mahtaa olla...
Esim. Taloudellinen kehitys on riippuvainen lainausmerkit valuuttojen realistisesta arvosta.
Taa oli selvastikin nyt ihan hatusta... mutta you know what i mean. Aika kattavat muistiinpanot tosiaan, ehka tarjoan niita poissa olleille kopioitavaksi!
Koululta kavelin sitten Telefonicalle. Talla kertaa tytsylla oli oikeen aantakin. "hei! Vihdoin!". Just joo. Kipinoiva toivo sielussani sammutettiin taas saavillisella kusivetta. Tarvitsen kopion passista ja vuokrasopimuksesta ja todistuksen koululta ja kopion tilin jostain mistalie pankkipaperista. Ne lahetetaan sit Madridin paakonttoriin, josta tulee tieto 72 tunnin sisalta, etta voiko ulkomaalainen avata nettiliittymaa. Nii joo, ja sit pitaa maksaa 300 euroa "panttia". Voi perkele! Mua rupes itkettaan siella liikkeessa. Aika hehkeeta.
Kavelin sit koululle, ja Rocio sattui olemaan yksin toimistossa, joka yleensa on taynna porukkaa. (Leena-Kaisa!; Rocioita on 2, olen nahnyt vain kerran ohimennen sen Rocion, jonka kanssa olemme kirjoitelleet, ja tama toinen on se, jonka kanssa periaatteessa ollaan tekemisissa. Han on kylla tosi mukava, joskin yleensa mielettoman kiireinen). Hanella oli onneksi aikaa kuunnella koko avautumiseni ja olo on nyt parempi. Kamalaa itkun tuhertamista ja kaiken selittamista, mutta Rocio kuunteli karsivallisesti, ja jutteli mukavia, ja sanoi, etta tama on niin normaalia, etta aluksi tuntuu talta, ja kertoi omasta vaihdostaan Walesissa, kun ymmarsi englantia paljon heikommin kun mina espanjaa. Vaikka tietysti tiesinkin sen kaiken. Etta tallaista tulee valilla olemaan. Kylla se kuitenkin helpottaa, kun on joku joka kuuntelee.
Eika vain kuuntele, vaan ottaa selvaa josko nettiyhteyden voisi avata koulun nimissa tai sitten niin, etta han tai joku muu tulee avaamaan sen. Ja lupasi etsia mulle kamppiksenkin! Tai sitten uuden asunnon. Ja sanoi, etta "ala huolehdi, kylla me jarjestetaan tama". Ei voi edes kuvata sita helpotuksen tunnetta, kun saa jattaa asioita toisten hoidettavaksi kun ensin on itse epatoivoisesti yrittanyt niita ratkoa. I love Rocio.
Nyt yritan ehkapa syoda jotain, sitten marketing -tunti ja sitten salille. Huomenna olisi kiva saada ystavat luokseni syomaan. Olisi mukavaa kokata kaikille. Mutta huomenna ei tule nettia! (katsotaan, josko tuo toimisi...)
maanantai 13. lokakuuta 2008
elama jatkuu
Parhaillaan on maanantai-ilta. On juhlapyha, joten olen viettanyt paivani ottamalla aurinkoa.
Lauantaina kavelin aamutuimaan nettiliikkeeseen, jossa tytto oli yha ilman aanta. Ei siis tullut mitaan. Ehka tiistaina... Perjantainen sessio locutorion koneella, skypea kaytellen ja mikon kanssa jutellen auttoi hieman pahimpaan kutinaan. Silti pettymys oli karvas.
Aamupaivasta jatkoin sitten Manun ja hanen aitinsa ja aidin miesystavan kanssa markkinoille. Mercadillo oli teollisuusalueen kentalla ja kuhisi ihmisia. Siella myytin kaikenlaista piraattia ja kiinahalpista. Myos kankaita ja vaatteita. ja oikeastaan melkeen mita vain. Ostin sukat ja kaksi kasipyyhetta, mutta sitten viimeisessa nurkassa oli koju, jossa myytiin tosi realistisen nakoista tavaraa, joten hankin ihanan, konjakinvarisen "loewen" nahkalaukun ja "lacosten" paidan... I know where my christmas presents are coming from....
Matkalla Manun luokse kaytiin kauppahallissa, jonka edessa miehet myivat ampareista simpukoita ja vaikka mita. Manun aiti teki kotona paellaa meille kaikille. Syomaan tulivat myos Lola, Loles ja Vanessa. Illalla mentiin porukalla Melilla la Viejaan (vanha melilla), jossa piti olla konsertti, jota ei kuitenkaan sitten todellisuudessa ollut.. ajelimme ympariinsa ja soimme sitten tapaksia. Siita puertoon, mutta itse olin vain vartin verran kun rupesi vasyttamaan (kello oli kylla jo kaksi).
Tuntuu, etta oli viimeinen kerta kun kavelen yksin kotiin. Matkaa on alle kilometri, mutta olo niin mielettoman turvaton. Autot hidastelevat jatkuvasti ja miehet huutelevat ikkunoista. Ennen en ole missaan tuntenut oloani nain orvoksi, jos pitaa yksin liikkua illalla.
Eilen juoksin aamulla, otin aurinkoa kattoterassilla (vihdoin!!!!) ja katselin telkkaria. Tanaan aika vastaava paiva, mutta nyt olen menossa salsatunnille. Huomenna koulua yhdeksalta. voi kauhistus! Sujuvasti sujuu muuten espanjalaisten lehtien lukeminen. Lyhyessa ajassa kielitaito on parantunut niin mielettomasti! mutta toisaalta, en ole puhunut sanaakaan englantia tai suomea taalla ollessani. Pelkkaa espanjaa. Ja sen puolesta on mennyt tosi hyvin! Taytyy myontaa, etta oon ylpea itsestani!
Mutta siis.. huomenna ehka netti... hehehee!
Lauantaina kavelin aamutuimaan nettiliikkeeseen, jossa tytto oli yha ilman aanta. Ei siis tullut mitaan. Ehka tiistaina... Perjantainen sessio locutorion koneella, skypea kaytellen ja mikon kanssa jutellen auttoi hieman pahimpaan kutinaan. Silti pettymys oli karvas.
Aamupaivasta jatkoin sitten Manun ja hanen aitinsa ja aidin miesystavan kanssa markkinoille. Mercadillo oli teollisuusalueen kentalla ja kuhisi ihmisia. Siella myytin kaikenlaista piraattia ja kiinahalpista. Myos kankaita ja vaatteita. ja oikeastaan melkeen mita vain. Ostin sukat ja kaksi kasipyyhetta, mutta sitten viimeisessa nurkassa oli koju, jossa myytiin tosi realistisen nakoista tavaraa, joten hankin ihanan, konjakinvarisen "loewen" nahkalaukun ja "lacosten" paidan... I know where my christmas presents are coming from....
Matkalla Manun luokse kaytiin kauppahallissa, jonka edessa miehet myivat ampareista simpukoita ja vaikka mita. Manun aiti teki kotona paellaa meille kaikille. Syomaan tulivat myos Lola, Loles ja Vanessa. Illalla mentiin porukalla Melilla la Viejaan (vanha melilla), jossa piti olla konsertti, jota ei kuitenkaan sitten todellisuudessa ollut.. ajelimme ympariinsa ja soimme sitten tapaksia. Siita puertoon, mutta itse olin vain vartin verran kun rupesi vasyttamaan (kello oli kylla jo kaksi).
Tuntuu, etta oli viimeinen kerta kun kavelen yksin kotiin. Matkaa on alle kilometri, mutta olo niin mielettoman turvaton. Autot hidastelevat jatkuvasti ja miehet huutelevat ikkunoista. Ennen en ole missaan tuntenut oloani nain orvoksi, jos pitaa yksin liikkua illalla.
Eilen juoksin aamulla, otin aurinkoa kattoterassilla (vihdoin!!!!) ja katselin telkkaria. Tanaan aika vastaava paiva, mutta nyt olen menossa salsatunnille. Huomenna koulua yhdeksalta. voi kauhistus! Sujuvasti sujuu muuten espanjalaisten lehtien lukeminen. Lyhyessa ajassa kielitaito on parantunut niin mielettomasti! mutta toisaalta, en ole puhunut sanaakaan englantia tai suomea taalla ollessani. Pelkkaa espanjaa. Ja sen puolesta on mennyt tosi hyvin! Taytyy myontaa, etta oon ylpea itsestani!
Mutta siis.. huomenna ehka netti... hehehee!
perjantai 10. lokakuuta 2008
Virran mukana menemista..
Huh.
Ote paivasta; Kavelen yliopistolta keskustaan (sateessa, paska keli on jalleen alkanut..) ja jalkakaytavalla 10 metria edessani on pieni muslimiukko. Han yrittaa saada huomioni kiinnittymaan itseensa ja kahmii samalla nakyvasti haarovaliaan kasi housuntaskussa. Hyi vittu. Puren hammasta ja kavelen eteenpain. Kun tulen hanen kohdalleen, han rupeaa maiskuttelemaan huuliaan minulle. Vituttaa niin paljon. Kaannyn ja sylkaisen ukon jalkoihin. Han lopettaa valittomasti. Onko idioottimaista? Ja aika rankkaa. En jaksa enaa olla valittamatta. Nyt jos paivasaikaan auto toottaa minulla ja hidastaa vauhtia ja sielta kurkkii joku kuolaava mies, naytan keskisormea. Illalla en varmaan uskaltaisi. Turhautumista!!!
Muutoin tuntuu, etta elama taas voittaa. Eilen kavin tappamassa itseani kuntosalilla oikein huolella. Spinningissa olin ainoa osallistuja, mutta ihana Ana piti tunnin silti. Ana puhuu vahan englantiakin ja on tosi mukava kuntosaliohjaaja. Hyvaa korviketta Actilifen vaelle. Sitten olin viela stepissa ja siita lahdin salsatunnille. Sen jalkeen mentiin porukalla syomaan tapaksia ja kotona olinkin vasta yhden jalkeen. Yolla vetta tuli niin rankasti, etta Paquin lainaama sateenvarjo kaantyi vuoroin nurin ja oikeinpain. Vaatteet ja kengat ovat viela tanaankin likomarat.
Aamulla herasin siihen kun parrakas muslimimies koputteli ovellani. Han tuli asentamaan ylakerran huoneisiin ovet. Lahdin avaamaan pankkitilia osittain toiveikkaana, odottaen etta tanaan saisin netin kotiin, osittain varmana, etta joku menee taas pieleen. Odotuksien vastaisesti tilin sai vihdoin avattua! Voitonriemu oli valtava. Tasta rohkaistuneena kappailin telefonicaa kohden, jossa tiesin mokkulan odottavan minua. Kuvittelin, etta pahimmassa tapauksessa mokkulat olisivat loppuneet, tai tiskin takana olisi toinen henkilo. Kun paasin perille, tuttu tytto hymyili minulle iloisesti. Sisalle paastyani paljastui, etta myyjan aani oli niin kahea, ettei han voinut tehda sopimusta puhelimitse. Han kuiskutteli minulle, etta palaisin huomenna uudestaan. Mañana, siis.
Aivan absurdia ja surkuhupaisaa! Go with the flow, ajattelin. Asiat ovat poissa kasistani, ja uskon vain, etta kaikki lopulta sutviutuu. Asunnonkin kanssa on kuukausi aikaa paattaa omista toimista. Kylla tama tasta. Ja kiitos ihanaiset ystavat, kun olette muistaneet! Tiina parjaa kylla!!
Myos taytyy kiittaa naita uusia ystavia taalla espanjassa, heilla oli heti eilen tietoa kolmesta eri kampasta, joihin voisin muuttaa. Uskomattoman toimeliasta! Tuntuu kylla, etta minusta huolehditaan.
Nyt nettikahvilassa. Huomenna ehka netti kotona... hehhehheee.. tama on kuin joku vitsi!
Suukkoja kotisuomeen. Aurinko paistaa sisaisesti, vaikka ulkona tuleekin vetta.
Ote paivasta; Kavelen yliopistolta keskustaan (sateessa, paska keli on jalleen alkanut..) ja jalkakaytavalla 10 metria edessani on pieni muslimiukko. Han yrittaa saada huomioni kiinnittymaan itseensa ja kahmii samalla nakyvasti haarovaliaan kasi housuntaskussa. Hyi vittu. Puren hammasta ja kavelen eteenpain. Kun tulen hanen kohdalleen, han rupeaa maiskuttelemaan huuliaan minulle. Vituttaa niin paljon. Kaannyn ja sylkaisen ukon jalkoihin. Han lopettaa valittomasti. Onko idioottimaista? Ja aika rankkaa. En jaksa enaa olla valittamatta. Nyt jos paivasaikaan auto toottaa minulla ja hidastaa vauhtia ja sielta kurkkii joku kuolaava mies, naytan keskisormea. Illalla en varmaan uskaltaisi. Turhautumista!!!
Muutoin tuntuu, etta elama taas voittaa. Eilen kavin tappamassa itseani kuntosalilla oikein huolella. Spinningissa olin ainoa osallistuja, mutta ihana Ana piti tunnin silti. Ana puhuu vahan englantiakin ja on tosi mukava kuntosaliohjaaja. Hyvaa korviketta Actilifen vaelle. Sitten olin viela stepissa ja siita lahdin salsatunnille. Sen jalkeen mentiin porukalla syomaan tapaksia ja kotona olinkin vasta yhden jalkeen. Yolla vetta tuli niin rankasti, etta Paquin lainaama sateenvarjo kaantyi vuoroin nurin ja oikeinpain. Vaatteet ja kengat ovat viela tanaankin likomarat.
Aamulla herasin siihen kun parrakas muslimimies koputteli ovellani. Han tuli asentamaan ylakerran huoneisiin ovet. Lahdin avaamaan pankkitilia osittain toiveikkaana, odottaen etta tanaan saisin netin kotiin, osittain varmana, etta joku menee taas pieleen. Odotuksien vastaisesti tilin sai vihdoin avattua! Voitonriemu oli valtava. Tasta rohkaistuneena kappailin telefonicaa kohden, jossa tiesin mokkulan odottavan minua. Kuvittelin, etta pahimmassa tapauksessa mokkulat olisivat loppuneet, tai tiskin takana olisi toinen henkilo. Kun paasin perille, tuttu tytto hymyili minulle iloisesti. Sisalle paastyani paljastui, etta myyjan aani oli niin kahea, ettei han voinut tehda sopimusta puhelimitse. Han kuiskutteli minulle, etta palaisin huomenna uudestaan. Mañana, siis.
Aivan absurdia ja surkuhupaisaa! Go with the flow, ajattelin. Asiat ovat poissa kasistani, ja uskon vain, etta kaikki lopulta sutviutuu. Asunnonkin kanssa on kuukausi aikaa paattaa omista toimista. Kylla tama tasta. Ja kiitos ihanaiset ystavat, kun olette muistaneet! Tiina parjaa kylla!!
Myos taytyy kiittaa naita uusia ystavia taalla espanjassa, heilla oli heti eilen tietoa kolmesta eri kampasta, joihin voisin muuttaa. Uskomattoman toimeliasta! Tuntuu kylla, etta minusta huolehditaan.
Nyt nettikahvilassa. Huomenna ehka netti kotona... hehhehheee.. tama on kuin joku vitsi!
Suukkoja kotisuomeen. Aurinko paistaa sisaisesti, vaikka ulkona tuleekin vetta.
torstai 9. lokakuuta 2008
Tiina luovuttamisen partaalla.
Voi vittu vittu vittu.
Eilen illalla Maria Jose tuli sitten sopimuksen kanssa. Sopimus oli kuukaudeksi. Han oli vihainen Isalle ja oli paattanyt etta haluaa vuokralaiseksi jonkun luotettavan perheen. Siina sitten vuolaasti itkien allekirjoitin sopparin ja maksoin. voi helvetti.
Maria Jose jai taloon "jarjestelemaan" tavaroitaan, joka tarkoitti sita etta han tyhjensi vaatevuoren kaapista ylakerran makkarin lattialle. Sentaan se ei minua siella haittaa. Menin sitten syomaan italialaiseen Manun, Isan, Lolan ja manun aidin kanssa. Ravintolassa olin tietysti puoli tuntia etuajassa, ja ehdin itkea rannalla oikeen kunnolla ja soittaa Mikolle ja aidille. Epatoivo on aika vahvasti lasna. Juuri kun oli ajatellut voivansa asettua, niin matto vedetaan jalkojen alta. Isa oli ehtinyt jo allekirjoittaa sopimuksen. Han asuu nyt kahden nuoren tyton kanssa, jotka opiskelevat sairaanhoitoa. Tuntuu pahalta kun syytan tasta kylla osittain hanta. Ei varmasti pitaisi, mutta ilman sita riitaa, tilanne olisi nyt niin hyva. Mina joudun nyt karsimaan muiden idioottimaisuudesta.
Aamulla Maria Jose soitti ja oli paattanyt, etta voin jaada asuntoon jos loydan kamppiksen. Eli nyt minulla on kuukausi aikaa loytaa itselleni joko kamppa tai uusi kamppis. En jaksaisi mitaan.
Olin jo saanut itseani koottua hieman, ja menin avaamaan tilia taynna toivoa. Mukana piti olla kaikki tarvittava, mutta pankissa tarvittiinkin tietysti todistus koululta viela kaiken muun harpakkeen lisaksi. Pankit menevat puolen paivan aikaan kiinni, joten homma lykkaantyy jalleen paivalla. VITTUPASKA!!!
Lahdin sitten puolijuoksua koululle, koska jos asia olisi hoitunut nopsakasti (you wish...) olisin ehtinyt tilin avaamiseen viela tanaan. Koululla ei ollut paikalla ketaan niista henkiloista jotka ovat olleet kanssani tekemisissa. Kanslisti sitten pitkallisen taistelun jalkeen kirjoitti minulle jonkun lappusen. Huomenna haluan kylla mukaan jonkun tukihenkilon. Taalla koululla ei minusta kylla olla oikein huolehdittu. En saisi ketaan kiinni jos tarvitsisin. Ei ole ketaan jolle puhua asuntoasiasta. Rocio, jolle periaatteessa voisi jutella ei ole koskaan paikalla ja kun on, on niin kiireinen etta ehtii vain sanoa; ¿miten menee? ¿hyvin? kiva!.
En tieda mista loytaisin nyt voimia itseni motivoimiseen. Patterit on ihan lopussa. Eika tunnelin paassa nay mitaan valoa. voi paska.
tekstarit piristaisivat!
Eilen illalla Maria Jose tuli sitten sopimuksen kanssa. Sopimus oli kuukaudeksi. Han oli vihainen Isalle ja oli paattanyt etta haluaa vuokralaiseksi jonkun luotettavan perheen. Siina sitten vuolaasti itkien allekirjoitin sopparin ja maksoin. voi helvetti.
Maria Jose jai taloon "jarjestelemaan" tavaroitaan, joka tarkoitti sita etta han tyhjensi vaatevuoren kaapista ylakerran makkarin lattialle. Sentaan se ei minua siella haittaa. Menin sitten syomaan italialaiseen Manun, Isan, Lolan ja manun aidin kanssa. Ravintolassa olin tietysti puoli tuntia etuajassa, ja ehdin itkea rannalla oikeen kunnolla ja soittaa Mikolle ja aidille. Epatoivo on aika vahvasti lasna. Juuri kun oli ajatellut voivansa asettua, niin matto vedetaan jalkojen alta. Isa oli ehtinyt jo allekirjoittaa sopimuksen. Han asuu nyt kahden nuoren tyton kanssa, jotka opiskelevat sairaanhoitoa. Tuntuu pahalta kun syytan tasta kylla osittain hanta. Ei varmasti pitaisi, mutta ilman sita riitaa, tilanne olisi nyt niin hyva. Mina joudun nyt karsimaan muiden idioottimaisuudesta.
Aamulla Maria Jose soitti ja oli paattanyt, etta voin jaada asuntoon jos loydan kamppiksen. Eli nyt minulla on kuukausi aikaa loytaa itselleni joko kamppa tai uusi kamppis. En jaksaisi mitaan.
Olin jo saanut itseani koottua hieman, ja menin avaamaan tilia taynna toivoa. Mukana piti olla kaikki tarvittava, mutta pankissa tarvittiinkin tietysti todistus koululta viela kaiken muun harpakkeen lisaksi. Pankit menevat puolen paivan aikaan kiinni, joten homma lykkaantyy jalleen paivalla. VITTUPASKA!!!
Lahdin sitten puolijuoksua koululle, koska jos asia olisi hoitunut nopsakasti (you wish...) olisin ehtinyt tilin avaamiseen viela tanaan. Koululla ei ollut paikalla ketaan niista henkiloista jotka ovat olleet kanssani tekemisissa. Kanslisti sitten pitkallisen taistelun jalkeen kirjoitti minulle jonkun lappusen. Huomenna haluan kylla mukaan jonkun tukihenkilon. Taalla koululla ei minusta kylla olla oikein huolehdittu. En saisi ketaan kiinni jos tarvitsisin. Ei ole ketaan jolle puhua asuntoasiasta. Rocio, jolle periaatteessa voisi jutella ei ole koskaan paikalla ja kun on, on niin kiireinen etta ehtii vain sanoa; ¿miten menee? ¿hyvin? kiva!.
En tieda mista loytaisin nyt voimia itseni motivoimiseen. Patterit on ihan lopussa. Eika tunnelin paassa nay mitaan valoa. voi paska.
tekstarit piristaisivat!
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Doña de la Casa
Voi jeesus millaista voi olla!
Eilinen meni mukavasti koulussa, tunteja ole vihdoin. Istuin vain kerran yksin luokkahuoneessa, johon ei tullut ketaan muita. Juttelin ranskalaisten Lean ja Davidin kanssa, joilla on menellaan kulttuurishokki, mutta jotka ovat tosi mukavia. Heidan kanssa mielellaan tutustuisin paremminkin. Joskin vaikuttavat olevan aika kyllastyneita toistensa seuraan..
Illalla sitten Maria Jose.. eli Doña de la casa.. eli meidan vuokraemanta tuli soppareiden kanssa. Isan kanssa oltiin paatetty etta pyydamme alennusta, koska meilla on ollut kaytossa vain yksi huone ja paikka vaikutti tahan paivaan asti ihan rakennustyomaalta (edelleen osittain, mutta tanaan kavi siivooja!!). Olin Isan kanssa samaa mielta, mutta Isa ja Maria Jose (joka on siis nainen..) ajautuivat kovaan riitaan. Kummatkin olivat ihan idiootteja, etenkin vuokranantaja, joka ei suostunut myontamaan lainkaan, etta talossa olisi jotain vikaa. Valissa yritin sanoa jotain rauhoittavaa, mutta en pysynyt heidan vauhdissaan mukana.. Tai he eivat pystyneet olemaan niin kauaa hiljaa etta oisin saanut sanottua mitaan. Soppareita emme allekirjoittaneet, ja Maria Jose sanoi useaan kertaan, etta lahtekaa menemaan jos ei miellyta. Tanaan han palaa soppareiden kanssa, mutta Isa oli niin poissa tolaltaan, etta on muuttanut pois. Isa loysi vapaan huoneen kolmen hengen asunnosta, ja mina jain suureen taloon sitten yksin. Tanaan vuokraemanta tulee sopimuksen kanssa.
Vuokra on niin halpa, etten jaksa ruveta riitelemaan. Talo on tanaan tullut tosiaan valmiiksi ja olisimme voineet muuttaa omiin huoneisiimme. Pidan talosta tosi tosi paljon. Se on niin hyvalla sijainnilla ja muutenkin kiva. Perhanan espanjalaiset tempperamentit! Harmittaa tosi paljon, ettei Isa sitten voinut mielestaan jaada. Ja myos vahan hermostuttaa, etta milla aikataululla ja millaisen kamppiksen Maria Jose sinne sit loytaa..
Nettiyhteytta olen tanaan yrittanyt saada, ja nayttaa silta, etta minun on pakko avata pankkitili sita varten. Huomenna sen pitaisi kuitenkin onnistua, ja Telefonicalla myyja varaa mulle mokkulaa! Toivottavasti osaan asentaa sen!
Loysin treenitakin taskusta mikon sukan ja tuli kamala itku! Oikeen sydamesta otti! Kun on tallanen rankka paiva, niin kaikki muukin tuntuu niin toivottomalta. Ja toimintaa ei oo nyt puuttunut.
Tanaan kavin juoksemassa ja pilateksessa ja sitten tulin kouluun, jossa taas tapasin vain tyhjan luokkahuoneen. En tajua!
Nyt kotiin sopimusta allekirjoittamaan ja sitten syomaan italialaiseen ravintolaan kavereiden kanssa. Manun aiti on kaymassa ja olemme kayneet kahtena paivana nyt lounaalla heidan luonaan. Kaikenkarvaista espanjalaista on tullut maistettua.
Pitakaa minut mielessa!
Eilinen meni mukavasti koulussa, tunteja ole vihdoin. Istuin vain kerran yksin luokkahuoneessa, johon ei tullut ketaan muita. Juttelin ranskalaisten Lean ja Davidin kanssa, joilla on menellaan kulttuurishokki, mutta jotka ovat tosi mukavia. Heidan kanssa mielellaan tutustuisin paremminkin. Joskin vaikuttavat olevan aika kyllastyneita toistensa seuraan..
Illalla sitten Maria Jose.. eli Doña de la casa.. eli meidan vuokraemanta tuli soppareiden kanssa. Isan kanssa oltiin paatetty etta pyydamme alennusta, koska meilla on ollut kaytossa vain yksi huone ja paikka vaikutti tahan paivaan asti ihan rakennustyomaalta (edelleen osittain, mutta tanaan kavi siivooja!!). Olin Isan kanssa samaa mielta, mutta Isa ja Maria Jose (joka on siis nainen..) ajautuivat kovaan riitaan. Kummatkin olivat ihan idiootteja, etenkin vuokranantaja, joka ei suostunut myontamaan lainkaan, etta talossa olisi jotain vikaa. Valissa yritin sanoa jotain rauhoittavaa, mutta en pysynyt heidan vauhdissaan mukana.. Tai he eivat pystyneet olemaan niin kauaa hiljaa etta oisin saanut sanottua mitaan. Soppareita emme allekirjoittaneet, ja Maria Jose sanoi useaan kertaan, etta lahtekaa menemaan jos ei miellyta. Tanaan han palaa soppareiden kanssa, mutta Isa oli niin poissa tolaltaan, etta on muuttanut pois. Isa loysi vapaan huoneen kolmen hengen asunnosta, ja mina jain suureen taloon sitten yksin. Tanaan vuokraemanta tulee sopimuksen kanssa.
Vuokra on niin halpa, etten jaksa ruveta riitelemaan. Talo on tanaan tullut tosiaan valmiiksi ja olisimme voineet muuttaa omiin huoneisiimme. Pidan talosta tosi tosi paljon. Se on niin hyvalla sijainnilla ja muutenkin kiva. Perhanan espanjalaiset tempperamentit! Harmittaa tosi paljon, ettei Isa sitten voinut mielestaan jaada. Ja myos vahan hermostuttaa, etta milla aikataululla ja millaisen kamppiksen Maria Jose sinne sit loytaa..
Nettiyhteytta olen tanaan yrittanyt saada, ja nayttaa silta, etta minun on pakko avata pankkitili sita varten. Huomenna sen pitaisi kuitenkin onnistua, ja Telefonicalla myyja varaa mulle mokkulaa! Toivottavasti osaan asentaa sen!
Loysin treenitakin taskusta mikon sukan ja tuli kamala itku! Oikeen sydamesta otti! Kun on tallanen rankka paiva, niin kaikki muukin tuntuu niin toivottomalta. Ja toimintaa ei oo nyt puuttunut.
Tanaan kavin juoksemassa ja pilateksessa ja sitten tulin kouluun, jossa taas tapasin vain tyhjan luokkahuoneen. En tajua!
Nyt kotiin sopimusta allekirjoittamaan ja sitten syomaan italialaiseen ravintolaan kavereiden kanssa. Manun aiti on kaymassa ja olemme kayneet kahtena paivana nyt lounaalla heidan luonaan. Kaikenkarvaista espanjalaista on tullut maistettua.
Pitakaa minut mielessa!
maanantai 6. lokakuuta 2008
Elamaa rakennustyomaalla
Hei!
Lauantaina siis muutimme taloomme vihdoin. Ikava yllatys oli, ettei siella remontin puitteissa ollut tapahtunut juuri mitaan. Maalari on tyoskennellyt siella eilen ja tanaan. Kaikki paikat ovat rakennuspolyn peitossa ja pintoihin allottaa koskea. Meilla on kaytossa yksi makuuhuone, jossa olemme nukkuneet yhteisella parisangylla. Marokkolainen maalari (joka teki eilen, sunnuntaina, taytta tyopaivaa... ei taida vuokraemanta maksella paljoa veroja tai vakuutuksia) arveli etta tanaan kaikki saataisiin valmiiksi. Toivo on kova! Ja toivottavasti saamme siivoojan sitten jo huomiseksi. Pitakaa peukkuja!
Nettiyhteytta menemme myos kyselemaan tanaan. Olen parhaillani yliopistolla, jossa piti olla tunteja, mutta kun tulin paikalle, minulle sanottiin, etta tunnit on peruttu... kukaan ei tieda miksi. On kylla ihme hommaa. Ehka huomenna?? Lounaalle meidat on tanaan kutsuttu Manun luo. (Manu on Isan tulkkikaveri. Aivan ihaaanaaaa!! sellainen oikein hossottava kaveri, jolla on jatkuvasti niin hyvat ilmeet ja jutut. Nyt Manu on kriisissa, koska hanen uusimman poikakaverinsa nimi on Hussein..niinku Saddamilla). Manun aiti tulee viikoksi kylaan ja han tekee meille jotain oikein espanjalaista.
Lauantai-iltana muuton jalkeen menimme juhlistamaan Paquin syntymapaivaa. Hanen isansa on entinen sotilas (kuten taalla lahes kaikki miehet.. sotilaita tai poliiseja) ja meilla oli kaytossa armeijan entinen rakennus ihan rannalta. Paquin koko perhe oli siella ja tunnelma oli aivan mahtava. Hanen aitinsa vietti myos synttareita, ja poydat notkuivat tapas -herkkuja. Taas tunnen itseni niin onnekkaaksi, etta olen loytanyt nama ihmiset. En osaa edes kuvitella kuinka yksinaista elama taalla muutoin olisi. Samoin tassa paasee espanjalaiseen elamanmenoon niin hyvin mukaan. Kokemus on aivan erilainen kuin Valenciassa, jossa asuttiin kansainvalis-ranskalaisessa kimppakampassa.
Eilen kavin aamulla taas juoksulenkilla ja paivalla kaytiin harkataisteluareenan sivussa olevassa tapasbaarissa lounaalla. Paikka oli niin autenttinen, etta se tuntui melkein vitsilta. Mosaiikkilaatat seinalla, katonrajasta roikkui kuivattuja kinkkuja, poydat oli tehty tynnyreiden paalle ja tarjoilijapojat juoksivat tapaslautasten ja olutlasien kanssa. Mustalaismusiikki soi taustalla ja kaikki maistui tosi hyvalta. Taydellinen espanjalainen iltapaiva!
Illalla katselin tv;ta ja Isa kavi Manun luona valmistelemassa perustuslain tulkkausta (!).. Manu, Lola (ja kaksi valtavaa bulldoggia) ja Lolita tulivat viela illalla katselemaan asuntoa. Ihanaa kun saadaan kaikki siivottua ja valmiiksi. Aion sitten kokata koko porukalle lihapullia tai jotain muuta ihanaa ja eksoottista! Ehka Isa ja hanen kaverit ovat niin karsivallisia puhuessaan minulle juuri ammattinsa vuoksi! Viittomakielen tulkit ovat varmasti aika ymmartavaista vakea yleisemminkin.
Taalla menee siis aika mukavasti!
Halauksia kotisuomeen ja muuallekin maailmalle!
Lauantaina siis muutimme taloomme vihdoin. Ikava yllatys oli, ettei siella remontin puitteissa ollut tapahtunut juuri mitaan. Maalari on tyoskennellyt siella eilen ja tanaan. Kaikki paikat ovat rakennuspolyn peitossa ja pintoihin allottaa koskea. Meilla on kaytossa yksi makuuhuone, jossa olemme nukkuneet yhteisella parisangylla. Marokkolainen maalari (joka teki eilen, sunnuntaina, taytta tyopaivaa... ei taida vuokraemanta maksella paljoa veroja tai vakuutuksia) arveli etta tanaan kaikki saataisiin valmiiksi. Toivo on kova! Ja toivottavasti saamme siivoojan sitten jo huomiseksi. Pitakaa peukkuja!
Nettiyhteytta menemme myos kyselemaan tanaan. Olen parhaillani yliopistolla, jossa piti olla tunteja, mutta kun tulin paikalle, minulle sanottiin, etta tunnit on peruttu... kukaan ei tieda miksi. On kylla ihme hommaa. Ehka huomenna?? Lounaalle meidat on tanaan kutsuttu Manun luo. (Manu on Isan tulkkikaveri. Aivan ihaaanaaaa!! sellainen oikein hossottava kaveri, jolla on jatkuvasti niin hyvat ilmeet ja jutut. Nyt Manu on kriisissa, koska hanen uusimman poikakaverinsa nimi on Hussein..niinku Saddamilla). Manun aiti tulee viikoksi kylaan ja han tekee meille jotain oikein espanjalaista.
Lauantai-iltana muuton jalkeen menimme juhlistamaan Paquin syntymapaivaa. Hanen isansa on entinen sotilas (kuten taalla lahes kaikki miehet.. sotilaita tai poliiseja) ja meilla oli kaytossa armeijan entinen rakennus ihan rannalta. Paquin koko perhe oli siella ja tunnelma oli aivan mahtava. Hanen aitinsa vietti myos synttareita, ja poydat notkuivat tapas -herkkuja. Taas tunnen itseni niin onnekkaaksi, etta olen loytanyt nama ihmiset. En osaa edes kuvitella kuinka yksinaista elama taalla muutoin olisi. Samoin tassa paasee espanjalaiseen elamanmenoon niin hyvin mukaan. Kokemus on aivan erilainen kuin Valenciassa, jossa asuttiin kansainvalis-ranskalaisessa kimppakampassa.
Eilen kavin aamulla taas juoksulenkilla ja paivalla kaytiin harkataisteluareenan sivussa olevassa tapasbaarissa lounaalla. Paikka oli niin autenttinen, etta se tuntui melkein vitsilta. Mosaiikkilaatat seinalla, katonrajasta roikkui kuivattuja kinkkuja, poydat oli tehty tynnyreiden paalle ja tarjoilijapojat juoksivat tapaslautasten ja olutlasien kanssa. Mustalaismusiikki soi taustalla ja kaikki maistui tosi hyvalta. Taydellinen espanjalainen iltapaiva!
Illalla katselin tv;ta ja Isa kavi Manun luona valmistelemassa perustuslain tulkkausta (!).. Manu, Lola (ja kaksi valtavaa bulldoggia) ja Lolita tulivat viela illalla katselemaan asuntoa. Ihanaa kun saadaan kaikki siivottua ja valmiiksi. Aion sitten kokata koko porukalle lihapullia tai jotain muuta ihanaa ja eksoottista! Ehka Isa ja hanen kaverit ovat niin karsivallisia puhuessaan minulle juuri ammattinsa vuoksi! Viittomakielen tulkit ovat varmasti aika ymmartavaista vakea yleisemminkin.
Taalla menee siis aika mukavasti!
Halauksia kotisuomeen ja muuallekin maailmalle!
lauantai 4. lokakuuta 2008
MUUTTO!
Hei!
Eilen siis lähdimme ulkoilemaan Puertoon (baarikompleksi venesataman yhteydessä). Ensin syötiin porukalla tapaksia ja hölistiin, sitten jatkettiin Mai Taihin (salsabaari). Paquilla (Isan työkaveri) oli 29-vuotissynttärit ja Mai Taihin oltiin järjestetty sille valokuva slide show ja synttärikakku. Niillä on kyllä niin mahtava työporukka ja muistuttaa paljon omia kavereita. Oon tosi onnekas, että löysin ryhmän ihmisiä, joiden kanssa viettäisin aikaa kotonakin.
Baarit olivat auki.. kuka tietää mihin asti... Minä olin jo ennen kolmea ihan kypsä, mutta sinnittelin silti puoli viiteen. Taksin löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertaista. Sain kaksikin numeroa, mutta kumpikaan ei vastannut. Takseja ei kulkenut missään. Onneksi Isa ja Manu tulivat saattamaan minua, muutoin olisi ollut vähän turvaton olo. Jo baariin tullessa sain kuulla monta huutelua ja yksi mies jopa ajeli korttelin ympäri, niin, että tuli minua aina uudestaan vastaan. Koen ahdistuksen tunteita. Lopulta kuitenkin taksi, jonka olimme nähneet jo aiemmin, tuli takaisin ja sain kyydin kotiin.
Tänään on lievä krapula. Mutta mojitot olivat maailman parhaita.
Tänään sitten edessä muutto. Vihdoin viimein. Ainoa mutka matkassa on nettiyhteyden puuttuminen. Toivottavasti sen saa otettua ensi viikoksi. Muutoin tulee ONGELMIA! Mutta joka tapauksessa ihanaa päästä kodintuntuiseen ympäristöön. Olen hyvin tyytyväinen. Nyt kiinnostavat päiväunet ja sitten pakko taas pakata!
voikaa hyvin, ystävät!
Eilen siis lähdimme ulkoilemaan Puertoon (baarikompleksi venesataman yhteydessä). Ensin syötiin porukalla tapaksia ja hölistiin, sitten jatkettiin Mai Taihin (salsabaari). Paquilla (Isan työkaveri) oli 29-vuotissynttärit ja Mai Taihin oltiin järjestetty sille valokuva slide show ja synttärikakku. Niillä on kyllä niin mahtava työporukka ja muistuttaa paljon omia kavereita. Oon tosi onnekas, että löysin ryhmän ihmisiä, joiden kanssa viettäisin aikaa kotonakin.
Baarit olivat auki.. kuka tietää mihin asti... Minä olin jo ennen kolmea ihan kypsä, mutta sinnittelin silti puoli viiteen. Taksin löytäminen ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertaista. Sain kaksikin numeroa, mutta kumpikaan ei vastannut. Takseja ei kulkenut missään. Onneksi Isa ja Manu tulivat saattamaan minua, muutoin olisi ollut vähän turvaton olo. Jo baariin tullessa sain kuulla monta huutelua ja yksi mies jopa ajeli korttelin ympäri, niin, että tuli minua aina uudestaan vastaan. Koen ahdistuksen tunteita. Lopulta kuitenkin taksi, jonka olimme nähneet jo aiemmin, tuli takaisin ja sain kyydin kotiin.
Tänään on lievä krapula. Mutta mojitot olivat maailman parhaita.
Tänään sitten edessä muutto. Vihdoin viimein. Ainoa mutka matkassa on nettiyhteyden puuttuminen. Toivottavasti sen saa otettua ensi viikoksi. Muutoin tulee ONGELMIA! Mutta joka tapauksessa ihanaa päästä kodintuntuiseen ympäristöön. Olen hyvin tyytyväinen. Nyt kiinnostavat päiväunet ja sitten pakko taas pakata!
voikaa hyvin, ystävät!
perjantai 3. lokakuuta 2008
Mielialani on kohentunut
Eilisen epätoivon jälkeen olen päässyt taas elämänmakuun kiinni. Välissä tuntuu, että haluaa käpertyä sänkyyn ja vain itkeskellä, mutta yritän muuttaa asennettani jatkuvilla positiivisilla ajatuksilla.
Eilen kipitin siis spinning -tunnille ennen sosiologian luentoa. Natisevat pyörät ja anukseen tunkeutuva penkki, jonka pehmusteet ovat kuoriutuneet pois ei haitannut menoa. Endorfiinit tekivät tehtävänsä ja päätin, että juttelen teiniopiskelijoille, vaikkei heitä ensin kiinnostaisi pätkääkään. Enhän itse voi menettää mitään jos yritän! Kiitos spinning, positiivisista ajatuksista.
Kävin suihkussa ja menin koululle, jossa odottelin luokkahuoneen edessä 20.10 asti. Ketään ei näkynyt lähimaillakaan ja luokan ovikin oli lukossa. En jaksanut odotella enempää (vaikka aamun luennon proffa olikin sanonut, että tunnit alkavat "joustavasti") ja lähdin kotiin.
Illalla katselin hieman prison breakkiä, joka sijoittuu panamalaiseen vankilaan. Se kirvoitti koti-ikävän taas pintaan. Espanjankieliset tyypit olivat kaikkein kauheimpia.
Aamulla lähdin kouluun niin hyvissä ajoin, että ehdin käydä läheisessä kahvilassa teellä ja churroilla. Katselin kahvilassa istuvaa, hälisevää ihmisjoukkoa ja kadulla käveleviä musliminaisia värikkäissä vaatteissaan. Tee oli makeaa ja churroista rasvaiset sormet värjäsivät lautasliinat läpinäkyviksi. Muistin, miksi tänne on lähdetty. Elämä voittaa.
Luento meni kivasti. Ymmärsin kaiken! Kysyin neuvoja luentomateriaalin hakemiseen toisilta oppilailta, ja he olivat oikein avuliaita. Jee! Koululta kävelin keskustaan. En vain tajua näitä aukioloaikoja! Tuntuu, että olin aiemmin samoihin aikoihin keskustassa ja kaikki paikat olivat auki. Nyt kaikki oli kiinni. Söin hieman paellaa ja nautin auringonpaisteesta.
Ajattelin vihdoin mennä rannalle makoilemaan ja ruskettumaan. Ranta haisee yhä aika kauhealle, vaikka roskavuoret onkin siivottu. Tuntuu, että ainoat henkilöt rannan lähettyvillä (tai puistoissa tai julkisilla penkeillä) ovat muslimimiehiä, joilla ei ole muuta toimitettavaa kuin tuijottaa provosoivasti ja maiskutella suitaan, kuin kutsuisivat luokseen kissaa. YÖÖÖÖKKK!!! Olen hieman kyllästynyt siihen, että tuijotetaan. Voi ihanat Suomen kadut, joissa kukaan mies ei katso kahdesti! Nautin siitä niin.
Nyt lenkkeilyn ja "pilateksen" (opettaja ei vain tullut paikalle, joten tein itsekseni vartin vatsoja..) jälkeen valmistaudun kohta lähtemään ulos. Isa on kavereineen menossa puertoon ja änkeydyn taas mukaan. Huomenna on Paki -nimisen tytön synttärit ja ennen sitä menemme viemään tavaroitamme uuteen asuntoon (joka ei muuten vieläkään ole valmis!). Olen edelleen äärimmäisen muuttokypsässä tilassa.
Hasta luego!
torstai 2. lokakuuta 2008
Supermuscle
Moi taas ja hyvää lokakuuta!
Lukujärjestys on vihdoin valmis, ja tällä hetkellä tuntuu varsin inhimilliseltä. Aamu alkoi Economia Politica –luennolla, jolla ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa, vaan pureutuu taloustieteen perusteisiin. Tämä sopii minulle vallan mainiosti.
Eilen lukkari tuli siis valmiiksi aamupäivästä. Yliopiston vierestä löytyy Supermuscle –niminen kuntosali, johon kävin tutustumassa. Karmivasta ulkokuorestaan huolimatta, sali oli ihan mukava ja tuntitarjonta hyvä. Tänään siis palasin sinne ja liityin. Kohta olen täyttä supermusclea!
Eilen oli myös Ramadanin viimeinen ilta, joten Isa kutsui minutkin kaverinsa Lolan luokse illalliselle. Lola oli tehnyt marokkolaista ruokaa ja parvekkeelta yritimme nähdä ilotulituksia (ilman menestystä). Ramadan selittää ravintoloiden oudot aukioloajat sekä hiljaisen katukuvan. Nyt muslimit kuulemma valtaavat jälleen kadut ja elämä palautuu normaaliin. Odotan innolla.
Ilokseni voin myös kertoa, että tänään ja eilen on ollut todella kesäistä ja kuumaa. Ehkäpä rusketuksen saa kuitenkin vielä kuntoon.
Eilinen ilta oli tosiaan pelastus. Olin jo aika maassa mielialojeni kanssa. Jotenkin sitä kotisuomessa unohtaa, että vaihtokokemukset ja kaikenlaiset ulkomailla oleilut ovat yleensä 20% sitä hauskanpitoa ja ihmisten tapaamista, jonka jälkeenpäin muistaa ja 80% ajasta kuluu pelkkään oleiluun ja ikävän kanssa kamppailuun. Tietysti ne hienot hetket ovat tavallaan sen arvoisia, mutta todellisuus vain unohtuu aina kun seuraavaa reissua suunnittelee. Vieraassa maassa oleminen on hirveän irrallista. Ehkä asia parantuu kun päästään vihdoin muuttamaan omaan kotiin, jossa on oma keittiö ja huone ja oleilu on toivottavasti vaivatonta.
Nyt vaikuttaa todella vaikealta toisiin opiskelijoihin tutustuminen. Koulussa ei ole esim. yhteistä ruokalaa ja tuntuu, ettei opiskelijaelämääkään oikein ole. Suomen tuutori –järjestelmä on kyllä hieno juttu. Vaihtarit saavat halutessaan kosketuspinnan suomalaisiin opiskelijoihin, vaikkakin he viihtyvät hyvin omissa porukoissaan. Täällä meitä vaihtareita on tällä hetkellä 3. Lisäkseni ranskalaiset Davide ja Lea, jotka asuvat yhdessä. Viikon sisällä tulee kai poika Italiasta sekä vielä yksi ranskalainen. Noh, onneksi on Isa ja hänen työkaverinsa.
Eilen en pysynyt mukana vilkkaassa puheensorinassa, mutta silti olo oli mukava. Pääsin juttelemaan ja tiedän, että vaikka ajoittain tuntuu vähän epätoivoiselta, kielitaito paranee koko ajan.
Tapan tässä nyt parhaillaan aikaa ja vituttaa, etten pääse omalla koneella jostain syystä nettiin. Fuck.
Tänään olisi salsatunti, mutta mulla on samaan aikaan sosiologiaa yliopistolla (vimppa tunti on klo 20-21!!!, pidän tätä järkyttävänä).
Myös harmittaa suunnattomasti rakkauskirjeeni häviäminen bittitaivaaseen. Mihin sellanen voi joutua???
Terkuin Tiina (joka yrittäää!!!)
tiistai 30. syyskuuta 2008
Täällä piti paistaa aurinko!
Minut tuntevat tietävät, että vaihdon yksi päämotiiveista oli rusketuksen päivittäminen sekä sillä leuhottaminen kun tulen kotiin jouluksi. Tämä päämäärä näyttää jäävän auttamattomasti unelmaksi.
Aamupäiväinen juoksulenkki oli aiottua rankempi kun taivas repesi jälleen. Vettä tuli rankasti. Onneksi lenkkivaatteiden kastuminen ei ollut kovin vakavaa (rehellisesti olivat ruvenneet jo vähän haisemaan, ja olivat tosi otollisessa tilassa nyrkkipyykille kun palasin...). Sitä paitsi rankka vesisade lisää dramatiikkaa jokaiseen juoksulenkkiin, tunsin itseni todella Rocky Balboan veroiseksi. Vielä kun saisi lisää kasarirokkia soittimeen!
Sängyn vaihto on tosiaan lisännyt elämänhaluani. Muttei sängystä nousemisen haluani. Nukuin tosi myöhään ja otin vielä levolliset päiväunetkin. On ihanaa vain maata ja tuntea jämäkkä ja silti pehmeä patja vartalonsa alla. En ikinä olisi uskonut kuinka nautinnollista se voi olla! Suosittelen kaikille muutaman yön nukkumista vanhalla, vinkuvalla ja tökkivällä jousipatjalla.
Iltapäivällä aurinkoa oli mahdollista nähdä hieman ja menin hankkimaan itselleni vihdoin paikallisen Sim-kortin.
Huomenna koululle valitsemaan lopullisesti kurssit. Koko ajan odotan, että "nyt se alkaa", mutta tämä on tosiaan Espanja. Alkaa kun alkaa... vaikka välillä jo toivon, ettei ala ollenkaan! Mutta ihan kiva kyllä täyttää päivät jollain muulla kuin Columbon katselulla ja maleksemisella... Vaikka ei vanhassa kunnon etsiväketussa ole mitään vikaa!
Terdei taas!
Aamupäiväinen juoksulenkki oli aiottua rankempi kun taivas repesi jälleen. Vettä tuli rankasti. Onneksi lenkkivaatteiden kastuminen ei ollut kovin vakavaa (rehellisesti olivat ruvenneet jo vähän haisemaan, ja olivat tosi otollisessa tilassa nyrkkipyykille kun palasin...). Sitä paitsi rankka vesisade lisää dramatiikkaa jokaiseen juoksulenkkiin, tunsin itseni todella Rocky Balboan veroiseksi. Vielä kun saisi lisää kasarirokkia soittimeen!
Sängyn vaihto on tosiaan lisännyt elämänhaluani. Muttei sängystä nousemisen haluani. Nukuin tosi myöhään ja otin vielä levolliset päiväunetkin. On ihanaa vain maata ja tuntea jämäkkä ja silti pehmeä patja vartalonsa alla. En ikinä olisi uskonut kuinka nautinnollista se voi olla! Suosittelen kaikille muutaman yön nukkumista vanhalla, vinkuvalla ja tökkivällä jousipatjalla.
Iltapäivällä aurinkoa oli mahdollista nähdä hieman ja menin hankkimaan itselleni vihdoin paikallisen Sim-kortin.
Huomenna koululle valitsemaan lopullisesti kurssit. Koko ajan odotan, että "nyt se alkaa", mutta tämä on tosiaan Espanja. Alkaa kun alkaa... vaikka välillä jo toivon, ettei ala ollenkaan! Mutta ihan kiva kyllä täyttää päivät jollain muulla kuin Columbon katselulla ja maleksemisella... Vaikka ei vanhassa kunnon etsiväketussa ole mitään vikaa!
Terdei taas!
maanantai 29. syyskuuta 2008
Universumin kaikuja
Tervehdys!
Ensimmäisenä haluan toivottaa Hannalle viimehetkellä hyvää 20 -vuotispäivää! Pusuja Kreikkaan!
Eilinen meni vähän matalalla profiililla lopulta. Kävin yksin leffassa katsomassa Tropic Thunderin dubatun version. Vähän meni ehkä vitsit ohi, mutta kyllä myös nauratti. Täytyy nähdä uudestaan englanniksi heti kun mahdollisuus tarjoutuu. Tom Cruise on mun uusi idoli :)
Tänään tarvoin sit koululle aamutuimaan. Vettä tuli taivaan täydeltä ja olin ihan uitettu kun pääsin perille. Todella vituttava kävelylenkki, mutta tulipa tehtyä. Siellä sitten istuin Miguelin huoneessa ekan tunnin katsellen karttaa ja sanakirjaa, kun se yritti koota itseään. Lopulta tapasin rehtorin ja Rocion, joka on mun yhteyshenkilö (tms...??). Saan valita kursseja, jotka tällä hetkellä tuntuu aivan ylivoimaisilta! (ei mun kielitaito RIITÄ! mihin oon itteni laittanu??) Ensimmäinen viikko on onneksi castellanon (=espanjan) intensiivikurssia. Toivottavasti se tekee ihmeitä, ja pystyn sen jälkeen perehtymään hallintotieteen ja vero-oikeuden saloihin espanjaksi.
Tapasin myös ohimennen kaksi ranskalaista vaihtaria, jotka asuvat yhdessä jossain kämpässä. Tyttö ja poika, joista ainakin tyttö puhui paljon minua heikompaa espanjaa (onko tämä ilkeää?? se oli mulle helpotus!). Keskiviikkona sitten pitäisi kaikkien vaihtareiden olla viimein paikalla.
Iltapäivällä mun elämä mullistui. Olen kärsinyt selän jumituksesta koko ajan täällä. Ensin luulin, että se johtuu lenkkeilystä, mutta pian tajusin että syy on residencian patjassa, josta minua tökkivät joka yö sojottavat jouset. Kamala narina kuuluu, kun siirrän hiemankaan ruhoani. Pikkuruisessa huoneessa on kaksi patjaa, ja ensin odotin, että minulle saattaisi mahdollisesti tulla kämppis. En ole siis edes koskenut kädellä tähän toiseen sänkyyn. Tänään sen vihdoin tein, ja minulle avautui uusi maailma. Voi herran tähden! miten patjoissa voi olla niin valtavia eroja? Vaihdoin sänkyä saman tein ja nyt odotan nukkumista todella innolla. AAAAH!
Residencia on muuten nyt täyttynyt opiskelijoista ja minulle on tilaa vain maanantaihin asti. Toivottavasti päästään viikonloppuna siis muuttamaan. Kauhean nuorilta vaikuttaa nämä muut asukkaat.
Iltapäivällä näin Isan keskustassa. Menimme juomaan marokkolaista teetä Teteriaan (niinku Cafeteria, mutta teelle). Se oli aivan mielettömän hyvää, maistui mintulle ja sokerille. Tilattiin myös chorroja, jotka ovat kuin munkkitikkuja. mmmmm.....
Siitä jatkoimme keskustaan hieman kaupoille ja lopulta ilta huipentui puertossa (satama, jossa baarikompleksi) jonne tulivat myös Isan tulkkikaverit. Menimme Mai Tai -nimiseen baariin, jossa pidetään salsa -tunteja. Uusi harrastus löytyi siis sieltä. Ihana kuubalainen opettaja näytti salsan alkeita ja jäimme sinne vielä hengailemaankin.
Isan kaverit olivat tosi mukavia ja kutsuivat minut heti viikonloppurientoihin jne. The Secret -kirjaa lukeneena uskon tämän kaiken hyvyyden olevan universumin vastaus positiiviseen asenteeseeni. Positiivisuuden eteen pitää kyllä tehdä kovasti töitä. En meinaa uskoa, että olen ollut täällä vasta alle viikon!!! Ja epätoivo oli kyllä vallata kun katselin kalenterista, että mikon tuloon on vielä yli kuukausi.
Mutta olen päättänyt nauttia.
Muuttoa yhä kiihkeämmin odotellen (koska täällä residenciassa on niiiin meluisaa!),
Tiina
Ensimmäisenä haluan toivottaa Hannalle viimehetkellä hyvää 20 -vuotispäivää! Pusuja Kreikkaan!
Eilinen meni vähän matalalla profiililla lopulta. Kävin yksin leffassa katsomassa Tropic Thunderin dubatun version. Vähän meni ehkä vitsit ohi, mutta kyllä myös nauratti. Täytyy nähdä uudestaan englanniksi heti kun mahdollisuus tarjoutuu. Tom Cruise on mun uusi idoli :)
Tänään tarvoin sit koululle aamutuimaan. Vettä tuli taivaan täydeltä ja olin ihan uitettu kun pääsin perille. Todella vituttava kävelylenkki, mutta tulipa tehtyä. Siellä sitten istuin Miguelin huoneessa ekan tunnin katsellen karttaa ja sanakirjaa, kun se yritti koota itseään. Lopulta tapasin rehtorin ja Rocion, joka on mun yhteyshenkilö (tms...??). Saan valita kursseja, jotka tällä hetkellä tuntuu aivan ylivoimaisilta! (ei mun kielitaito RIITÄ! mihin oon itteni laittanu??) Ensimmäinen viikko on onneksi castellanon (=espanjan) intensiivikurssia. Toivottavasti se tekee ihmeitä, ja pystyn sen jälkeen perehtymään hallintotieteen ja vero-oikeuden saloihin espanjaksi.
Tapasin myös ohimennen kaksi ranskalaista vaihtaria, jotka asuvat yhdessä jossain kämpässä. Tyttö ja poika, joista ainakin tyttö puhui paljon minua heikompaa espanjaa (onko tämä ilkeää?? se oli mulle helpotus!). Keskiviikkona sitten pitäisi kaikkien vaihtareiden olla viimein paikalla.
Iltapäivällä mun elämä mullistui. Olen kärsinyt selän jumituksesta koko ajan täällä. Ensin luulin, että se johtuu lenkkeilystä, mutta pian tajusin että syy on residencian patjassa, josta minua tökkivät joka yö sojottavat jouset. Kamala narina kuuluu, kun siirrän hiemankaan ruhoani. Pikkuruisessa huoneessa on kaksi patjaa, ja ensin odotin, että minulle saattaisi mahdollisesti tulla kämppis. En ole siis edes koskenut kädellä tähän toiseen sänkyyn. Tänään sen vihdoin tein, ja minulle avautui uusi maailma. Voi herran tähden! miten patjoissa voi olla niin valtavia eroja? Vaihdoin sänkyä saman tein ja nyt odotan nukkumista todella innolla. AAAAH!
Residencia on muuten nyt täyttynyt opiskelijoista ja minulle on tilaa vain maanantaihin asti. Toivottavasti päästään viikonloppuna siis muuttamaan. Kauhean nuorilta vaikuttaa nämä muut asukkaat.
Iltapäivällä näin Isan keskustassa. Menimme juomaan marokkolaista teetä Teteriaan (niinku Cafeteria, mutta teelle). Se oli aivan mielettömän hyvää, maistui mintulle ja sokerille. Tilattiin myös chorroja, jotka ovat kuin munkkitikkuja. mmmmm.....
Siitä jatkoimme keskustaan hieman kaupoille ja lopulta ilta huipentui puertossa (satama, jossa baarikompleksi) jonne tulivat myös Isan tulkkikaverit. Menimme Mai Tai -nimiseen baariin, jossa pidetään salsa -tunteja. Uusi harrastus löytyi siis sieltä. Ihana kuubalainen opettaja näytti salsan alkeita ja jäimme sinne vielä hengailemaankin.
Isan kaverit olivat tosi mukavia ja kutsuivat minut heti viikonloppurientoihin jne. The Secret -kirjaa lukeneena uskon tämän kaiken hyvyyden olevan universumin vastaus positiiviseen asenteeseeni. Positiivisuuden eteen pitää kyllä tehdä kovasti töitä. En meinaa uskoa, että olen ollut täällä vasta alle viikon!!! Ja epätoivo oli kyllä vallata kun katselin kalenterista, että mikon tuloon on vielä yli kuukausi.
Mutta olen päättänyt nauttia.
Muuttoa yhä kiihkeämmin odotellen (koska täällä residenciassa on niiiin meluisaa!),
Tiina
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Mulla on koti! (....ehkä viikon päästä)
Moix taas!
Eilen mudassa lenkkeilyn jälkeen lähdin lopulta syömään keskustaan. Isa oli syönyt kuitenkin jo aiemmin kotonaan ja oli kai hieman krapulainen kun oli perjantaina ollut bailaamassa.
Hetkellistä tylsyyttä tyydytin eilen siis kävelemällä illalla rannalla ja pimeän tultua vielä supermarketissa! Myöhemmin pieni facebook -vakoilusessio tyydytti minua hiukan.
Aamulla aamiaisen jälkeen yritin lukea kehitysmaatutkimusta, mutta ikkunasta kuului kissan lohduton naukuminen. Tähyilin ulos (josta on muuten näkymä jalkapallokentälle!), ja vihdoin huomasin stadionin sisällä pienen kissanpennun, joka katsoi minua suoraan silmiin! Hetken naukumista kuunneltuani en kestänyt enää hetkeäkään, vaan hain lähikaupasta tonnikalapurkin ja lähdin kiertämään stadionia, josko sinne pääsisi sisään. Sisäänpääsyä ei löytynyt; kaikki portit olivat lukossa. Joskin yhdeltä kulmalta löytyi kusen hajuisia miekkosia, jotka olisivat olleet myös tonnikalapurkin tarpeessa. Tämä kierros stadionin ympäri oli jotenkin niiiin epätoivoisen surullinen. Palasin hostelliin tonnikala yhä kassissa. Kissaa ei enää näkynyt ikkunasta, joskin huomasin, että palotikkaita pitkin pääsisin huoltokäytävälle, josta ruokaa voisi heittää muurin yli.. Maybe next time :)
Isalta tuli viesti, että hän on menossa katsomaan kämppää. Tapasimme siis läheisen sairaalan edessä, josta vuokranantaja tuli hakemaan meitä autolla. (satoi...) Kämppä on tosi hyvällä sijainnilla, aika lähellä tätä residenciaa. Noin kolme korttelia rannasta, supermarketti ihan vieressä. Asunto oli kolmikerroksinen talo (kuitenkin siis suhteellisen pieni... n 100n2). Siellä oli remontti vielä kesken. Pintaan tulisi maalia ja jotain pintaremppaa, mutta kämppä oli aivan fantastinen! Alakerrassa ensin olohuone ja pienehkö keittiö ja kylppäri. Tokakerroksessa iso makuuhuone ja kylppäri ja kolmannessa kaksi pienempää makkaria (joista toinen oli kyllä varastotilana). Kaikki kylppärit ja keittiöt olivat uusia! Neljäskin kerros löytyi, jossa oli pesukone porrastasanteella sekä KATTOTERASSI, josta näkymät merelle ja vuorille. Varasimme kämpän heti! Vuokra on 250 e/kk plus sähkö. Asunto on täysin kalustettu telkkaria myöten. Remontti kestää vielä noin viikon... ja residenciassa ei kuulemma ole tilaa.. vähän jänskättää minne joudun menemään tässä välissä, jos täältä pitää lähteä.
Huomenna siis kuitenkin yliopistolle aamusta tapaamaan toiset vaihtarit ja katsomaan mille tunneille joudun.
Yritän pitää lipun korkealla, vaikka onkin ollut vähän hiljainen meininki. Lähinnä ehkä johtuen siitä, että on pari päivää ollut aika eristyksissä (thank god for mese).
Huomista sekä tulevaa muuttoa odotellen,
Tinde
Eilen mudassa lenkkeilyn jälkeen lähdin lopulta syömään keskustaan. Isa oli syönyt kuitenkin jo aiemmin kotonaan ja oli kai hieman krapulainen kun oli perjantaina ollut bailaamassa.
Hetkellistä tylsyyttä tyydytin eilen siis kävelemällä illalla rannalla ja pimeän tultua vielä supermarketissa! Myöhemmin pieni facebook -vakoilusessio tyydytti minua hiukan.
Aamulla aamiaisen jälkeen yritin lukea kehitysmaatutkimusta, mutta ikkunasta kuului kissan lohduton naukuminen. Tähyilin ulos (josta on muuten näkymä jalkapallokentälle!), ja vihdoin huomasin stadionin sisällä pienen kissanpennun, joka katsoi minua suoraan silmiin! Hetken naukumista kuunneltuani en kestänyt enää hetkeäkään, vaan hain lähikaupasta tonnikalapurkin ja lähdin kiertämään stadionia, josko sinne pääsisi sisään. Sisäänpääsyä ei löytynyt; kaikki portit olivat lukossa. Joskin yhdeltä kulmalta löytyi kusen hajuisia miekkosia, jotka olisivat olleet myös tonnikalapurkin tarpeessa. Tämä kierros stadionin ympäri oli jotenkin niiiin epätoivoisen surullinen. Palasin hostelliin tonnikala yhä kassissa. Kissaa ei enää näkynyt ikkunasta, joskin huomasin, että palotikkaita pitkin pääsisin huoltokäytävälle, josta ruokaa voisi heittää muurin yli.. Maybe next time :)
Isalta tuli viesti, että hän on menossa katsomaan kämppää. Tapasimme siis läheisen sairaalan edessä, josta vuokranantaja tuli hakemaan meitä autolla. (satoi...) Kämppä on tosi hyvällä sijainnilla, aika lähellä tätä residenciaa. Noin kolme korttelia rannasta, supermarketti ihan vieressä. Asunto oli kolmikerroksinen talo (kuitenkin siis suhteellisen pieni... n 100n2). Siellä oli remontti vielä kesken. Pintaan tulisi maalia ja jotain pintaremppaa, mutta kämppä oli aivan fantastinen! Alakerrassa ensin olohuone ja pienehkö keittiö ja kylppäri. Tokakerroksessa iso makuuhuone ja kylppäri ja kolmannessa kaksi pienempää makkaria (joista toinen oli kyllä varastotilana). Kaikki kylppärit ja keittiöt olivat uusia! Neljäskin kerros löytyi, jossa oli pesukone porrastasanteella sekä KATTOTERASSI, josta näkymät merelle ja vuorille. Varasimme kämpän heti! Vuokra on 250 e/kk plus sähkö. Asunto on täysin kalustettu telkkaria myöten. Remontti kestää vielä noin viikon... ja residenciassa ei kuulemma ole tilaa.. vähän jänskättää minne joudun menemään tässä välissä, jos täältä pitää lähteä.
Huomenna siis kuitenkin yliopistolle aamusta tapaamaan toiset vaihtarit ja katsomaan mille tunneille joudun.
Yritän pitää lipun korkealla, vaikka onkin ollut vähän hiljainen meininki. Lähinnä ehkä johtuen siitä, että on pari päivää ollut aika eristyksissä (thank god for mese).
Huomista sekä tulevaa muuttoa odotellen,
Tinde
lauantai 27. syyskuuta 2008
Ukkonen
Morkkeli taas, lukuisat lukijani :)
Eilisilta sujui leppoisasti katsellen sinkkuelämää -elokuvaa läppäriltä. Jätin huoneen ikkunan auki mennessäni nukkumaan vain herätäkseni paria tuntia myöhemmin sisään tuulevaan, vaakasuoraan sateeseen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja taivas löi todella tulta; en ole koskaan nähnyt sellaista ukonilmaa kuin eilen. Jopa pelotti vähän jyrinä ja mielettömät salamat.
Aamulla taivas oli vielä pilvinen, ja myöhästyin TAAS aamiaiselta. (jonka piti olla viikonloppuna tuntia myöhempään??) Söin omenan ja menin rannalle juoksulenkille. Voi sitä paskan määrää, minkä Välimeri oli yön aikana oksentanut rannalleen. Pieneltä matkalta olisi tullut jo monta kuormallista tavaraa.. surullinen näky!
Palasin suihkuun ja nyt olen piakkoin lähdössä keskustaan. Sia kavereineen on menossa syömään ja menen varmaan mukaan. Tosi mahtavaa, että tapasin hänet. Ekat päivät olisivat aika yksinäisiä muutoin, etenkin kun täällä residenciassa näkyy oleilevan lähinnä henkilökunnan 50-kymppisiä kavereita.
Muuttovalmiuteni on aika korkea. Odotan tosi innolla kämpän katsomista sekä maanantaina kun tapaan vihdoin muut vaihtarit!
perjantai 26. syyskuuta 2008
levadura.....or something....?
Uskomatonta, että on jo perjantai! Vaikka tavallaan lasken koko ajan päiviä marraskuuhun, että Miksa tulee :)
Aamulla olin motivoinut lähtemään rannalle ottamaan aurinkoa ja päivittämään hipiän väriä. Kun pääsin ulos Marimekon kesämekossani taivas oli pilvinen, ja sieltä tuli alas VETTÄ!! ...ihan vähän, mutta silti!
Lähdinkin siis keskustaan katsastelemaan kauppatarjontaa, joka yllätti ihan positiivisesti. Odotin täällä olevan vain katumarkkinoita mutta ostoskadulta löytyi Zara, Mango, Sfera ja muut espanjalaiset suosikit. Mitään tarpeita ei vaateosastolta ollut, mutta pyyhettä en ottanut mukaani. Mangon tädit neuvoivat minut paikalliseen tavarataloon, josta löytyy kuulemma kaikkea. Wow.
Kuten arvata saataa, mäen päällä minua ei odottanut mikään varsinainen Stockmann, vaan nelikerroksinen varasto, jossa todella oli myynnissä vähän kaikkea... Pyyhkeet ja kodintekstiilit löytyivät ylimmästä kerroksesta, jonne kipusin pistävän hienhajun ja huonepölyn läpi.
Pyyhkeen valittuani noin 80 -vuotias myyjätär antoi käteeni lappusen, jonka kanssa kipusin takaisin alakertaan, johon sitten maksoin kassalle. Jännittävä kokemus!
Kevyt tapas -lounas rantabulevardilla oli iltapäivän ohjelma, jonka jälkeen aurinkokin tuli esille. Istuin rantsussa lueskelemassa, vaikkakaan en mennyt uimaan.
SEURAAVA EPISODI ON LÄHINNÄ NAISILLE, jos miehiä ällöttää, ei voi väittää, etten olisi varoittanut!!!:
Kokkolassa äidin kanssa arvoimme apteekissa, mitä lääkkeitä kannattaisi ottaa mukaan. Hiivatulehdukseen ajattelin ottaa kapselin matkaan, vaikkei sitä vaivaa onneksi ole monasti ollutkaan. Äiti neuvoi, että kyllä Espanjastakin lääkkeet löytyy, joten en kapselia sitten hankkinut. Tietenkin kutiava kumppani ilostutti minua heti olemassaolollaan. Kiitokset varmaan ylipitkästä ja kuumasta matkasta Melillaan, jalassa hiostavat pikkarit sekä hikoilusta matkan aikana(tiedän... YÖK) ja tietysti stressi, stressi.
Hiivatulehdusta ei sanakirjasta löytynyt, ja lähetin äitille kiukkuisen viestin.. (tämähän on tietysti hänen aikaansaannostaan). Äiti sitten avuliaasti katsoi nettisanakirjasta, että hiiva on levadura, ja samoin kutsutaan myös tulehdusta. Läheltä löytyi pikkuruinen apteekki, joka oli tupaten täynnä ihmisiä ja muistutti akustiikaltaan Finlandia -taloa.. jes. Hola vaan, Oiskohan teillä jotain levaduraan? Täti katsoi minua silmät lautasina. me entiendes? ei ymmärtänyt... niin siis, mulla on sellanen tulehdus... alapäässä...?? Jos sais kapselia tai voidetta?
Kaikkin apteekin tätien avustuksella minulle myytiin jokin pilleripaketti, joka ohjeiden mukaan vaikuttaa hyvin yleisluontoiselta tulehduslääkkeeltä. Toivottavasti toimii...
Mikä se hiivatulehdus on Espanjaksi, en vieläkään tiedä....
Perjantai-illan ratoksi aion mesetellä ja katsoa läppäriltä kliimaksina ehkäpä sinkkuelämää -leffan.
puss puss vaan!
Aamulla olin motivoinut lähtemään rannalle ottamaan aurinkoa ja päivittämään hipiän väriä. Kun pääsin ulos Marimekon kesämekossani taivas oli pilvinen, ja sieltä tuli alas VETTÄ!! ...ihan vähän, mutta silti!
Lähdinkin siis keskustaan katsastelemaan kauppatarjontaa, joka yllätti ihan positiivisesti. Odotin täällä olevan vain katumarkkinoita mutta ostoskadulta löytyi Zara, Mango, Sfera ja muut espanjalaiset suosikit. Mitään tarpeita ei vaateosastolta ollut, mutta pyyhettä en ottanut mukaani. Mangon tädit neuvoivat minut paikalliseen tavarataloon, josta löytyy kuulemma kaikkea. Wow.
Kuten arvata saataa, mäen päällä minua ei odottanut mikään varsinainen Stockmann, vaan nelikerroksinen varasto, jossa todella oli myynnissä vähän kaikkea... Pyyhkeet ja kodintekstiilit löytyivät ylimmästä kerroksesta, jonne kipusin pistävän hienhajun ja huonepölyn läpi.
Pyyhkeen valittuani noin 80 -vuotias myyjätär antoi käteeni lappusen, jonka kanssa kipusin takaisin alakertaan, johon sitten maksoin kassalle. Jännittävä kokemus!
Kevyt tapas -lounas rantabulevardilla oli iltapäivän ohjelma, jonka jälkeen aurinkokin tuli esille. Istuin rantsussa lueskelemassa, vaikkakaan en mennyt uimaan.
SEURAAVA EPISODI ON LÄHINNÄ NAISILLE, jos miehiä ällöttää, ei voi väittää, etten olisi varoittanut!!!:
Kokkolassa äidin kanssa arvoimme apteekissa, mitä lääkkeitä kannattaisi ottaa mukaan. Hiivatulehdukseen ajattelin ottaa kapselin matkaan, vaikkei sitä vaivaa onneksi ole monasti ollutkaan. Äiti neuvoi, että kyllä Espanjastakin lääkkeet löytyy, joten en kapselia sitten hankkinut. Tietenkin kutiava kumppani ilostutti minua heti olemassaolollaan. Kiitokset varmaan ylipitkästä ja kuumasta matkasta Melillaan, jalassa hiostavat pikkarit sekä hikoilusta matkan aikana(tiedän... YÖK) ja tietysti stressi, stressi.
Hiivatulehdusta ei sanakirjasta löytynyt, ja lähetin äitille kiukkuisen viestin.. (tämähän on tietysti hänen aikaansaannostaan). Äiti sitten avuliaasti katsoi nettisanakirjasta, että hiiva on levadura, ja samoin kutsutaan myös tulehdusta. Läheltä löytyi pikkuruinen apteekki, joka oli tupaten täynnä ihmisiä ja muistutti akustiikaltaan Finlandia -taloa.. jes. Hola vaan, Oiskohan teillä jotain levaduraan? Täti katsoi minua silmät lautasina. me entiendes? ei ymmärtänyt... niin siis, mulla on sellanen tulehdus... alapäässä...?? Jos sais kapselia tai voidetta?
Kaikkin apteekin tätien avustuksella minulle myytiin jokin pilleripaketti, joka ohjeiden mukaan vaikuttaa hyvin yleisluontoiselta tulehduslääkkeeltä. Toivottavasti toimii...
Mikä se hiivatulehdus on Espanjaksi, en vieläkään tiedä....
Perjantai-illan ratoksi aion mesetellä ja katsoa läppäriltä kliimaksina ehkäpä sinkkuelämää -leffan.
puss puss vaan!
torstai 25. syyskuuta 2008
toka päivä
Tänä aamuna proffa -Miguel haki minut kymmeneltä autolla. Ajelimme hieman ympäri Melillaa ja sain kaupungista paremman kuvan. Ympäristö näyttää tosi espanjalaiselta, vaikkakin parhaillaan vietetään Ramadania. Monet naiset ovat hunnutettuja, vaikka kasvot sentään näkyvät. Vanha kaupunki on pienellä niemellä ja mielettömän kaunis.
Miguel varoitteli muslimikortteleista, että sinne ei minun kannata mennä kävelemään, mutta en edes tiedä missä ne sijaitsevat.. saatan siis vahingossa eksyä sinne! Kaikki paikat ovat vaikuttaneet aika turvallisilta tähän mennessä. Perään ei huudella eikä pahemmin edes katsella.
Koulu tuli myös tutuksi, vaikka tunnit alkavatkin vasta maanantaina. Kävelin mielettömän matkan koululta hostellille, vaikka etäisyys oli kartalla lyhyt. Katujen sijasta edessäni avautui 300 jyrkkää porrasta (ihan oikeesti 300, niissä oli numerot!!), jotka kiipesin ylös vaikka sydän tuntui välissä tulevan rinnasta ulos. Harmaa paita oli värjäytynyt aika mehukkaaksi... Siitä sitten paikallisen nuorison läpi kävelemään loppumatka hostellille...
Iltapäivällä tapasin Isan keskustassa lounaan merkeissä. Hän oli löytänyt talon, jota tarjotaan vuokralle. Menemme katsomaan sitä maanantain ja tosiaan toivon, että se vastaisi odotuksia. Hostelli on ihan ok, mutta huoneet ovat ankeita ja tasoon nähden kalliita.
Isa on ymmärtääkseni viittomakielen tulkki ja muuttanut tänne Sevillasta ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Hän on 25, ja Sevillaan jäi poikakaveri. Ihan mukava, että ollaan siinä asiassa samassa veneessä. Lounaan jälkeen käveltiin satamaan, jonka tuntumassa on ravintoloiden ja baarien klusteri. Tiistaina menemme varmaan tanssimaan sinne salsaa! Isa vaikuttaa hirveän mukavalta ja keskustelu kävi mukavasti espanjaksi. Kiva, että häneltä löytyy kärsivällisyyttä, jos jokin sana puuttuu omasta sanastosta.
Rannalla kävelyn jälkeen menin lyhyille päiväunille hostelliin, jonka jälkeen aloitin juoksuharrastukseni! Lenkki rannalle sai tuntemaan olon aika freesiksi, etenkin kun mp3sessa soi eye of the tiger! Toimii!
Nyt nettailun jälkeen on tarkoitus mennä taas unten maille. Huomenna ehkä pyyhkeen oston jälkeen voisin testata rannan uimakelpoisuuden.
Alku on siis ollut mukava. Kovasti odottelen, että muutkin vaihtarit tulevat. Mikkoa on kyllä kova ikävä, jos yhtään pysähtyy miettimään!
Pusuja kotisuomeen!!!
Miguel varoitteli muslimikortteleista, että sinne ei minun kannata mennä kävelemään, mutta en edes tiedä missä ne sijaitsevat.. saatan siis vahingossa eksyä sinne! Kaikki paikat ovat vaikuttaneet aika turvallisilta tähän mennessä. Perään ei huudella eikä pahemmin edes katsella.
Koulu tuli myös tutuksi, vaikka tunnit alkavatkin vasta maanantaina. Kävelin mielettömän matkan koululta hostellille, vaikka etäisyys oli kartalla lyhyt. Katujen sijasta edessäni avautui 300 jyrkkää porrasta (ihan oikeesti 300, niissä oli numerot!!), jotka kiipesin ylös vaikka sydän tuntui välissä tulevan rinnasta ulos. Harmaa paita oli värjäytynyt aika mehukkaaksi... Siitä sitten paikallisen nuorison läpi kävelemään loppumatka hostellille...
Iltapäivällä tapasin Isan keskustassa lounaan merkeissä. Hän oli löytänyt talon, jota tarjotaan vuokralle. Menemme katsomaan sitä maanantain ja tosiaan toivon, että se vastaisi odotuksia. Hostelli on ihan ok, mutta huoneet ovat ankeita ja tasoon nähden kalliita.
Isa on ymmärtääkseni viittomakielen tulkki ja muuttanut tänne Sevillasta ainakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Hän on 25, ja Sevillaan jäi poikakaveri. Ihan mukava, että ollaan siinä asiassa samassa veneessä. Lounaan jälkeen käveltiin satamaan, jonka tuntumassa on ravintoloiden ja baarien klusteri. Tiistaina menemme varmaan tanssimaan sinne salsaa! Isa vaikuttaa hirveän mukavalta ja keskustelu kävi mukavasti espanjaksi. Kiva, että häneltä löytyy kärsivällisyyttä, jos jokin sana puuttuu omasta sanastosta.
Rannalla kävelyn jälkeen menin lyhyille päiväunille hostelliin, jonka jälkeen aloitin juoksuharrastukseni! Lenkki rannalle sai tuntemaan olon aika freesiksi, etenkin kun mp3sessa soi eye of the tiger! Toimii!
Nyt nettailun jälkeen on tarkoitus mennä taas unten maille. Huomenna ehkä pyyhkeen oston jälkeen voisin testata rannan uimakelpoisuuden.
Alku on siis ollut mukava. Kovasti odottelen, että muutkin vaihtarit tulevat. Mikkoa on kyllä kova ikävä, jos yhtään pysähtyy miettimään!
Pusuja kotisuomeen!!!
Matkantekoa
Matka Melillaa kohti alkoi jo maanantai-iltana. Hyppäsin Kokkolassa yöjunaan juuri pakattujen laukkujen kanssa ja jätin Mikon vilkuttamaan laiturille. Otti sydämestä.
Juna oli kuitenkin Helsingissä ajallaan ja lyhyen yön jälkeen kävin keskustassa aamiaisella ja hain akateemisesta vielä espanjan peruskieliopin sekä kehitysmaatutkimuksen perusteet -kirjan matkalukemiseksi sekä kandi-avuksi. Lentokentälle lähdin hyvissä ajoin, ja vältyin täpärästi ylipainomaksusta (kyllä on nykyään tiukkaa!!!)
Helsinki-Vantaa tuli tutummaksi kuin olisin välittänyt, sillä lento Malagaan oli 11 tuntia myöhässä. Luojan lykky, että jatkolento Melillaan oli varattu vasta seuraavalle päivälle! Saimme onneksi AirFinlandilta avokätisen, 16 euron, lounaskupongin. aijai.
Malagaan lento saapui neljältä aamuyöllä, jolloin paikalla oli 4 taksia, eikä mitään muuta julkista liikennettä. Siinä 150 suomalaista sitten jonottaa. Onneksi alla ei ollut baari-iltaa, vaikkakin osa varmaan käytti lentokoneen tarjontaa hyväkseen :D
Onneksi itse sain taksin piakkoin ja pääsin hotellille, jonne sain majoittua, vaikkakin äidin tekemä varaus oli lokakuulle! Uni tuli aika nopsakasti.
Seuraavana päivänä lento Melillaan oli myös noin tunnin myöhässä, mutta lopulta kone laskeutui Afrikan puolelle. Vastassa kentällä oli koulun tilastotieteen professori, Miguel, joka vei minut residenciaan. Karmivin kohta matkassa oli itseasiassa kun Malagan lentokentalla jouduin maksamaan laukkuni mitättömästä viiden kilon ylipainosta maksua!! Käsittämätöntä, että tähän on tultu Espanjassa! Sanoinkin, että muistuttaa ihan saksan meininkiä.. Iberian virkailijat eivät ottaneet tätä kuuleviin korviinsa.
Iltapäivällä otin torkut ja kävelin hieman hostellin ympäristössä. Tapasin myös Sevillasta juuri tulleen Isan (Isabella), joka etsii parhaillaan asuntoa Melillasta. Hän on tullut tänne töihin ja on vahva kandidaatti tulevaksi kämppikseksi.
Juna oli kuitenkin Helsingissä ajallaan ja lyhyen yön jälkeen kävin keskustassa aamiaisella ja hain akateemisesta vielä espanjan peruskieliopin sekä kehitysmaatutkimuksen perusteet -kirjan matkalukemiseksi sekä kandi-avuksi. Lentokentälle lähdin hyvissä ajoin, ja vältyin täpärästi ylipainomaksusta (kyllä on nykyään tiukkaa!!!)
Helsinki-Vantaa tuli tutummaksi kuin olisin välittänyt, sillä lento Malagaan oli 11 tuntia myöhässä. Luojan lykky, että jatkolento Melillaan oli varattu vasta seuraavalle päivälle! Saimme onneksi AirFinlandilta avokätisen, 16 euron, lounaskupongin. aijai.
Malagaan lento saapui neljältä aamuyöllä, jolloin paikalla oli 4 taksia, eikä mitään muuta julkista liikennettä. Siinä 150 suomalaista sitten jonottaa. Onneksi alla ei ollut baari-iltaa, vaikkakin osa varmaan käytti lentokoneen tarjontaa hyväkseen :D
Onneksi itse sain taksin piakkoin ja pääsin hotellille, jonne sain majoittua, vaikkakin äidin tekemä varaus oli lokakuulle! Uni tuli aika nopsakasti.
Seuraavana päivänä lento Melillaan oli myös noin tunnin myöhässä, mutta lopulta kone laskeutui Afrikan puolelle. Vastassa kentällä oli koulun tilastotieteen professori, Miguel, joka vei minut residenciaan. Karmivin kohta matkassa oli itseasiassa kun Malagan lentokentalla jouduin maksamaan laukkuni mitättömästä viiden kilon ylipainosta maksua!! Käsittämätöntä, että tähän on tultu Espanjassa! Sanoinkin, että muistuttaa ihan saksan meininkiä.. Iberian virkailijat eivät ottaneet tätä kuuleviin korviinsa.
Iltapäivällä otin torkut ja kävelin hieman hostellin ympäristössä. Tapasin myös Sevillasta juuri tulleen Isan (Isabella), joka etsii parhaillaan asuntoa Melillasta. Hän on tullut tänne töihin ja on vahva kandidaatti tulevaksi kämppikseksi.
En Melilla...por fin!
Tervehdys ystävät!
Tämän blogin tarkoitus on valottaa Erasmus -vaihdon kokemuksia Espanjan Melillassa.
Melilla ei sijaitse manner -Espanjassa, vaan Välimeren toisella puolella, Marokon pohjoisrannalla. Melilla on pieni (12 km2) autonominen kaupunki, jonka väestö koostuu espanjalaisten lisäksi marokkolaisista ja muslimeista sekä hinduista ja juutalaisista.
Vietän täällä siis seuraavat 5 kuukautta, opetellen lisää espanjan kieltä ja toivottavasti myös opiskellen hiukan Sciencia Political y de la Administracion.
Ensimmäinen haaste on asunnon löytäminen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
